KOMMENTTI | Päätoimittaja Matias Turkkila kommentoi viikonlopun mielenosoitusta ja sen jälkipyykkiä.

Perjantaiaamu, 23.9. Iltalehden toimittaja Kreeta Karvala pohjustaa viikonlopun mielenosoituksen tarpeellisuutta Ylen Jälkiviisaissa toteamalla, että seitsemäsosa suomalaisista kannattaa rotuideologiaa. Suomen Kuvalehden taannoisesta selvityksestä prosenttilukunsa napanneen Karvalan tulkinta kohotti kulmakarvoja, sillä jos luku pitäisi paikkansa, Suomessa löytyisi jopa 800 000 rotuideologian kannattajaa. Luku saattaa olla ”hivenen” yläkanttiin. Suuri osa suomalaisista rotuideologian kannattajista löytynee Vastarintaliikkeen SVL:n riveistä, ja heitä on Supon arvion mukaan viitisenkymmentä. Iltalehti uutisoi tästä itse taannoin. On melko harvinaista, että toimittajan luvut heittävät neljällä dekadilla. Mutta sattuuhan näitä.

+++

Perjantai-ilta. Kansanedustaja Juho Eerola (ps.) pohtii Pressiklubissa kiristyvää ilmapiiriä Ruben Stillerin, Harri Saukkomaan ja Kaarina Hazardin kanssa. Katsojille ei tullut suurena yllätyksenä se, että ohjelmassa keskityttiin etsimään yhteyksiä perussuomalaisten ja äärijärjestöjen väliltä. Hienoinen yllätys koettiin, kun Hazard totesi: ”On huolestuttavaa, että te annatte sellaisten ihmisten puhua puolueen puolesta koko ajan, joita ei ole vaaleilla valittu niin kuin Matias Turkkila tai Matti Putkonen.

Kaarina Hazard haluaisi siis estää allekirjoittaneen ja Matti Putkosen sananvapauden, koska me olemme hänen kanssaan monesta asiasta täysin päinvastaista mieltä. Itse Hazard on käyttänyt maksimaalista sananvapautta ilman vaalien antamaa mandaattia esimerkiksi Iltalehdessä haukkumalla juuri kuollutta perussuomalaisten kansanedustajaa muun muassa elukaksi.

Tällainen vaatimus suiden tukkimisesta on sananvapauden ykkösmaassa absurdi. Liberaali länsimainen demokratia edellyttää erilaisten mielipiteiden kirjoa ja vapaata keskustelua niistä. Tiedämme kaikki, minkälaisissa yhteiskunnissa esiintyy vaatimuksia erimielisten vaientamisesta.

+++

Lauantai 24.9. Helsinki, Peli poikki -mielenosoitustapahtuma. Noin 15 000 mielenosoittajaa kokoontuu ensin Kansalaistorille, josta he marssivat Senaatintorille. Tarkoituksena on vastustaa väkivaltaa ja rasismia.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) osallistuu Peli Poikki -mielenosoitukseen Kuopion torilla. Sipilää on viime päivinä moitittu rasismin tuomitsemisen viivyttelystä ja toisaalta Otanmäen surmatyön mainitsemisesta. Vaikeassa viestinnällisessä ristiaallokossa luovivan Sipilän tarkoitus on varmasti hyvä, mutta teolla saattaa olla arvaamattomia vaikutuksia.

Tuoreessa muistissa on Sipilän vuoden takainen lupaus Kempeleen kotinsa antamisesta turvapaikanhakijoiden käyttöön. Lähi-idässä miljoonayleisöjä saavuttava Al-Arabiya-uutiskanava tarttui uutiseen. Se julkaisi tuolloin Sipilän avokätisen tarjouksen ja ryyditti artikkeliaan uhkeilla blondeilla. Kun valtion ylin johto symbolisin teoin viestitti turvapaikkapolitiikan löyhentyneen, alkoi tapahtua. Irakilaisia saapui Suomeen kymmenin tuhansin.

Kuten aiemminkin, Al-Arabiya tarttui Sipilän lauantaiseen mielenosoitustempaukseen, ja lehti välittikin miljoonille lukijoilleen tiedon tämän poikkeuksellisesta teosta.

Tulkitaanko teko Lähi-idässä jälleen kerran kutsuksi saapua Suomeen? Emme tiedä, aika näyttää. Mutta sen tiedämme, että kotimaan yleisölle suunnatut teot noteerataan hyvin tarkasti myös ulkomailla.

+++

Valtionvarainministeri Petteri Orpo (kok.) osallistuu niin ikään mielenosoitukseen. Hän on aikaisemmin päivällä todennut, että perussuomalaisten on syytä selvittää väitetyt yhteydet ääriliikkeisiin. Ilmassa on pientä hurskastelun makua. Kun kokoomuspomo Jukka Romppainen surmasi taannoin täysin puolustuskyvyttömän maahanmuuttajanaisen, kokoomus lakaisi asian välittömästi maton alle eikä siihen palattu enää koskaan.

Timo Soini lähettää hetken päästä diplomaattiset terveiset hallituskumppanilleen ja pyytää tätä keskittymään työntekoon.

+++

Myös Perussuomalaisten Nuorten tiimi oli päättänyt osallistua mielenosoitukseen. PS-nuoret oli hetkeä aiemmin vaatinut kannanotossaan SVL-järjestön kieltämistä sekä poliittisen väkivallan kitkemistä sen kaikissa muodoissaan – myös vasemmalta äärilaidalta. Nuoret pahoittelivat sitä, että mielenosoituksessa puhuvat eivät halunneet koskea tähän väkivallan laitaan pitkällä tikullakaan. Aihe koskettaa läheltä: PS-nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen on aiemmin kertonut saaneensa poliittisen mielipiteidensä vuoksi lukuisia tappouhkauksia.

Supersankariasuihin pukeutuneet PS-nuoret toivat kansalaistorille ämpärikaupalla vihellyspillejä, joita he jakoivat mielenosoittajille. Aivan ilmaisia eivät pillit olleet, kahdentuhannen kappaleen erä maksoi järjestölle yli tuhat euroa. Satsaus kannatti, sillä koko mielenilmaus huipentui valtavaan vihellyskonserttiin.

pelipoikki36252916
Mutta ikäviä pääsee tapahtumaan. Kansalaistorilla mieltään osoittava vasemmistoaktiivi Dan Koivulaakso saa tietää supersankareiden koostuvan PS-nuorista ja säntää seurueineen häätämään näitä pois. Koivulaakso sättii erittäin voimakkain ja aggressiivisin sanankääntein mielenosoituspillejä jakavia sankareita ”fasisteiksi” ja vaatii näitä häipymään mielenosoituksesta. Koivulaakson seurueeseen kuuluva henkilö käy PS-nuoreen käsiksi. Sivustakatsojat ihmettelevät selkkausta. Nuoret katsovat parhaaksi poistua paikalta. Tapauksesta uutisoi ensimmäisenä Verkkouutiset. Tönimisen kohteeksi joutunut nuori ei toivo nimeään julkisuuteen.

+++

Mielenosoituskulkue etenee Senaatintorille. HBL:n toimittaja ja vasemmistoa lähellä oleva aktivisti Mikael Brunila tarttuu mikrofoniin kymmentuhatpäisen joukon edessä. Hän rakentaa lennokkaassa puheessaan mielikuvia 1930- ja 40-luvulta, rinnastaa perussuomalaiset sujuvasti fasisteihin ja vaatii, että keskustan ja kokoomuksen pitäisi kieltäytyä yhteistyöstä perussuomalaisten kanssa. Tämä tarkoittaa suomeksi sitä, että laillisesti ja demokratian puitteissa toimiva puolue pitäisi eristää ja että istuva hallitus pitäisi hajottaa.

Tällaista mielenosoitusta siis pääministeri Sipilä ja valtiovarainministeri Orpo olivat tukemassa.

Brunila kannustaa hakemaan sotavuosilta inspiraatiota sille, että hänelle epämieluisa järjestötoiminta saataisiin kiellettyä kokonaan. Hän kannustaa myös kansalaisia vastustamaan ”rasistisisia viranomaisia sekä poliisia” ja toimimaan lain ulkopuolella.

Brunila keräsi väkijoukolta aplodeja, ja Peli Poikki -tapahtumajärjestäjä kehui puhetta jälkikäteen ”yhdeksi koskettavimmista”.

Puhe uppoaa hyvin kynnettyyn maaperään, sillä tuoreen tutkimuksen mukaan Suomessa on ihmisjoukko, jonka piirissä kytee syvä tyytymättömyys yhteiskunnallisiin oloihin. Valmius lain ulkopuolella toimimiseen on kaikkein suurinta vasemmistoliitolla. Puolueen kannattajista yli puolet (54%) hyväksyy lakejakin rikkovan suoran toiminnan, jos se tehdään heidän mielestään oikean asian vuoksi. Tutkimuksen mukaan mahdollisia suoran toiminnan keinoja ovat muun muassa ”uhkailu, henkilöön kohdistuva väkivalta ja omaisuuden tuhoaminen”.

+++

Sunnuntai 25.9. On aika arvioida, mitä oikein tapahtui.

Suurin osa mielenosoittajista oli varmasti liikkeellä vilpittömin mielin. Poliittinen väkivalta voi leimahtaa erittäin nopeasti ja syöstä kokonaisia kansakuntia kaaokseen. Kaikki teot, joilla tällaista kehitystä voidaan ehkäistä, ovat hyviä ja kannatettavia. Kaikki kunnia niille, jotka osallistuivat mielenosoitukseen vastustaakseen väkivaltaa ja rasismia.

Mutta monia kysymyksiä jää avoimeksi.

Miksi väkivaltaa vastustavaan mielenosoitukseen osallistuminen estetään väkivallan uhalla? Miksi tilaisuudessa kannustetaan kiihtyneessä tilassa olevia ihmisiä ottamaan oikeus omiin käsiin ja vastustamaan ”rasistista poliisia”? Miksi vaaditaan laillisesti toimivien puolueiden eristämistä sen takia? Onko mielenosoitus vaivihkaa politisoitu? Mitä ihmettä on tekeillä?

Totesin pari päivää sitten erään mahdollisen syyn vasemman laidan toimintaan. Se oli tässä: ”Punavihreät käyttävät natseja täysin surutta hyväkseen lyödäkseen poliittisia vastustajiaan. Punavihreät eivät yritä estää natseja toimimasta. He yrittävät natsien avulla estää poliittisia vastustajiaan toimimasta.”

Myös Ilta-Sanomat kysyy, keitä vastaan mielenosoitus oikein oli suunnattu. Parhaiden kommunistipropagandan oppien mukaan rakennettu punainen mielenosoituskyltti kehotti murskaamaan SVL:n lisäksi myös Suomen Poliisin, Suomen Sisun sekä Suomen valtion. IS kysyikin, yllyttikö banderolli väkivaltaan poliisia kohtaan.

Lokkiperspektiivistä katsottuna näyttäisi siltä, että hallituksen hajottamista vaatinut Mikael Brunila, PS-nuorille raivonnut vasemmistoliiton Dan Koivulaakso sekä tilaisuudesta innokkaasti twiittaillut vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson pelasivat kauniisti samaa maalia kohti. Kolmikko on jo rakentanut poliittista uraansa oletetun suomalaisen äärioikeiston uhan varaan, ja he julkaisivat aiheesta kirjan jo vuonna 2012. Kolmikko on kaikissa mahdollisissa yhteyksissä korostanut oikeiston väkivallan uhkaa mutta jättänyt täysin käsittelemättä oman pesänsä ongelmat.

Markkinatalouden jalkoihin jääneen politiikan vasemman laidan kannatuslasku on jatkunut jo puoli vuosisataa. Näyttäisi ikävästi siltä, että kutistuneihin kannatuslukuihin tympääntyneen räyhävasemmiston viimeinen oljenkorsi on synnyttää suoraan toimintaan valmis, väkivaltaisuuksiin innokkaasti ryhtyvä nuorten miesten armeija. Ruotsissa tämä kehitys onkin jo pitkällä. Sikäläisessä AFA:ssa eli suoran toiminnan verkostossa on tuhansia jäseniä.

En viitsi päivitellä vasemmiston intoa pitää mekkalaa muiden ryhmien tekemistä tihutöistä ja vaieta omistaan. Mutta hämmästelen syvästi sitä, miksi media käsittelee eri laidan poliittista väkivaltaa niin erilaisin kriteerein. Ristiriita kirkuu taivaisiin saakka.

+++

Liioittelenko? Päätä itse. Seuraavassa joitain räyhävasemmiston viime vuosina tekemiä väkivallantekoja:

”2011: Anarkistit räjäyttivät VR:n ratavaihteen, joka johti koko junaliikenteen seisahtumiseen.

2011: Musta Pispala –festivaalien yhteydessä anarkistit mm. sotkivat Tampereen kaupungin virastotalon seinät, poltettiin digitaalinen mainostaulu, rikkoivat näyteikkunoita ja polttivat autonrenkaita kadulla.

2013 Espoossa hajotettiin lukuisten pankkiautomaattien näytöt 18.8-19.8. välisenä yönä. Antifasistit ilmoittautuivat tekijöiksi.

2013: Kuokkavieraat: äärivasemmiston toimesta Itsenäisyyspäivänä toistakymmentä poliisia loukkaantui, poliisihevoset hakattiin avohaavoille.

2014: Anarkistit pahoinpitelivät kokoomuksen kansanedustajan Lahdessa.

2014: Anarkofeministi Suvi Auvinen kirjoittaa Twitterissä: ”Jos jotain leikataan, niin Stubbilta pää!”

2014: Kiekkovieraat: Itsenäisyyspäivä anarkistit riehuvat ja siitä seurasi 100 000 euron vahingot ja 13 pidätystä.

2015: Anarkistit hakkasivat kokoomusbussin etulasia – poliisi tarvittiin paikalle

2015 Stubbin koti äärivasemmiston ilkivallan kohteena.

2015: Musta Pispala –festivaalien aikaan anarkistit sotkivat spray-maalilla paikkoja ja heittelivät kivillä poliiseja ja autoja. Sammon Turkiksen ikkunat rikottiin.

2015 Tampereella Rajat Kiinni –mielenosoituksessa äärivasemmistolaiset pahoinpitelevät porukalla jo ennestään loukkaantuneen miehen mm. potkimalla päähän, mieheltä varastetaan kännykkä.

2015: Rajat Kiinni –mielenosoituksessa Turussa isokokoinen äärivasemmistolainen mies lyö naista.

2015: Satoja äärivasemmistolaisia häiritsi 612-soihtukulkuetta. Ihmisten joukkoon heitettiin ilotulitteita ja soihtuja, kivillä heitettiin sekä kulkuetta että poliisia. Ainakin yhdelle osuman saaneelle tuli hoitoa vaativia vammoja.

2016: Anarkistit polttivat Securitaksen autot.

2016: Äärivasemmisto poltti kuusi autoa ja toisaalla kaivinkoneen Myllypurossa.

2016: Raju tuhopoltto Vantaalla paljastui luultua vaarallisemmaksi: viisi bussinkuljettajaa pelastui täpärästi. Eläinaktivistit ovat kertoneet sytyttäneensä tulipalon, jossa palavaa materiaalia lensi bussivarikon katolle.

2016: Musta Kallio –anarkistitapahtumassa mellakoitiin ja poliisi joutui käyttämään voimakeinoja, tämän jälkeen anarkistit uhkailivat poliisia kostolla.

2016: Suomi Ensin –mielenosoituksessa Helsingissä vastamielenosoittaja löi naista kasvoihin.

2016: Anarkistit kävivät Ylen kuvaajan kimppuun mielenosoituksessa.

2016: Äärivasemmistolainen uhkasi Yle Oulun toimittajaa Pyhäjoella.

2016: Aktivistit heittelivät kivillä ja polttivat poliisiauton Pyhäjoella.”

MATIAS TURKKILA