Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Onni Rostila ehdottaa vapaaehtoista perheverotusta: ”Ilman lapsia edessä on valtion konkurssi ja suomalaisten sukupuutto”

16.09.2025 |12:36

Helsingin Sanomat uutisoi perheiden keskimääräisiä elinkustannuksia mitanneesta tutkimuksesta. Sen mukaan lapsi kustantaa vanhemmilleen yli 6 000 euroa vuodessa ja yli 100 000 euroa täysi-ikäistymiseen mennessä. Kansanedustaja Onni Rostila esittää tietojen pohjalta ansiotuloverotuksen lapsivähennyksen reilua nostoa ja perheverotuksen palauttamista.

Helsingin Sanomat uutisoi lapsen maksavan vanhemmilleen keskimäärin yli 6 000 euroa vuodessa. Kansanedustaja Onni Rostila vaatii reilua nostoa ansiotuloverotuksen lapsivähennykseen.

– Vuosittainen lapsikohtainen veroetu pitäisi mitata tuhansissa eikä satasissa.

Rostila vaatii myös perheverotuksen palauttamista.

– Perheverotus toisi perheille kaivattua joustoa perhe- ja työelämän yhteensovittamiseen.

Perheisiin panostaminen on välttämätöntä

Suomessa avioparien yhteisverotus oli käytössä vuoteen 1975 asti. Rostila palauttaisi perheverotuksen vapaaehtoisena.

– Perheverotuksen tulisi olla mahdollista halukkaille. Perheverotus voisi olla käytettävissä, kun kotitaloudessa asuu vähintään yksi alaikäinen lapsi. Kuka kokisi perheverotuksen loukkaavan ”tasa-arvoaan”, voisi jättää option käyttämättä.

Rostilan mukaan perheisiin panostaminen on välttämätöntä.

– Ilman lapsia edessä on valtion konkurssi ja suomalaisten sukupuutto.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Financial Times: Konservatiiviperheisiin syntyy edelleen lapsia, vasemmistoperheissä erittäin raju pudotus

03.09.2025 |19:09

Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia

18.09.2026 |15:24
8.
Suomen uutiset logo

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla

21.09.2026 |13:01
10.
Suomen uutiset logo

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida

22.09.2026 |14:46

Uusimmat

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi