Suomen taloudessa on eletty pitkään harmauden keskellä, mutta kirkkaampia näkymiä pilkahtelee aika ajoin.
Kauppalehti listaa positiivisia taloussignaaleja, joita jokaisen kannattaa nyt tarkastella.
Yksi merkki on se, että yhä useampi on saanut töitä. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 15–74-vuotiaita työllisiä oli tämän vuoden lokakuussa 25 000 enemmän kuin vuosi sitten. 20–64-vuotiaiden työllisyysasteen trendiluku oli 76,0 prosenttia.
Tänä vuonna Suomen talouden valopilkkuna on ollut tavaraviennin vahvistuminen. Viennin kasvun odotetaan tukevan taloutta myös tulevina vuosina. Vientiä kasvattavat myös alustoimitukset Yhdysvaltoihin.
Keskituloisen nettopalkan ostovoima kasvaa 2,2 prosenttia
Myös palkansaajan ostovoima on vahvistunut ja vahvistumassa edelleen.
Veronmaksajain Keskusliitto laski jo syksyllä, että nettopalkkoja vertailtaessa ostovoima nousee vuonna 2026 jo kolmatta vuotta perätysten.
Reaalipalkan kahden prosentin kasvu yhdistettynä palkkaverotuksen kevenemiseen merkitsee Veronmaksajain Keskusliiton mukaan keskituloisen 4 058 euroa kuussa ansaitsevan palkansaajan nettopalkan ostovoiman kasvua 2,2 prosentilla vuonna 2026.
Tämän myötä Veronmaksajain Keskusliiton mukaan ostovoima saavuttaa edellisen huippuvuoden 2020 tason ja kuuden vuoden ostovoimakuoppa kuroutuu umpeen.
Kotitalouksilla on varaa kuluttaa
Positiivinen yllätys piilee erityisesti suhdanteen käännekohdassa. Kasvu ja erityisesti investoinnit voivat elpyä nopeammin kuin ennusteissa, koska käänteissä elpyminen on usein odotettua voimakkaampaa.
Rakennusala voi myös tarjota positiivisen yllätyksen, kun patoutunut kysyntä purkautuu. Kotitalouksilla olisi varaa kuluttaa selvästi enemmän kuin nyt.
Valtiovarainministeri Riikka Purra on tyytyväinen kotimaisen duunarin vahvistuvasta ostovoimasta.