Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalaiset: Suomalaisen duunarin verotus kevenee

13.11.2025 |14:47

Perussuomalaisten kansanedustajat Ville Vähämäki, Minna Reijonen, Sami Savio, Jari Ronkainen ja Jari Koskela korostavat, että vuoden 2026 veroratkaisut keventävät työn verotusta laajasti painottuen pieni- ja keskituloisiin. Samalla hallitus yksinkertaistaa verojärjestelmää ja vahvistaa kannustimia.

Hallitus keventää työn verotusta noin miljardilla eurolla vuonna 2026. Tämä vahvistaa entisestään nousussa olevaa palkansaajien ostovoimaa ja parantaa työnteon kannustimia. Ylimpiä marginaaliveroja lasketaan noin 57 prosentista noin 52 prosenttiin. Muutoksen jälkeenkin hyväosaisten verotus on kansainvälisesti vertaillen kireää. Eläkeläisten verotuksen kiristymistä lievennetään eläketulon lisäveron kevennyksellä.

– Työn verotuksen keventäminen on kasvutoimi. Kun ahkeruudesta jää enemmän käteen, lisää se työtä, yrittämistä ja koko Suomen talouskasvua, kansanedustaja Ville Vähämäki toteaa.

Työtulovähennyksen lapsikorotus tuplataan 105 euroon per lapsi. Lapsikorotus oli hallituksen aloittaessa nolla euroa. Lapsikorotuksen voimaantulo ja vahvistaminen on suoraa helpotusta perheiden arkeen ja parantaa työn vastaanottamisen kannustimia.

– Lapsiperheille jää ensi vuonna enemmän käteen. Tämä on konkreettinen ja oikeudenmukainen parannus, joka tukee arjen menoja ja kannustaa työntekoon, kansanedustaja Minna Reijonen korostaa.

Selkeämpi ja oikeudenmukaisempi verotus

Hallitus selkeyttää verojärjestelmää. Perussuomalaiset edustajat katsovat, että yksinkertaisempi ja johdonmukaisempi verotusmenettely on palkansaajan etu.

– Verotuksen kikkailua vähennetään ja peruslinjaa kevennetään. Laaja veropohja ja matalat verokannat on reilu ja tasapuolinen ratkaisu, kansanedustaja Jari Ronkainen sanoo.

Ulkomailta tulevan palkansaajan lähdevero alennetaan 25 prosenttiin. Järjestelmää laajennetaan koskemaan myös Suomeen palaavia Suomen kansalaisia. Tavoitteena on houkutella osaajia ja edistää paluumuuttoa.

– Suomen on pystyttävä kilpailemaan osaajista. Aiempaa alempi lähdevero ja selkeä sääntely tuovat meille tekijöitä ja investointeja. On tärkeää saada kotiutettua takaisin Suomeen täältä aiemmin pois muuttaneita, suomea puhuvia omia kansalaisiamme, kansanedustaja Sami Savio painottaa.

Yrityskauppoihin ennakoitavuutta ja työntekijälle turvaa

Ehdollisen lisäkauppahinnan verotusta jaksotetaan niin, että vero maksetaan vasta, kun lisävastike vahvistuu. Lisäksi työnantaja voi tietyin edellytyksin maksaa työntekijän oikeudellisen neuvonnan kustannuksia verovapaasti esimerkiksi rikos- tai riita-asioissa, kun asia liittyy työtehtäviin.

– Yritystoimintaan tulee ennakoitavuutta ja paperisotaa kevennetään. Samalla työntekijälle turvataan reilu kohtelu tiukoissa tilanteissa, kansanedustaja Jari Koskela korostaa.

Vuoden 2026 tuloverotuksen kokonaisuus vahvistaa kotimaista kysyntää, parantaa työnteon kannustimia ja yksinkertaistaa verojärjestelmää. Pieni- ja keskituloiset hyötyvät, perheiden arki helpottuu ja Suomi houkuttelee osaajia.

– Työn verotusta kevennetään. Se on tämän paketin ydin. Kun työnteko ja yrittäminen kannattaa, voittaa koko Suomi, perussuomalaiset edustajat muistuttavat yhteisesti.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Purra kyselytunnilla: Hallitus pystynyt keventämään työn verotusta säästötoimista huolimatta – työllisyydessä jo parempia lukuja

06.11.2025 |19:06
Suomen uutiset logo

Onni Rostila ehdottaa vapaaehtoista perheverotusta: ”Ilman lapsia edessä on valtion konkurssi ja suomalaisten sukupuutto”

16.09.2025 |12:36

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu

23.12.2025 |15:00
3.
Suomen uutiset logo

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa

22.12.2025 |10:02
4.
Suomen uutiset logo

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys

22.12.2025 |12:37
7.
Suomen uutiset logo

Professori Wall Street Journalissa: Woke-DEI ei toimi – tarvitaan näkemysten monimuotoisuutta

23.12.2025 |17:11

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää