
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Oppositiopuolueet: EU-taksonomian kriteerit Suomen edun vastaisia
EU-taksonomia-asetusta käsiteltiin jälleen maa- ja metsätalousvaliokunnassa, joka sai lausuntonsa valmiiksi torstaina. Taksonomian tausta-ajatuksena on luoda koko EU:n laajuinen kriteeristö ympäristötavoitteille, joiden merkittävä edistäminen olisi asetuksen mukaan ympäristön kannalta kestävää. Oppositiopuolueiden edustajat jättivät aiheesta eriävän mielipiteen.
Asetuksessa ympäristötavoitteet ja niiden kriteerit ohjaisivat rahoitusvirtoja ympäristön kannalta kestävämpiin ratkaisuihin. EU:n kestävän rahoituksen taksonomian hyvästä tarkoitusperästä huolimatta käytännön toteutus uhkaa Suomen useita eri aloja, jopa metsäteollisuutta arvoketjuineen, koska kriteeristö ei ota huomioon Suomen erityispiirteitä.
Maa- ja metsätalousvaliokunnassa perussuomalaiset, kokoomus ja kristillisdemokraatit jättivät yhteisen eriävän mielipiteen EU-taksonomiaa koskien. Puolueiden kansanedustajat Ritva ”Kike” Elomaa (ps), Jenna Simula (ps), Mikko Lundén (ps), Arto Satonen (kok), Markku Eestilä (kok) ja Peter Östman (kd) katsovat taksonomian kriteereiden olevan haitallisia Suomelle.
– Pidämme ehdottoman tärkeänä, että päätösvalta metsistämme pidetään kansallisissa käsissä, ja nyt ehdotettu EU-taksonomia alkaisi tosiasiassa säännellä suomalaisia metsiä rahoituskriteerien kautta, edustajat toteavat.
Uhkana kilpailun vääristyminen
Edustajat huomauttavat, että esitys uhkaa luoda Euroopan sisämarkkinoille merkittäviä kilpailun vääristymiä, ja siten se on koko Euroopan unionin hengen vastainen.
– Suomalainen maatalous ei tule saavuttamaan taksonomian ympäristökriteereitä edes luomuviljelyn osalta. Esitetyt kriteerit ovat osittain huomattavan monimutkaisia ja toisaalta ne keskittyvät Suomen kannalta epäolennaisuuksiin. Niin ikään suomalaiset metsäteollisuusyritykset arvoketjuineen eivät voi saavuttaa taksonomian ympäristökriteereitä ja ne lisäävät huomattavasti byrokratiaa, koska suomalainen metsäomistajuus poikkeaa muista EU-maista merkittävästi.
Ongelmat tuotava esille
Oppositioedustajien mielestä valtioneuvoston kanta ei ole ollut tarpeeksi selkeä ajamaan Suomen linjaa vaikuttavimmalla tavalla.
– Ongelmakohdat ja jopa mahdottomuudet on tuotava esille nykyistä voimakkaammin jo valmisteluvaiheessa, ettei tällaista Suomelle selkeästi haitallista sääntelyä pääse syntymään. On mahdollista, että EU:n taksonomiakriteereitä otetaan tulevaisuudessa mukaan myös muihin EU-kehikoihin. Siksi on ehdottoman tärkeää, että kriteerit on laadittu laadukkaasti ja vaikutuksiltaan tasapuolisesti, edustajat huomauttavat.
Edustajat esittävät eriävässä mielipiteessään, että hallituksen olisi edistettävä asian palauttamista kokonaan uudelleen valmisteltavaksi ja sen tulisi olla myös Suomen kanta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Markku Eestilä taksonomia Peter Östman maa- ja metsätalousvaliokunta Mikko Lunden eriävä mielipide Kristillisdemokraatit ympäristötavoitteet oppositio Arto Satonen Ritva ”Kike” Elomaa Suomi Jenna Simula Metsäteollisuus perussuomalaiset Maatalous Kokoomus EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hallitus päätti viimein äänestää metsäteollisuutta rankaisevaa EU:n taksonomiaesitystä vastaan – Mäkelä: Todennäköisesti asiaan on jo liian myöhäistä vaikuttaa

Suomi hävisi taas EU:ssa – Tavio: ”Keskusta petti metsänomistajat”

PS-mepit: Ilmastohulluuden nimissä tehtävä tuhotyö jatkuu – EU suunnittelee turpeen täyskieltoa, toiminta uhkaa jo Suomen ruoantuotantoa

EU ulottaa päätösvaltansa metsien kaatoon – Tavio: Hävytön vallansiirto

Koko hallitus on sitoutunut ilmastopolitiikkaan, joka kurjistaa kansalaista ja heikentää kilpailukykyä – ”Hallituksessa on puolueita, jotka ovat täysin sokean ilmastofanatismin kourissa”
Viikon suosituimmat

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla
Ceutan hallitsemattoman maahantulon aiheuttama kriisi on muuttumassa yhä vakavammaksi sisäpoliittiseksi ongelmaksi Espanjassa. Sadat tuhannet espanjalaiset osoittivat keskiviikkona mieltään eri puolilla maata vaatien ratkaisua Ceutan tilanteeseen ja pääministeri Pedro Sánchezin vasemmistohallituksen eroa. Madridissa poliisi vastasi mielenosoittajille kyynelkaasulla ja kumiluodeilla.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

Harva päättäjä asuu siellä, missä vieraskielisiä on paljon
Iltalehden selvitys paljasti, että valtaosa Helsingin valtuutetuista asuu alueilla, joissa vieraskielisiä on selvästi keskimääräistä vähemmän. Ilmiö osuu erityisesti niihin vihreiden ja vasemmistoliiton poliitikkoihin, jotka ovat itse ajaneet kaupungin koulupiirien tasapainotusta ja segregaation purkua.

85-vuotiaan naisen pyykkituvassa raiskannut ulkomaalaistaustainen mies jo kolmatta kertaa raiskaussyytteessä – Purra: ”Yhteen suuntaan: ulos”
Oulussa 85-vuotiaan naisen törkeästä raiskauksesta tuomittu Nahom Hagos on jälleen syytettynä raiskauksesta. Kyseessä on jo kolmas raiskaussyyte, jota käsitellään oikeudessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













