
PS-Nuoriso: Kaikki työttömät maahanmuuttajat on palautettava kotimaihinsa
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.
Helsingin Rautatientorilta heinäkuun puolivälissä Kiasman edustalle siirtynyt mielenilmaisun osallistujajoukko on harventunut viikko viikolta. Viime viikon torstaina 20.7. paikalla ei ollut ketään puoli kahdeksan jälkeen.
Mielenilmaisun Facebook-tukiryhmän, Refugee Hospitality Clubin mukaan myös kuluneella viikolla mielenosoittajia on ollut paikalla harvakseltaan. Yhdistyksen sivuilla kyseltiin 26.7. ovatko kaikki aikaisemmin mukana olleet jo luovuttaneet, koska paikalla oli vain muutama mielenosoittaja.
Kiasman edustalla mielenosoittamista on nyt rajattu niin, että sen tulee tapahtua kahdeksan ja iltakymmennen välillä. Mielenilmaisuun liittyvä rekvisiitta tulee myös purkaa, jolloin paikalle leiriytymistä ei voi tapahtua.
Nykytaiteen museo Kiasma osallistuu tapahtumaan tarjoamalla Oikeus elää -porukalle varaston mielenosoitusrekvisiitalle. Asiasta kertoi HS.
Mielenosoittaja kertoo 11.7.2017: ”Viemme telttamme joka ilta varastoon Kiasmaan. He ovat suhtautuneet mielenosoitukseemme myönteisesti”, kertoo Oikeus elää -leirin irakilainen Haider Al-Mashhadani.”

Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Viikon suosituimmat

Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Pappisvallan vastaiset mielenosoitukset ovat Iranissa levinneet yli sataan kaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että valtakoneisto on katkaissut internet- ja puhelinyhteydet. Kuvat rajuista väkivaltaisuuksista leviävät maailmalle satelliittiyhteyksien kautta ja ne ovat aivan muuta, kuin Iranin virallisten kanavien välittämä näkymä tapahtumista.

Saarivaltakunnan sähköautojen ja ladattavien hybridien omistajat joutuvat tulevaisuudessa maksamaan ajoneuvoveroa ajettujen kilometrien perusteella. Britannian hallitus perustelee uudistusta verotulojen turvaamisella, koska polttoaineveron tuotto vähenee sähköautojen yleistyessä. Uusi järjestelmä on parhaillaan lausuntokierroksella ja sen on määrä tulla voimaan keväällä 2028.

Tilastokeskuksen rekisteriaineisto kertoo vääjäämättömästä muutoksesta pääkaupunkiseudulla. Nuorista yhä suurempi osa on taustaltaan maahanmuuttajia ja vanhat kantasuomalaiset kuolevat pois. Jos segregaatio etenee nykyvauhtia ja kansalaisten yhteisyys katoaa, koko perinteistä yhteiskuntaamme uhkaa mureneminen ja sortuminen.


Viikko sitten Ylen pääuutislähetys uutisoi, että "maahanmuuttoviraston agentti ampui siviilin tämän omaan autoon" Minneapolisissa. Ampumavälikohtauksesta on sen jälkeen saatu uutta tietoa silminnäkijöiden kuvaamilta videoilta, jotka osoittavat, että asiat eivät menneet ihan niin suoraviivaisesti kuin valtamedia meille kertoi. Oikeusministeriö aikoo tutkia surmansa saaneen naisen partnerin yhteydet äärivasemmistolaisiin aktivistiryhmiin.

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan Suomessa eletään outoja aikoja. Miss Suomi menettää kruununsa ystävänsä ottaman ja jakaman kuvan vuoksi, mutta useista vakavista väkivaltarikoksista tuomittu rap-artisti palkitaan Emma-ehdokkuuksilla.

Perussuomalaisten kansanedustaja Jorma Piisinen arvostelee Facebook-kirjoituksessaan SDP:tä ja edellisiä hallituksia Suomen taloustilanteen heikentämisestä. Piisisen mukaan nykyinen hallitus joutuu korjaamaan vuosikymmenien aikana syntynyttä velkaantumista ja rakenteellisia ongelmia.

Iranin uusimman kansannousun symboliksi on noussut kuva, jossa nuori nainen sytyttää savukkeensa uskonnollista johtajaa esittävällä julisteella. Enää tupakan sytykkeeksi kelpaava, liekehtivä ajatolla Ali Khamenei on nyt ikoni, jota levitetään urakalla sosiaalisessa mediassa eri versioina.

Tilastotieteilijä Samuli Salmisen tutkimus "Maahanmuuton aluekohtaiset tilastotiedot pääkaupunkiseudulla" kertoo Tilastokeskuksen rekisteriaineistojen pohjalta maahanmuuton sosioekonomisista avainluvuista pääkaupunkiseudulla. Tutkimuksen ensimmäinen versio on julkaistu vuonna 2023.