

SUOMEN UUTISET
Juvonen ihmettelee Naisasialiitto Unionin puheenjohtajan kommentointia
Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen ihmettelee Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja Katju Aron kommentointia apulaispoliisipäällikkö Ilkka Koskimäen havainnoista Suomeen saapuneesta ja ulkomaalaisten turvapaikanhakijoiden mukanaan tuomasta uudesta seksuaalihäirintäilmiöstä.
Puheenjohtaja Aro esitti Iltalehdessä, että poliisi on ylittänyt valtuutensa ja poliisin lausuntoja tulisi korjata. Aron mielestä poliisin tiedottamisessa tulisi ottaa vastedes tiukka asialinja.
– Aron kommentoinnista tulee tunne, että Naisasialiitto Union ei allekirjoita poliisin näkemystä Suomeen saapuneesta uudesta naisiin kohdistuvasta häirintäilmiöstä. Poliisi tiedotti viime joulukuussa, että naisiin kohdistuu enemmän seksuaalista ahdistelua, johon liittyy myös se, että miehet lähtevät seuraamaan naisia, käyvät käsiksi ja suutelevat väkisin. Pahimmassa tapauksessa teot ovat olleet vieläkin vakavampia, joista on tullut myös tuomioita, Juvonen toteaa.
– Aro näkee, että ilmiö ei ole uusi ja hän vetoaa kommentissaan viime vuotisiin tilastoihin. Laki seksuaalisesta ahdistelusta astui voimaan reilu vuosi sitten ja on hienoa, että tilastoissa näkyvät uuden lain voimaantultua esiin nousseet tapaukset. On totta, että tapauksia on tullut esiin ja ilmiö kaikkinensa on tullut päivänvaloon. Myös törkeiden raiskausten tilastointi ja tapaukset ovat lisääntyneet sillä rikoslakiin tuli muutos, että alle 18-vuotiaaseen kohdistuva raiskaus tulkitaan aina törkeäksi raiskaukseksi. Lainsäädännön ohjaaminen tähän suuntaan on ollut erittäin hyvä asia ja olin myös itse lakivaliokunnassa viime eduskuntakaudella ajamassa juurikin näitä asioita.
Yksikin tapaus on liikaa
Juvonen painottaa, että yksikin ahdistelutapaus on liikaa, tapahtuu se sitten Helsingissä tai Kuopiossa.
– Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa on ollut Suomessa aina ja Suomi on valitettavasti kärkipaikoilla naisiin kohdistuvan väkivallan tilastoissa. Meidän kaikkien tulee yhdistää voimamme ja viisautemme, jotta saamme tuon kehityksen kaulan katkaistua. Myös ennakointia ja katsetta tulevaisuuteen tarvitaan. Väkivalta, häirintä, ahdistelu ja raiskaus ovat kaikki tuomittavia, teki ne sitten kuka tahansa.
– Tarvitaan poliisin, päättäjien ja koko yhteiskunnan valppautta ja mielestäni juuri siitä esimerkiksi apulaispoliisipäällikkö Koskimäen antamassa lausunnossa on kyse. Kevään ja kesän myötä myös näemme, mihin suuntaan poliisin esittämä ilmiö kehittyy ja onko kyseessä todellakin vain ohimenevä ilmiö – vaiko asia, joka on tullut jäädäkseen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Raatikainen: Vastaanottokeskukset valvontaan, lisää poliiseja kaduille

Ruoho: Lasten ja naisten turvallisuusuhkien vähättelyn on loputtava!

PS-Nuoret: On järjenvastaista vaatia katupartioiden kieltämistä

Nuorten tyttöjen ahdistelua peitelty Ruotsissakin – ruotsidemokraattien pelossa?

PS-Nuoret: Schengen purettava – sopimus lisää järjestelmällistä ahdistelua

Oinonen: ”Jos liikkuminen on turvallista, niin millä selitetään jatkuvat raiskaukset ja ahdistelut?”

Oulun valtuustossa ehdotetaan itsepuolustuskursseja naisille ja tytöille
Viikon suosituimmat

Järjestörahoitus on rikki: Somalijärjestön toiminnanjohtaja maksatti veronmaksajilla jopa peruuttamattoman hammaslääkärikäyntinsä
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin uudet avustuskriteerit herättivät poliittisen myrskyn. Verorahahanojen sulkeminen uhkaa saavutettuja etuja sekä kyseenalaista hyväveliverkostoa.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Pride-marssilla maalitettiin lääkäreitä ja tutkijoita – ”Tavoitteena on pelotella”
Helsinki Pride markkinoi toimintaansa yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden edistämisellä, mutta todellisuus on toisenlaista. Viikonloppuna Helsingissä Pride-marssilla nähtiin useita plakaatteja, joissa yksittäisiä lääkäreitä ja tutkijoita maalitettiin aggressiivisesti. Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala on yksi maalituksen kohteeksi joutuneista. Hän paheksuu Pride Helsinkiä ja SETA ry:tä siitä, että ne sallivat henkilöön kohdistuvan hyökkäyksen ja painostuksen tapahtumassaan.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Loppu ilmaisille lounaille Britanniassa: Turvapaikanhakijat joutuvat pulittamaan takaisin ”kansan osoittaman anteliaisuuden”
Britannian sisäministeriö suunnittelee uudistusta, jonka mukaan tilapäisen turvapaikan saaneet joutuisivat maksamaan takaisin majoitus- ja elinkustannuksensa, jahka ovat päässeet työn syrjään kiinni. Muutoin pysyvä oleskelulupa jää maahantulijalta haaveeksi.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Seksikeinu Helsinki Priden puistojuhlassa – Antikainen: ”Onko liikaa pyydetty, että lapset säästetään julkisilta seksuaalisilta esityksiltä?”
Kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Helsinki Priden järjestäjiä kantamaan vastuunsa sen jälkeen, kun puolialastomat aikuiset esiintyivät seksikeinussa Priden puistojuhlassa keskellä päivää ja Helsinkiä lasten läsnä ollessa. Antikainen myös ihmettelee poliisin tapausta vähätteleviä kommentteja.

Pääministeri Sipilälle ikänsä valehdellut turvapaikanhakija tuomittiin halvaantuneen naisen raiskauksesta
Helsingin hovioikeus tuomitsi kolmen vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen miehen, joka nousi julkisuuteen syyskuussa 2015 valehdeltuaan ikänsä silloiselle keskustan pääministerille Juha Sipilälle. Nyt hänet tuomittiin osittain halvaantuneen naisen raiskaamisesta.

Espoon alakoululaisille tyrkytetään antirasismikoulutusta – THL:ltä haetaan 600 000 euroa ”terveyden edistämiseen”
Yksityinen säätiö haluaa opettaa espoolaisille ala-asteella opiskeleville koululaisille, mitä on tiedostamaton syrjintä. Rahaa haetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta, jonka ydintehtävä on seurata suomalaisten terveyttä, eikä suinkaan rahoittaa yhteiskunnallista kasvatusta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










