

MATTI MATIKAINEN
Puoluesihteeri Grönroos kiittää kaikkia perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaita: ”Jokainen mukaan lähtenyt ehdokas on näiden vaalien sankari”
Perussuomalaiset lähti kuntavaaleihin nostamalla esille sen, että perussuomalaisia äänestämällä kuntalainen sai ”kaksi asiaa yhden hinnalla”. Samalla äänellä oli mahdollista valita suoran selän ja terveen maalaisjärjen omaava edustaja päättämään paikallisista asioista paikalliseen kunnanvaltuustoon – ja myös lähettää terveisensä punavihreän hallituksen politiikasta. Sadat tuhannet suomalaiset tarttuivat tarjoukseen.
Kuntavaalit ovat olleet osa perussuomalaisen kenttäväen elämää jo pitkään. Ehdokkaiden kerääminen alkoi jo puolitoista vuotta sitten, kunnes väliin tuli korona ja sitten vaalitkin siirtyivät.
– Lopulta tulivat vaalitkin. Olosuhteet eivät olleet helpot, mutta kova työ kantoi tulosta, Perussuomalaisten puoluesihteeri Simo Grönroos sanoi tänään tuumaustunnilla.
Puoluesihteeri halusi kiittää erikseen jokaista, lähes kuutta tuhatta suomalaista, jotka lähtivät perussuomalaisten ehdokkaiksi, ja samalla asettivat itsensä alttiiksi kritiikille, leimautumiselle ja pettymyksille.
– Ilman näitä lähes kuutta tuhatta ehdokasta, Perussuomalaiset ei olisi noussut vaaleissa merkittäväksi kuntapuolueeksi. Jokainen mukaan lähtenyt ehdokas on näiden vaalien sankari.
Perussuomalaisilla kattavin ehdokasverkosto
Grönroos huomauttaa, että kuntavaalit eivät ole puolueelle helpot vaalit.
– Liki 6 000 saatua ehdokasta vaati runsaasti työtä, suostuttelua ja maanittelua. Tyhjiä kuntia jäi lopulta koko maahan ainoastaan neljä, mikä tarkoitti sitä, että meillä oli kaikista puolueista kattavin ehdokasverkosto.
Perussuomalaiset lähti vaaleihin nostamalla esille sen, että perussuomalaisia äänestämällä kuntalainen sai ”kaksi asiaa yhden hinnalla”.
– Samalla äänellä oli mahdollista valita suoran selän ja terveen maalaisjärjen omaava edustaja päättämään paikallisista asioista paikalliseen kunnanvaltuustoon. Samalla äänellä sai myös lähettää terveisensä punavihreän hallituksen politiikasta.
– Sadat tuhannet suomalaiset tarttuivat tarjoukseemme ja vaaleissa saimme 580 uutta valtuustopaikkaa ja kannatuksemme nousi 5,6 %. Samaan aikaan hallituspuolueiden kannatus laski vielä enemmän kuin me nousimme.
Työ alkaa nyt – asiat laitetaan tärkeysjärjestykseen
Vaalit opettivat jälleen kerran sen, että gallupit eivät äänestä. Grönroos toteaa, että kuntapolitiikka onkin maratonlaji, jossa kannatus rakennetaan ajan ja näyttöjen kautta.
– Perussuomalaiset on nyt yli puolessa kunnista yksi kolmesta suuresta puolueesta. Perussuomalaiset on nyt oikea kuntapuolue.
– Työ ei suinkaan ole nyt tehty, vaan se alkaa vasta nyt. 1350 valtuutettuamme aloittavat elokuussa neljä vuotta kestävän urakan asioiden laittamiseksi tärkeysjärjestykseen ja työn sen puolesta, että ideologiseen vouhotukseen saataisiin laitettua jotain rajaa. Perussuomalaiset eivät ole enää huutavan ääni korvessa, vaan meillä on nyt poliittista painoarvoa myös kunnissa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisista kuntavaalien suurin voittaja: Valtuustopaikkojen määrä miltei kaksinkertaistui – Halla-aho: Kunnissa tapahtui massiivinen muutos

Kuntavaalien tuloksissa selkeä trendi: Keskusta, SDP ja vihreät vajoavat – perussuomalaiset kasvavat voimakkaasti

Perussuomalaiset tekivät historiansa parhaan kuntavaalituloksen – demarit, keskusta ja vihreät menettävät yhteensä satoja valtuustopaikkoja

Onko vaaleja jo liikaa? Kahden vuoden sisään tulossa eduskuntavaalit ja ehkä maakuntavaalitkin – Halla-aho: Olisi perusteltua miettiä joidenkin vaalien yhdistämistä tai järjestämistä samaan aikaan

Kolme sukupolvea perussuomalaisvaltuutettuja Kainuussa: Perussuomalaisuus periytyy isältä pojalle
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.

Antikainen: Hovioikeus tuomitsi HS-toimittajat maanpetosrikoksesta – mutta kuinka paljon salaisuuksia ehti vuotaa?
Helsingin Sanomien toimittajien teot eivät jättäneet tulkinnanvaraa niiden vakavuuden suhteen, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kirjoittaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää