

MATTI MATIKAINEN
Perussuomalaisille iso vaalivoitto, Halla-aholta kiitokset kenttäväelle vaalityöstä: ”En ole koskaan kokenut tällaista yhteishenkeä ja yhteen hiileen puhaltamista”
Myöhään sunnuntai-iltana varmistui, että perussuomalaiset on tehnyt historiansa parhaan kuntavaalituloksen keräten 14,6 prosentin kokonaiskannatuksen. Valtuustopaikoissa laskettuna perussuomalaisille tulee 580 uutta valtuutettua. Pääministeripuolue SDP puolestaan menettää 247 valtuustopaikkaa ja keskusta menettää jopa 376 paikkaa.
Kun liki kaikki äänet oli laskettu sunnuntai-iltana, oli perussuomalaiset nousemassa Suomen neljänneksi suurimmaksi kuntapuolueeksi.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoi myöhään illalla, että poliittinen vaikuttaminen on pitkän matkan laji, joka koostuu useista välietapeista.
– Jokaisesta etapista on suoriuduttava kunnialla, jotta voi menestyä seuraavassa. Ensimmäinen ja tärkein etappi meille oli ehdokkaiden keruu. Toinen oli vaalikampanja ja kolmas oli äänestys.
Halla-aho muistutti kaikkia, että vaikka vaalien tulos on nyt tiedossa, maailma ei ole tullut valmiiksi, vaan työt jatkuvat.
– Heti vaalien jälkeen alkavat paikkaneuvottelut kunnallisissa ja ylikunnallisissa elimissä. Paikat on neuvoteltava sekä muiden puolueiden kanssa sekä omien kesken. Kun tästä on selviydytty, siirrytään viidennelle etapille eli varsinaiseen työhön kuntalaisten ja perussuomalaisten arvomaailman edustajina.
Vaalitulos on koko ehdokaslistan tulos
Vaalipäivään on kohdistunut suuria odotuksia ja toiveita.
– Kukaan ei suhtaudu välinpitämättömästi henkilökohtaiseen vaalitulokseensa, vaikka moni saattaa niin uskotella itselleen. Suurin osa ehdokkaista ei tule valituksi valtuustoihin, oli vaalitulos mikä hyvänsä. Se harmittaa, jos se osuu omalle kohdalle. Melkein kaikki meistä, allekirjoittanut mukaan lukien, tietävät kokemuksesta, miltä se tuntuu, Halla-aho sanoi.
Halla-aho muistutti sekä valittuja että valitsematta jääneitä vaalijärjestelmän luonteesta.
– Hyvin harva menee vaaleissa läpi henkilökohtaisella äänimäärällä. Nekään, jotka menevät, eivät olisi saaneet henkilökohtaista äänimääräänsä, elleivät olisi olleet perussuomalaisten listalla, joukkueen jäsenenä.
– Vaalitulos on koko ehdokaslistan tulos. Ne, jotka menevät vaaleissa läpi, menevät läpi koko listan yhteisäänimäärällä. Tämä kannattaa aina muistaa sekä henkilökohtaisen riemun että pettymyksen keskellä.
Vastustajat tehneet kaikkensa estääkseen menestyksen
Halla-aho myös nosti esille, että perussuomalaisten poliittiset vastustajat – ja osin media – ovat tehneet kaikkensa estääkseen perussuomalaisten vaalimenestyksen.
– Jos siitä huolimatta menestymme, kuten olemme tehneet, ne tekevät kaikkensa estääkseen meitä hyödyntämästä voittoamme. Ne yrittävät myrkyttää keskinäisiä välejämme ja välejämme muiden puolueiden kanssa.
Uusille perussuomalaisten valtuutetuille Halla-aholla oli muutama käytännön neuvo.
– Seuraavien päivien aikana hyeenalauma väijyy teidän lausuntojanne ja kommenttejanne. Niistä otetaan ja levitetään kuvakaappauksia ja muilta perussuomalaisilta pyydetään niihin kommentteja. Teille soitellaan heti huomisaamuna, kun olette unisia ja teiltä kärtetään kommentteja jonkun toisen esittämiin kommentteihin. Älkäämme antako heille sitä, mitä he toivovat. Vietetään tänään aikaa ystävien kesken, iloitaan menestyneiden puolesta ja tsempataan niitä, jotka eivät tällä kertaa menestyneet.
Halla-aholle itselleen nämä olivat neljännet kuntavaalit. Perussuomalaisten puheenjohtaja kiitteli puolueväkeä hyvästä yhteishengestä vaalikampanjoinnin ajan.
– En ole koskaan kokenut tällaista yhteishenkeä ja yhteen hiileen puhaltamista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kiitospuhe yhteishenki kenttä valtuutetut vaalimenestys Kuntavaalit perussuomalaiset Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset enemmän kuin tuplaamassa valtuustopaikat Järvenpäässä – Remontti-Reiska matkalla äänikuninkaaksi

Helsingin valtuustoon perussuomalaisille 2 lisäpaikkaa – Halla-ahosta tulossa yksi eniten ääniä keränneistä ehdokkaista koko maassa

Perussuomalaiset tekivät historiansa parhaan kuntavaalituloksen – demarit, keskusta ja vihreät menettävät yhteensä satoja valtuustopaikkoja

Tiistain Tuumaustunnilla kuntavaalien jälkilöylyt – Halla-aho ja Grönroos analysoivat vaalien tuloksia

Perussuomalaisista kuntavaalien suurin voittaja: Valtuustopaikkojen määrä miltei kaksinkertaistui – Halla-aho: Kunnissa tapahtui massiivinen muutos

Puoluesihteeri Grönroos kiittää kaikkia perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaita: ”Jokainen mukaan lähtenyt ehdokas on näiden vaalien sankari”

Onko vaaleja jo liikaa? Kahden vuoden sisään tulossa eduskuntavaalit ja ehkä maakuntavaalitkin – Halla-aho: Olisi perusteltua miettiä joidenkin vaalien yhdistämistä tai järjestämistä samaan aikaan

Järvenpään äänikuningas Jorma ”Remontti-Reiska” Piisinen: ”Ihmiset haluavat muutosta”
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

22 EU-maata haastaa Espanjan löysän maahanmuuttolinjan – uppiniskainen sosialistipääministeri ei taivu
22 Euroopan unionin jäsenmaata, Suomi mukaan lukien, ilmaisi viikonloppuna lähettämässään kirjeessä epäluottamuksensa Espanjan maahanmuuttopolitiikkaan. EU-maiden sisäministerit kokoontuvat tiistaina kiireelliseen videopalaveriin.

Nizzan terroristi tappoi 86 ihmistä – pikkuveli rehenteli veriteolla ennen karkotustaan
Ranskassa vietettiin heinäkuun puolivälissä surujuhlaa, kun Nizzan tuhoisasta terrori-iskusta tuli kuluneeksi kymmenen vuotta. Harrasta tunnelmaa järkytti tieto terroristin veljen rikoksista tapahtumapaikan läheisyydessä.

Islamisaatiolle vauhtia Britanniassa – koko poliisikunta paastolle solidaarisuussyistä
Valtaväestölle vieraan uskonnon tavat ja rituaalit hiipivät Englannin arkeen ilmeisen hyvää tarkoittavien toimien myötä. Muslimipoliisit haluaisivat koko virkakunnan osallistuvan ramadanin paastoon, jotta työtoverit ymmärtäisivät uskonnon merkityksen muslimeille. Toisaalta kukaan ei tiettävästi ole vastavuoroisesti ehdottanut joulukinkun tarjoamista vieraan uskonnon edustajille vuoden pimeimpänä aikana kristittyjen tapoihin tutustumiseksi.

Käräjäoikeus katsoi pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehneen maahanmuuttajan alaikäiseksi – THL:n ikäarvio jäi ristiriitaiseksi
Pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehnyt Irakista kotoisin oleva mies sai tuomion törkeästä ryöstöstä. Hän pahoinpiteli uhria tämän kotona, vei veitsen uhrin kaulalle ja vaati rahaa sekä omaisuutta. Käräjäoikeus katsoi hänet kuitenkin rikosoikeudellisesti alaikäiseksi, koska THL:n oikeuslääketieteellinen ikäarvio jäi ristiriitaiseksi.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












