Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Packalén: Rikoksesta seuraa taas rangaistus

13.03.2015 |15:47

Eduskunnassa äänestettiin tänään sakon muuntorangaistuksen palauttamisesta. Tällä hetkellä vain käräjäoikeuden tuomitsemat sakot on voitu muuntaa vankeudeksi niiden jäätyä maksamatta.

Perussuomalaisten Tom Packalén teki alkukaudesta lakiesityksen muuntorangaistusmahdollisuuden palauttamisesta myös poliisin antamien rangaistusvaatimusten osalta.

Myös hallitus antoi oman esityksensä koskien sakon muuntorangaistuksen palauttamista. Esitys oli sisällöltään hieman erilainen, mutta perusidea oli sama: myös poliisin antamat sakot voidaan käräjäoikeuden päätöksellä muuntaa vankeudeksi.

Muuntorangaistuksen poistaminen
paransi taparikollisten asemaa

Eduskunta hyväksyi esityksen, jonka mukaan sakotettavan aiemmat sakkotuomiot huomioidaan pohdittaessa, voidaanko asia käsitellä sakkomenettelyllä. Hyväksytyn esityksen mukaan rikkomus käsitellään sakkomenettelyn sijaan tuomioistuimessa, mikäli tekijälle on edeltävän vuoden aikana tehtyjen tekojen perusteella määrätty vähintään kolme sakkorangaistusta.

Packalénin aloitteessa esitettiin kumottavaksi rikoslain säännös, jonka mukaan poliisin antamia sakkoja ei voida muuttaa vankeudeksi. Sakon muuntorangaistuksen palauttaminen tarkoittaa sitä, että myös varattomille taparikollisille seuraa rangaistus teostaan. Packalénin mukaan tämä on hyvä osoitus siitä, että rikollinen toiminta ei ole sallittua kenellekään.

– Oli täysin absurdia, että jos ihmisellä ei ollut varaa maksaa sakkoaan eikä omaisuutta, mistä ulosmitata tuo summa, niin rikoksesta ei seurannut mitään rangaistusta, Packalén sanoo.

– On täyttä roskaa, että ns. tavalliset kansalaiset olisivat sakkotuomioita joutuneet aiemminkaan vankilassa suorittamaan. Muuntorangaistuksen poistaminen paransi ainoastaan taparikollisten asemaa sillä, että he eivät enää joutuneetkaan vastuuseen teostaan millään tavalla.

Lisää oikeusjärjestelmän oikeudenmukaisuutta

Packalénin mielestä nyt tehty päätös palauttaa edes jonkin verran ihmisten uskoa oikeudenmukaiseen oikeusjärjestelmään.

– Ei voida myöskään vähätellä, mikä vaikutus tällä päätöksellä tulee olemaan myös esimerkiksi näpistelijöistä kärsiville kauppiaille ja poliisin motivaatiolle puuttua rikoksiin kirjoittamalla tekijälle sakko, Packalén huomauttaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe

20.12.2025 |10:00
4.
Suomen uutiset logo

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu

23.12.2025 |15:00
5.
Suomen uutiset logo

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa

22.12.2025 |10:02
7.
Suomen uutiset logo

Strandman vaatii selvitystä Luonnonvarakeskuksen virhearvioista: ”Näin laajojen ja toistuvien virhearvioiden jälkeen luottamus ei voi olla itsestäänselvyys”

18.12.2025 |12:11
8.
Suomen uutiset logo

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys

22.12.2025 |12:37

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää