

LEHTIKUVA
Nuorten tyttöjen ahdistelua peitelty Ruotsissakin – ruotsidemokraattien pelossa?
Ruotsin poliisin epäillään tarkoituksellisesti vaienneen samanlaisesta joukkoahdistelusta kuin Kölnissä uudenvuoden yönä. Kölnissä on kirjattu uudenvuoden yön tapahtumista jo yli 500 rikosilmoitusta. Ruotsin nuorten Me olemme Tukholma -musiikkifestivaalissa uhrit olivat tosin lapsia, ruotsalaislehti Dagens Nyheter kirjoittaa.
– Nuorimmat tytöt olivat varmaan vain 11-12-vuotiaita. En olisi koskaan päästänyt tytärtäni näihin juhliin, jos olisin tiennyt sen tapahtumista, sanoo yksi Tukholman poliiseista DN:lle.
Poliisi otti kiinni 200 epäiltyä
DN kertoo, ettei joukkoahdistelu tullut yllätyksenä, sillä korkea rikospiikki ilmeni myös vuoden 2014 juhlissa. Lehden mukaan useat tekijät olivat nuoria ulkomaalaisia miehiä, jotka olivat tulleet Ruotsiin ilman vanhempiaan.
Viime vuoden juhlaan poliisi valmistautui huolellisemmin, mutta sekään ei riittänyt. Ahdistelut vain lisääntyivät aiemmasta vuodesta. Viiden vuorokauden aikana poliisi otti kiinni noin 200 epäiltyä. Poliisin tehtäviin kuului myös lohduttaa uhreiksi joutuneita tyttöjä, sekä kuljettaa heitä koteihinsa vanhempiensa luokse.
Suu kiinni, jos tekijä on ulkomaalainen
Vaikka ongelmista tiedettiin ennalta, ei asiasta varoitettu julkisesti ennen juhlaa.
– Meidän olisi ehdottomasti pitänyt kertoa tästä. Siitä ei ole epäilystäkään. En tiedä, miksemme tiedottaneet, poliisin tiedotuspäällikkö Wolf Gyllander kertoo DN:lle.
Useille poliiseille oli ohjeistettu pitää suu kiinni, mikäli tekijät olivat ulkomaalaisia. Nimettömänä halunnut poliisi kertoo, että kentällä tilannekuva oli kuitenkin selvä.
– Tämä on kipeää, me emme aina uskalla kertoa näistä tapahtuneista pelätessämme sen satavan ruotsidemokraattien laariin, poliisipäällikkö Peter Ågren lataa.
Yksikään tehdyistä ahdisteluista, joissa on mukana myös raiskaus, ei ole edennyt syyttäjälle asti.
Henri Myllyniemi
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Raatikainen: Vastaanottokeskukset valvontaan, lisää poliiseja kaduille

Saksassa mittava jälkipyykki Kölnin tapahtumista – poliisijohtaja passitettiin eläkkeelle

Ruoho: Lasten ja naisten turvallisuusuhkien vähättelyn on loputtava!

PS-Nuoret: On järjenvastaista vaatia katupartioiden kieltämistä

Juvonen ihmettelee Naisasialiitto Unionin puheenjohtajan kommentointia

Eerola: Venäjältä saapuvat turvapaikanhakijat käännytettävä pikaisesti

PS-Nuoret: Schengen purettava – sopimus lisää järjestelmällistä ahdistelua

Saksassa kuohuu – mielenilmaukset riistäytyneet käsistä

Oinonen: ”Jos liikkuminen on turvallista, niin millä selitetään jatkuvat raiskaukset ja ahdistelut?”
Viikon suosituimmat

Emeritusprofessori Vesa Kanniainen: ”Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen väitteet maahanmuuton hyödyistä harhaanjohtavia”
Maahanmuutto rasittaa julkista taloutta, vaikka maahanmuuton hyödyt olisi huomioitu laskelmissa, toteaa kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen Leevi Leivon haastattelussa.

PS-Nuoriso: Suomalaiset ulos ja mamut tilalle – tähän johtaa kuntien punavihervalta
Perussuomalainen Nuoriso on tuohtunut Mikkelin kaupungin päätöksestä häätää kaupungin rivitalojen asukkaat pois, jotta asuntoihin voidaan asuttaa läheiseen vastaanottokeskukseen saapuvia turvapaikanhakijoita.

Vasemmiston verkkomedia huolestui naispoliitikkojen häirinnästä – samaan aikaan vasemmiston puolueaktiivi lietsoo häirintää naispoliitikkoa kohtaan
Vasemmistoliiton aktiivien toimittama Vasen kaista -verkkomedia julkaisi eilen laajan kirjoituksen naispoliitikkoihin kohdistuvasta häirinnästä. Tänään valtiovarainministeri Riikka Purra on kertonut häneen kohdistuneesta häirintäaktivismista, jonka taustalla on muun muassa vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas.

Mikkeli häätää suomalaiset pois ja remontoi sitten tulijoille uudet tilat – Antikainen: ”Tässä hälyttävä esimerkki siitä, miksi kuntien kotoutumistuista pitää leikata”
Yle uutisoi 12.8.2025 Mikkelin kaupungin päätöksestä häätää suomalaisia vuokralaisia kodeistaan vastaanottokeskuksen tieltä. Rivitalot vuokraa jatkossa Luona Oy, jolla on vastaanottokeskus naapurissa. Asukkaat pitävät kaupungin ratkaisua epäoikeudenmukaisena. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen pitää Mikkelin tapausta hälyttävänä esimerkkinä siitä, mitä on odotettavissa, ellei turvapaikkapolitiikan kiristyksistä pidetä kiinni ja kiristetä lisää.

Valtamedia tutki mutta unohti uutisen: Vieraskielisten suuri lukumäärä leimaa huono-osaisimpien asuma-alueita
Pääkaupunkiseudulla asuminen eriytyy yhä voimakkaammin asukkaiden äidinkielen ja sosiaalisen aseman mukaan. Nuorimmissa ikäluokissa jo puolet joidenkin alueiden asukkaista on vieraskielisiä. Vapaarahoitteisten asuntojen keskihinta kertoo puolestaan siitä, että uudistuotanto tai remontointi saattaa näillä alueilla olla haastavaa. Segregaatio sen sijaan on pomminvarmaa.

Demarit hamuavat lisää äänestäjiä: 600 000 maahanmuuttajaa asutettava Ruotsin halutuimmille alueille
Ruotsi on edelleen luokkayhteiskunta, jossa hyvinvoivat nettoveronmaksajat asuvat omakotitaloissaan vehreillä huvila-alueilla. Sosialidemokraattien mielestä tämä on kestävän kehityksen vastaista ja väestö pitäisi sekoittaa. Muutto veden ääreen äveriäälle alueelle olisi varmasti monen kolmen miljoonan vuokralaisen mieleen ja tämä demareiden kädenojennus muistettaisiin varmasti myös vaaleissa.

Talousprofessori Matti Virén: On leikattava suomalaisten hyvinvoinnille toissijaisista menoista
Kansantaloustieteen emeritusprofessori Matti Virén kehottaa kaikkia pohtimaan valtiovarainministeriön esittämiä sopeutustoimia samanaikaisesti lakisääteisten peruspalvelujen, kuten terveydenhuollon rahoituspaineiden rinnalla. Toissijaisiin kohteisiin, kuten kotouttamiseen ja yritystukiin, ehdotettuja leikkauksia Virén pitää sopivina, ja muistuttaa, että leikkaamatta jättäminen ei ole nyt vaihtoehto.

Purra: ”Kyllä riittää tässä maassa hommia puolueella, joka ei halua kupata veronmaksajan selkänahasta etuoikeuksia eikä totella kaiken maailman intressitahoja”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra nostaa esille toimittaja Ari Korvolan kirjan Tuppeensahattu Nuorisosäätiö, joka kertoo keskustaa lähellä olevan Nuorisosäätiön rikosvyyhdistä. Kirjan tärkeimpänä ansiona Purra pitää kuvausta siitä, miten rakenteellinen, poliittinen korruptio Suomessa toimi.

Purra: Suomessa edelleen kuvitellaan, että tunkemalla veronmaksajan rahaa joutavaan tai haitalliseen tuotetaan elinvoimaa ja kasvua – ”Siksi kai maa tähän jamaan on päätynytkin”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kommentoi somekanavillaan tapausta, jossa Mikkelin kaupunki ajaa vuokra-asukkaita pois kodeistaan, koska asunnot jatkossa vuokrataan turvapaikanhakijoille. Purra kuvaa Mikkelin toimintaa harhaiseksi.

Espanjalaiskaupunki julisti muslimien julkiset juhlat pannaan – ”Paikallisen kristillisen perinteen vastaista”
Maahanmuutto ja monikulttuurisuus nostattavat tunteita ja ovat kiihkeiden erimielisyyksien ja jopa väkivaltaisten yhteenottojen taustalla Espanjassa. Kuten enenevässä määrin koko Euroopassa. Vieraalle vyörytykselle halutaan panna piste ja kunnioittaa omia paikallisia arvoja sekä perinteitä.