
Ruotsista mallia: Rikoshyöty takavarikkoon
Oikeusministeriössä valmistellaan parhaillaan lakiesitystä, jolla helpotettaisiin rikoshyödyn poisottamista.

LEHTIKUVA
Oikeusministeriön työryhmä ehdottaa, että Suomessa otetaan käyttöön uusi selittämättömän omaisuuden menettämisseuraamus. Lausuntokierros ehdotuksista jatkuu 20. helmikuuta 2026 saakka.
Uuden menettämisseuraamuksen avulla voitaisiin tuomita pois omaisuutta, jonka esitutkinnassa on syytä olettaa olevan peräisin rikollisesta toiminnasta. Syyttäjältä vaadittavaa näyttöä omaisuuden alkuperästä alennettaisiin, eikä yksittäistä rikosta tarvitsisi osoittaa toteen.
– On äärimmäisen tärkeää, että rikoksella hankittu omaisuus saadaan otettua pois. Tämä on välttämätöntä erityisesti järjestäytyneen rikollisuuden houkuttelevuuden torjumiseksi. Ruotsissa selittämättömän omaisuuden poisottamista tehostava laki on jo voimassa, toteaa oikeusministeri Leena Meri oikeusministeriön tiedotteessa.
Ehdotuksessa esitetään myös kuulutustiedoksiannon mahdollistamista menettämisseuraamusasioissa sekä rahanpesun kohteena olevan omaisuuden tuomitsemista menetetyksi arvomääräisenä. Lisäksi mukana on muita lainsäädäntömuutoksia, joilla vahvistetaan rikoshyödyn jäljittämistä ja hallinnointia.
Työryhmä ehdottaa uuden lain säätämistä varallisuuden takaisinhankinnasta vastaavasta toimistosta ja varallisuudenhoitotoimistoista. Tehtäviä hoitaisivat Keskusrikospoliisi ja osin myös Ulosottolaitos.
Lakiehdotuksella toteutetaan hallitusohjelman kirjaukset rikoshyödyn poisottamisesta ja pannaan täytäntöön EU:n konfiskaatiodirektiivi.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Oikeusministeriössä valmistellaan parhaillaan lakiesitystä, jolla helpotettaisiin rikoshyödyn poisottamista.




Viikon suosituimmat

Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta esitti eduskunnan kyselytunnilla tunteikkaan puheenvuoron veronmaksajan rahojen varassa toimivien kansalaisjärjestöjen puolesta. Virta jopa vaati sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmania pyytämään anteeksi aiempia puheitaan. Rydman kuitenkin heitti Virralle vastakysymyksenä, leikkaisiko vihreät mieluummin peruspalveluista kuin entisten politrukkien työllistämisestä erinäköisistä edunvalvonta- ja lobbausjärjestöistä.

Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.




Lue lisää

Lue lisää