Artikkeli kuva

SU ARKISTO

Perussuomalaisten jouluinen suullinen kysymys

19.12.2019 |17:41

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio esitti tänään suullisen kyselytunnin päätteeksi ennen joulutaukoa jo perinteeksi muodostuneen jouluisen kysymyksen pilke silmäkulmassa.

– Vuosi sitten eduskuntavaalien alla kaikki vakuuttivat olevansa kilttejä. Sittemmin on satanut syytöksiä, että joku olisi ollut tuhma, Ville Tavio aloitti.

– Opposition mielestä hallitus on ollut tuhma ja hallituksen mielestä oppositio. Koska tästä asiasta on epäselvyyttä niin esitänkin, että tuhmuuden mittaaminen ulkoistetaan jatkossakin Lappiin sijoitettuun huippuluokan tiedustelu-keskukseen, jolle myönnetään jälleen valtion varoista valtavan kokoinen salainen budjetti.

Koko maapallo Korvatunturin valvonta-alueeksi

Korvatunturille sijoitettavan salaisen tiedustelukeskuksen toimintamalliksi Tavio ehdotti, että massiivinen joukko tontuiksi kutsuttavia agentteja jalkautuu ihmisten ikkunoiden taakse ja silmä- sekä kuulohavainnoin selvittävät kansalaisten käytöstä.

– Korvatunturin valvonta-alueeksi esitän jatkossakin koko maapalloa. Tiedustelun loppuraportin antaa vuosittain suoraan seuratuille kohdehenkilöille tiedustelukeskusta johtava Pukki, ja palkitsee hyväkäytöksiset ihmiset runsain lahjoin, Tavio ehdotti.

– Toivotan koko eduskunnalle hyvää joulua ja kysyn hallitukselta, annatteko täydet toimivaltuudet tälle erityistehtävää suorittavalle joulupukille?

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe

20.12.2025 |10:00
3.
Suomen uutiset logo

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu

23.12.2025 |15:00
5.
Suomen uutiset logo

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa

22.12.2025 |10:02
6.
Suomen uutiset logo

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys

22.12.2025 |12:37
9.
Suomen uutiset logo

Professori Wall Street Journalissa: Woke-DEI ei toimi – tarvitaan näkemysten monimuotoisuutta

23.12.2025 |17:11

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää