ympäristötavoitteet
Hallitus on autoilijan asialla – 30 vuoden polttoaineverojen korotuskierre päättyi
Polttoaineveroja on korotettu Suomessa säännöllisesti 1990-luvulta lähtien. Välillä syynä on ollut valtiontalouden tasapainottaminen, välillä ympäristötavoitteet. Tulos on kuitenkin ollut aina sama eli veroa on lätkäisty lisää hallituksen väristä huolimatta. Tänään on toisin. Nykyhallitus on ottanut sydämen asiakseen autoilijan aseman turvaamisen maailman myrskyistä huolimatta.
Vigelius: Valtiolla vastuu sähkön hinnasta pitkällä aikavälillä
Viime viikkojen kovat pakkaset ovat nostaneet pörssisähkön hintaa Suomessa. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigeliuksen mukaan eduskunnalla ja hallituksella on vastuu siitä, että kansalaisille on pitkällä aikavälillä tarjolla kohtuuhintaista ja toimitusvarmaa sähköä.
Kaisa Garedew pitää Agenda2030:n tavoitteita epärealistisina – ”Sekä Agenda2030:n toimeenpanosta että ilmastolaista tulisi luopua kokonaan”
Valtioneuvosto on antanut eduskunnalle selonteon Agenda2030:n toimeenpanosta. Selontekoa koskevan mietinnön antaa tulevaisuusvaliokunta. Perussuomalaisten kansanedustaja ja tulevaisuusvaliokunnan jäsen Kaisa Garedew pitää Agenda2030-ohjelman tavoitteita epärealistisina.
Maatalouden kriisi on kärjistynyt siihen pisteeseen, että tukea tarvitaan välittömästi – ”Suomen maatalouden tulevaisuudesta päätetään nyt”
Ministeri Saarikko selittelee ja levittelee käsiään – Antikainen: Onko suomalaisten tingittävä elintasostaan, jotta vihreät pysyvät hallituksessa?
Elomaa: Kotimaisen maatalouden alasajo ei ilmastonmuutosta jarruta
Ranne: Suomea muutetaan väkisin punavihreäksi sääntelytaloudeksi – ”Hallituspuolueet taitavat tietää, ettei seuraavaa kautta tule”
Halla-aho: Kotimaiseen teollisuuteen satsaaminen on ekoteko – ilmastonmuutosta ei hillitä moraaliposeeraamalla ja lentelemällä Balille ilmastokokouksiin
Uusimmat
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää

































