
LEHTIKUVA
PS-eduskuntaryhmä: Aatteellinen väkivalta pois Suomesta – “Ääriliikkeiden määritelmän oltava kaikille sama”
Eduskunnassa on keskusteltu tänään suomalaisista ääriliikkeistä. Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron pitänyt Sami Savio painotti puolueen eduskuntaryhmän sitoutuneen kitkemään kaikenlaisen aatteellisen väkivallan pois Suomesta.
– Tarkoitus ei pyhitä keinoja minkään aatteellisen päämäärän edistämiseksi, eivätkä ihmisten pahoinpiteleminen tai omaisuuden tuhoaminen yksiselitteisesti kuulu suomalaiseen yhteiskuntaan. Henkilöihin, yhteisöihin tai omaisuuteen kohdistuvat hyökkäykset eivät ole yhteiskunnallista vaikuttamista. Ne ovat rikollista toimintaa, jolle ei ole sijaa yhteiskunnassamme, Savio totesi.
– Olen varma, että kaikki eduskuntapuolueet ovat yhtäläisen sitoutuneita puolustamaan länsimaista demokratiaa. Tuomitsemme yksiselitteisesti kaiken ihmisvihan, syrjinnän ja väkivallan. Demokraattisiin ja laillisiin yhteiskunnallisiin vaikuttamiskeinoihin eivät kuulu sen enempää äärioikeiston harjoittama ihmisten potkiminen kadulla kuin myöskään radikaalin ympäristöliikkeen suosima ilkivalta ja väkivalta esimerkiksi tuhopolttojen muodossa.
Anarkia ei kuulu Suomeen
Savio totesi, etteivät perussuomalaiset halua Suomea, jossa vallitsee vahvemman oikeus tai anarkia. Kansan etua tulee edistää kansanvaltaisin keinoin ja kunnioittaa Suomen lakeja sekä niiden puolustajia.
– Puolustamme sananvapautta ja vaadimme poliisille riittäviä resursseja poliittisen väkivallan kitkemiseen sekä väkivaltaan syyllistyneille kovempia tuomioita. Demokraattisessa yhteiskunnassa mielipidettä ei ilmaista virkavaltaa väkivaltaisesti vastustamalla, mailalla hakkaamalla tai polttopulloja tai kiviä heittämällä. Mielipide ilmaistaan vaaleissa tai rauhanomaisissa mielenosoituksissa, joihin osallistuvien koskemattomuus on taattava.
– Keskustelemme nyt erittäin vakavasta asiasta. Suomalaisessa yhteiskunnassa on alkanut esiintyä säröjä, joiden korjaamiseen meidän kansanedustajien on yhteiskuntamme korkeimpina kansan valitsemina päättäjinä löydettävä ratkaisut. Ääriliikkeisiin ja poliittiseen toimintaan perustuvan väkivallan osuus suomalaisen yhteiskunnan koko väkivallasta on onneksi yhä pieni. Vuonna 2015 Suomessa tilastoiduista 30 000 pahoinpitelystä vain 17 oli ääriliikkeiden tekemiä, silti jokainen tapaus on liikaa.
Sananvapautta ei saa rajoittaa
Perussuomalaisten mielestä ratkaisu ei kuitenkaan ole erillinen, tiettyjen järjestöjen toiminnan kieltävä lainsäädäntö. Nykylainsäädäntö ja viranomaisten aiempi valmistelutyö antavat jo keinot puuttua väkivaltaisten ääriliikkeiden toimintaan. Toimeenpanossa on sitä vastoin petrattavaa.
– Myöskään sananvapauden rajoittaminen tai kansalaisoikeuksiin puuttuminen eivät kuulu demokraattiseen Suomeen. Historiaa lukeneet tietävät hyvin, että harkitsematon järjestöjen toiminnan kieltäminen ja sananvapauden rajoittaminen voisivat johtaa entistä radikaalimpaan maanalaiseen toimintaan, Savio varoitti.
– Kiellettäviksi katsottavien yksittäisten järjestöjen tai ideologioiden nimeäminen on kansalaisoikeuksien näkökulmasta arveluttavaa, eikä lainsäädäntöteitse kuulu tällaisia mustia listoja laatia. Ääriliikkeen määritelmän täytyy olla kaikille liikkeille ja ideologioille yhtäläinen, jotta poliittiset ajojahdit vältetään ja tasapuolinen kohtelu lain edessä varmistetaan.
Maahanmuutosta voitava keskustella ilman leimautumista
Perussuomalaiset haluavat torjua ääriliikkeiden aiheuttamaa uhkaa siten, että nykyistä lainsäädäntöä toimeenpannaan tehokkaammin ja uhkakuviin puututaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Sisäministeriö on julkaissut uudistetun Kansallisen väkivaltaisen radikalisoitumisen ja ekstremismin ennalta ehkäisyn toimenpideohjelman. Kohdentamalla ohjelman keinoja radikalisoitumisvaarassa oleviin ryhmiin on mahdollista saada aikaan hyviä tuloksia.
– Puolueiden, kansalaisjärjestöjen ja viranomaisten on haastettava kaikki suomalaiset osallistumaan asialliseen julkiseen keskusteluun. Mitä paremmin ääritahojen tavoitteista ollaan selvillä, sitä helpompaa on ongelmien torjunta demokraattisin keinoin.
– Ja toisaalta, asiallisen ja perustellun keskustelun esimerkiksi maahanmuutosta on oltava jatkossakin mahdollista ilman pelkoa leimaamisesta ääriliikkeen edustajaksi. Sananvapaus on länsimaisen demokratian tärkeä kulmakivi, ja sitä tulee kunnioittaa maailmankatsomuksellisista eroista huolimatta, Savio huomautti.
Kuvassa: Kiakkovieraiden mielenosoituskulkue Tampereella 6. joulukuuta 2013. Kuvituskuva.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ronkainen: Hesarin toimittajille jäitä punavihreään kupoliin!

Väkivallan viikonloppu

Lindström äärijärjestöjen suitsimisesta: “Minkäänlaista väkivaltaa ei sallita”
Viikon suosituimmat

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman
Sosiaalisessa mediassa kuuluisaksi tullut ylikomisario Jari Taponen on eronnut poliisin palveluksesta. Hän on perustanut oman konsulttiyrityksen, joka tarjoaa palveluksiaan muun muassa kaupungeille ja medialle. Erosta ilmoittaessaan Taponen syytti Helsingin poliisin johtoa politisoitumisesta ja poliisien vaientamisesta. Myös Taposta itseään on syytetty poliisityön politisoimisesta ja toisinajattelijoiden vainoamisesta. Tässä jutussa on yhteenveto ylikomisario Taposen värikkäästä urasta poliisina.

Antikainen: Kaasuputkimies Heinäluoman irvailu sai nolon lopun – venäläissotilaita ryömi kaasuputkissa Ukrainassa
Tiedotusvälineissä on uutisoitu tänään, että Venäjän joukot olisivat yllättäneet ukrainalaiset kaasuputken kautta Kurskin alueella viime viikonloppuna. Venäläisjoukkojen arvellaan ryömineen kaasuputken läpi kaksi päivää ja odottaneen sen sisällä vielä neljä päivää ennen nousemistaan esiin.

Maahanmuuttoministeri piipahti ongelmalähiössä – pukeutui luodinkestäviin liiveihin
Ruotsin maahanmuuttoministeri lähti niin sanotusti kentälle ja suunnisti ongelmalähiöön. Matka sujui ongelmitta poliisin kyydissä ja samalla hallituksen edustaja sai ensiarvoisen tärkeätä palautetta uuden lainsäädännön vaikutuksista virkavallan arkityöhön. Ministeri julkaisi somessa postauksen reissustaan - ja taas kerran maton alle lakaistu todellisuus pamahti kaikkien silmille.

Ruotsalainen ICA-ketju juhlistaa kansanmurhaa “joelta merelle” -taateleilla – Israelin valtio pyyhitty pois kartalta ja korvattu Palestiinalla
ICA-kauppaketjun taatelilaatikoissa lukee "Free Palestine". Pakkaus on kuvitettu palestiinalaislipuilla ja Kalliomoskeijan kuvalla, jonka vieressä olevan kartan tarkoitus on kuvata "joelta merelle" ulottuvaa Palestiinaa, josta Israel on pyyhitty pois.

Eduskunta hyväksyi ulkomaalaislain ja säilöönoton kiristykset – Vigelius: ’’Laittomasti maassa oleskelevien maastapoisto tehostuu ja vierastaistelijoiden paluu estetään’’
Eduskunta äänesti tänään ulkomaalaislain tiukennuksista.

Sisäministeri Rantanen: Maassa ei voi olla yhtä aikaa avoimet rajat ja korkea sosiaaliturva
Suomen Uutiset Show -keskusteluohjelman uudessa jaksossa pohditaan työperäisen maahanmuuton taloudellisia ja turvallisuuspoliittisia vaikutuksia Suomelle. Sisäministeri Mari Rantanen näkee, että yleisesti ilmapiiri ja suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut erilaiseksi jo koko Euroopassa. - Suhtautuminen maahanmuuttoon on tullut järkiperäisemmäksi, eli nyt osataan jo katsoa paremmin myös massamaahanmuuton haitallisia vaikutuksia eri maille.

Mäkelä: Ei mitään järkeä hakea ulkomailta lisää työttömiä Suomeen – ”Työvoimapulasta on puhuttu kohta jo 20 vuotta, ja kukaan ei vielä ole sitä nähnyt”
Suomen Uutiset Show'n uudessa jaksossa pohditaan työperäisen maahanmuuton taloudellisia ja turvallisuuspoliittisia vaikutuksia Suomelle. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä katsoo, että pikemminkin Suomessa kannattaisi pyrkiä muuttamaan talouden rakenteita niin, että järjestelmä tukisi kasvua ja työllisyyttä.

Vihreä kupla puhkesi – akkuvalmistaja Northvolt konkurssiin
Eräs Ruotsin taloushistorian suurimmista epäonnistumisista varmistui keskiviikkona, kun akkuvalmistaja Northvolt jätti konkurssihakemuksen Tukholman käräjäoikeudelle. Tuhannet menettävät työnsä ja vihreä siirtymä kokee pahan kolauksen. Konkurssin maksajiksi joutuvat käytännössä kaikki ruotsalaiset, sillä hankkeeseen sijoitetut eläke- ja verorahat katoavat kankkulan kaivoon.

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”
Historioitsija ja dosentti Ari Helo antaa tanakkaa kritiikkiä lukion historian oppikirjalle Opus 6 HI6, jonka sisällössä Helo osoittaa olevan selkeitä historiallisen ajattelun puutteita. Kirjassa esimerkiksi länsimainen monikulttuurisuuskäsitys jää tunnistamatta ja historiaa kirjoitetaan eurosokeasti, eli eurooppalaisten näkökulmaa suljetaan pois.

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein
Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen sai tänään eduskunnan luottamuksen äänin 94–53. Vihreät esitti viime viikolla Rantaselle epäluottamusta vasemmistoliiton kannattamana. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen on tyytyväinen, että Rantanen sai eduskunnan luottamuksen. Hän muistuttaa, että kristittyjä vainotaan tälläkin hetkellä useassa maassa samalla, kun media vaikenee asiasta.