Tagi: vaalivoitto

MATTI MATIKAINEN

Vaali-illan lähestyessä on perussuomalaisilla käynnissä valtavan hyvä pöhinä Uudellamaalla. Uudenmaan piirin puheenjohtaja Jari Immonen antaa jo valmiiksi suuren kiitoksen kaikille ehdokkaille ja koko vaalitiimille, sillä loistavasta vaalivoitosta ei tässä vaiheessa vaalikamppailua voi olla enää epäilystäkään.  Lue lisää >

Arffmanin albumi

Kainuun kuntavaaleissa nähtiin harvinainen tilanne, kun kolme sukupolvea perussuomalaisia pääsi samalla kertaa valtuustoon. 29-vuotias Valtteri Arffman pääsi ensikertalaisena Kajaanin kaupunginvaltuustoon, isä Pasi Arffman (55) jatkaa Kajaanin valtuustossa toiselle kaudelle ja isoisä Paavo Arffman (75) naapurikunnassa Paltamossa jo kolmannelle kaudelleen.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaiset lähti kuntavaaleihin nostamalla esille sen, että perussuomalaisia äänestämällä kuntalainen sai ”kaksi asiaa yhden hinnalla”. Samalla äänellä oli mahdollista valita suoran selän ja terveen maalaisjärjen omaava edustaja päättämään paikallisista asioista paikalliseen kunnanvaltuustoon – ja myös lähettää terveisensä punavihreän hallituksen politiikasta. Sadat tuhannet suomalaiset tarttuivat tarjoukseen.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Kuntavaaleissa perussuomalaiset teki erinomaisen vaalituloksen, sillä kannatus kasvoi 5,6 prosenttiyksikköä ja valtuutettujen määrä nousi 580:llä. Perussuomalaiset myös nosti omaa kannatustaan eniten kaikista puolueista, vaikka mediassa saavutusta on vähätelty, koska vaalitulos ei täysin vastannut perussuomalaisten gallup-kannatusta.  Lue lisää >