

MATTI MATIKAINEN
Onko vaaleja jo liikaa? Kahden vuoden sisään tulossa eduskuntavaalit ja ehkä maakuntavaalitkin – Halla-aho: Olisi perusteltua miettiä joidenkin vaalien yhdistämistä tai järjestämistä samaan aikaan
Suuri osa suomalaisista jätti äänensä käyttämättä kuntavaaleissa. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho arvioi, että tärkeä syy siihen, että ihmiset – etenkään nuoret – eivät äänestä on siinä, että äänestäjät eivät aina ymmärrä poliitikkojen puhetta eivätkä hahmota merkityksellisiä eroja puolueiden linjojen välillä. Perussuomalaisia on kuitenkin kiitelty siitä, että perussuomalaiset puhuvat ymmärrettävällä tavalla ja ihmisille tärkeistä asioista.
Kuntavaalien äänestysprosentti jäi valitettavan alhaiseksi, kuten osattiin odottaakin, koska hallituspuolueiden tuella vaaleja päätettiin siirtää aiemmin keväällä tehdyn päätöksen mukaisesti.
Kuntavaleissa vain reilu 55 prosenttia suomalaisista kävi äänestämässä.
Kansalaisten äänestysaktiivisuus nojaa yleensä vahvasti siihen, miten perussuomalaiset saa omat kannattajansa liikkeelle. Vaikka perussuomalaiset onnistuikin näissä vaaleissa tekemään historiansa parhaan kuntavaalituloksen, useiden arvioiden mukaan kokonaiskannatusta ei silti täysin kyetty hyödyntämään.
Tekemisen meininki silti näkynyt kentällä
Perussuomalaisten puoluesihteeri Simo Grönroos on viime viikkoina kiertänyt paljon kenttää, ja tekemisen meininki on joka puolella näkynyt.
– Kiertäessä Suomea Oulusta Ruokolahdelle ja Joensuusta Turkuun, korostui paikkakunnalla kuin paikkakunnalla se yhteistyön henki, tekemisen meininki ja into, millä kenttäväki haluaa muuttaa Suomea parempaan suuntaan.
– Kentän aktiivisuudesta vaalien lopputulos ei siis ainakaan jäänyt kiinni, sillä nähtävissä on ollut käsinkosketeltava innostus vaaleja kohtaan, kiersipä sitten oikeastaan missäpäin Suomea vain. Erittäin paljon on tehty töitä sen eteen, että ihmiset saataisiin vaaliuurnille.
– Varmasti on silti syytä miettiä, miten jatkossa voidaan entistäkin enemmän innostaa ihmisiä äänestämään, jos tulossa on lisää tällaisia temppuja, eli että vaaleja siirretään epäotolliseen aikaan.
Äänestäjän pitää kokea, että äänestämällä vaikuttaa
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho uskoo, että parhaiten ihmisen voi innostaa äänestämään kasvattamalla äänestäjän kokemusta siitä, että hänen antamallaan äänellä on todellista merkitystä.
– Mielestäni perussuomalaiset ovat tältä osin kohentaneet tilannetta, sillä me tarjoamme monissa kysymyksissä selkeän vaihtoehdon perinteisille puolueille.
– Tärkein syy siihen, että ihmiset, etenkään nuoret, eivät äänestä on siinä, että tavalliset ihmiset eivät aina ymmärrä poliitikkojen puhetta eivätkä äänestäjät hahmota merkityksellisiä eroja puolueiden linjojen välillä. Perussuomalaisia on kiitelty erityisesti siitä, että me puhumme ymmärrettävällä tavalla ja ihmisille tärkeistä asioista.
Juhannuksen alla ei pitäisi järjestää vaaleja
Halla-aho kuitenkin myöntää, että vaalien siirtämisellä keväästä kesään on oma vaikutuksensa sille, että äänestysprosentti jäi alhaiseksi.
– Ei tarvitse edes katsoa ”perussuomalaisten silmälasien läpi” voidakseen todeta, että juhannuksen alla sunnuntaina ei taida olla optimaalisin ajankohta minkään vaalien järjestämiselle.
Seuraaviin eduskuntavaaleihin on alle kaksi vuotta aikaa. Jos hallitus saa läpi sote-uudistuksensa, ensi tammikuussa olisi maakuntavaalit, jonka vetovoimasta äänestäjien keskuudessa ei tiedetä mitään.
Halla-aho toteaakin, että Suomessa alkaa jo olla hieman liikaa vaaleja.
– Olisi perusteltua jo puhua joidenkin vaalien yhdistämisestä tai ainakin järjestämisestä samaan aikaan. Muuten ajaudutaan tilanteeseen, jossa demokraattista kontrollia toteuttaa enää 20-30 prosenttia suomalaisista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- äänestysprosentti vaikuttaminen äänestäjät Maakuntavaalit Kuntavaalit perussuomalaiset Simo Grönroos Jussi Halla-aho eduskuntavaalit
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisille iso vaalivoitto, Halla-aholta kiitokset kenttäväelle vaalityöstä: ”En ole koskaan kokenut tällaista yhteishenkeä ja yhteen hiileen puhaltamista”

1350 perussuomalaista valtuutettua – tässä he ovat

Perussuomalaisista kuntavaalien suurin voittaja: Valtuustopaikkojen määrä miltei kaksinkertaistui – Halla-aho: Kunnissa tapahtui massiivinen muutos

Kuntavaalien tuloksissa selkeä trendi: Keskusta, SDP ja vihreät vajoavat – perussuomalaiset kasvavat voimakkaasti

Puoluesihteeri Grönroos kiittää kaikkia perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaita: ”Jokainen mukaan lähtenyt ehdokas on näiden vaalien sankari”

Kolme sukupolvea perussuomalaisvaltuutettuja Kainuussa: Perussuomalaisuus periytyy isältä pojalle

Vihreiden varavaltuutettu vaalikelvoton Oulussa, äänet jäämässä puolueelle – Simula: ”Vastoin kansalaisten oikeustajua”
Viikon suosituimmat

He päättivät Ylen johdon ökypalkkioista
Yleisradion johdon palkkiot jäädytettiin vuosina 2024 ja 2025 osana Ylen säästöpakettia. Ylen hallituksen päätöksellä palkitsemispolitiikkaan palaaminen kuohuttaa kansaa sekä myös Ylen henkilökuntaa, koska Ylessä toteutetaan edelleen eduskunnan linjaamia säästöjä. Säästöjen seurauksena muutosneuvotteluissa moni yleläinen on myös joutunut jättämään työnsä.

Ylen selvitys: Turvapaikanhakijaperheen ateriakustannukset jopa 36 000 euroa vuodessa – Lehtinen: Miten joku voi pitää tätä reiluna?
Yle julkaisi 12.11. uutisen, jonka mukaan Helsingin Punavuoren vastaanottokeskuksessa nelihenkisen perheen ateriat voivat olla jopa 36 000 euroa vuodessa. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen kritisoi verovarojen tarpeetonta tuhlaamista.

Vigeliukselta rajua kritiikkiä Tampereen säästöistä pormestari Nurmiselle: ’’Tämäkö on sitä SDP:n reilummin leikkaamista?’’
Tampereen kaupunginvaltuusto päättää tänään kaupungin ensi vuoden talousarviosta. Tärkeimpänä kokonaisuutena valtuusto on päättämässä pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla 37 miljoonan säästöistä.

JSN:lta langettava päätös Kalevalle jutussa, jossa lehti väitti PS-kansanedustajien olevan läheisessä suhteessa
Julkisen sanan neuvoston tuoreen päätöksen mukaan Kaleva ei avannut riittävästi nimettömien lähteiden käyttöä jutussa, joka käsitteli kahden kansanedustajan väitettyä suhdetta.

Vasemmistonuorten johtajalta synkkiä vihjauksia väkivallasta – vaatii israelilaisia pois Lapista
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Pinja Vuorinen vaatii Rovaniemen kaupunkia perumaan lomakylän rakennusluvan projektin Israel-kytkösten takia. Suomesta ei hänen mukaansa pidä tehdä ”turvasatamaa sotarikollisille”. Aktiivinen Israelin puolestapuhuja Maria Sofia Roimaa Paul kertoo tehneensä rikosilmoituksen Vuorisen viestistä.

PS:n Simo Grönroos luettelee vielä kerran ne syyt, miksi Tilastokeskuksen ex-pomon tekemä maahanmuuttotutkimus johtaa harhaan
Diakonia-ammattikorkeakoulun tuore tutkimus esittää kaunisteltua kuvaa maahanmuuton kuluista. Nyt tutkimuksen tekijä, Tilastokeskuksen entinen kehittämispäällikkö kuitenkin väittää mediassa, että ”joka ainoa euro” tutkimuksessa on huomioitu. Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos iskee nyt pöytään – vielä kerran – karut tosiasiat ja kertoo, mikä tutkimuksessa on mennyt pieleen.

Yle vieraili Al Jazeeran mediainstituutissa – matka toteutettiin Ylen hakemalla apurahalla
Ylen arabian- ja somalinkielisten uutisten toimitus vieraili huhtikuussa Qatarissa Al Jazeeran mediainstituutissa koulutusrahasto Kouran apurahan turvin. Vierailun käytännön järjestelyistä vastasi Al Jazeera.

Antikainen: Vasemmistonuoret radikalisoituvat – Minja Koskelan hiljaisuus on jo kannanotto
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela ei ole vieläkään suostunut kommentoimaan Vasemmistonuorten ympärillä paisuvia kohuja.

PS-Nuoriso: Muut matkustavat Lappiin lomailemaan, Vasemmistonuoret vastustamaan juutalaisia
Perussuomalainen Nuoriso vaatii Vasemmistonuoria irtisanoutumaan puheenjohtaja Pinja Vuorisen Israel-lausunnoista. Nuorisojärjestön mukaan vasemmistossa näkyy yhä vahvemmin antisemitismi, jonka se katsoo vaarantavan juutalaisten turvallisuuden Suomessa.

Kohu oudosta tuomiosta levisi maailmalle: 16-vuotiaan raiskaajaa ei karkotettu Ruotsista, koska rikos oli ”lyhytkestoinen”
Pakolaisstatuksen omaava mies raiskasi 16-vuotiaan ruotsalaistytön ja vasta hovioikeus tuomitsi miehen vankilaan. Rikollista ei kuitenkaan karkotettu ja tuomion perusteet herättävät nyt tyrmistystä kautta maailman. Eurooppa on “hyvesignaloimassa itsensä sukupuuttoon”.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää











