

Suomen Yrittäjien pääekonomisti Juhana Brotherus, elinkeinoministeri Wille Rydman, Finnveran liiketoimintajohtaja Juuso Heinilä ja Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen pk-yritysbarometrin tulosten tiedotustilaisuudessa Helsingissä. / LEHTIKUVA
Pk-yritysbarometrissä mollisävyiset tunnelmat: Epävarmuus painaa pieniä ja keskisuuria yrityksiä, mutta elinkenoministerin mukaan viitteitä paremmasta näkyy jo
Pk-yritysten suhdanneodotukset ovat kaikessa synkkyydessään korutonta kertomaa. Venäjän hyökkäyssota alkoi, sitten nousivat korot ynnä epävarmuus ja talous rämpii yhä edelleen. Elinkeinoministerin mukaan viitteitä paremmasta on kuitenkin näkyvissä.
Toiveikkuus on hiljalleen viriämässä globaalitaloudessa mutta positiivinen vire ei vielä näy Suomessa. Pienten ja keskisuurten yritysten tunnelmat ovat kääntyneet Pk-yritysbarometrin mukaan jopa heikompaan suuntaan.
-Tämä hyvinkin heikko saldoluku pätee suurimpaan osaan maata mutta ei aivan kaikkialle, sanoi Suomen Yrittäjien pääekonomisti Juhana Brotherus työ- ja elinkeinoministeriön tiedotustilaisuudessa.
Lapissa positiiviset näkymät
Brotherus nosti esiin Lapin tilanteen, siellä yrityksissä näkymät ovat jo positiivisen puolella. Ero on iso vaikkapa itärajan tuntuman, Kanta-Hämeen tai Etelä-Savon yrityksissä vallitseviin tunnelmiin.
– Matalasuhdanne on kestänyt jo toista vuotta ja monella pk-yrityksellä puskurit ovat ehtyneet ja kysyntä on sakannut jo pidempään, joten enää ei ole niitä puskureita tämän heikon tilanteen turvaamiseksi ja nyt se näkyy tunnelmissa aika selvästi, Brotherus tulkitsi.
Maksuvaikeudet kasvussa
– Yritysten rahoituksen saatavuus on heikentynyt lievästi ja maksuvaikeudet ovat Finnveran liiketoimintajohtaja Juuso Heinilän mukaan kasvussa.
Talouden epävarmuuden keskellä on erityisen tärkeää turvata niiden yritysten rahoituksen saatavuus, jotka tavoittelevat kasvua ja investoivat tulevaisuuteen.
– Finnveran merkitys kasvuyritysten, investointien ja puhtaan siirtymän rahoituksessa tulee korostumaan epävarmassa ympäristössä.
– Olemme käynnistäneet uudelleen myös vientitakuiden myöntämisen Ukrainaan. Finnvera järjestää ilmaista koulutusta jokaiselle viennin rahoituksen ratkaisuista kiinnostuneelle yritykselle.
Loppuvuodesta kirkastuvaa
Suomen talouden startti kuluvalle vuodelle vaikuttaa aneemiselta. Näkymien ennakoidaan kuitenkin kirkastuvan loppuvuotta kohden.
’Toki sillä edellytyksellä, ettei maailmalla synny uusia globaaliin talouteen vaikuttavia konflikteja tai vastaavat vaikutukset omaavia kriisejä.
Kun talouden kasvua jarrutelleet korkea inflaatio ja korot laskevat kysyntä ja tuotanto todennäköisesti elpyvät. Tämä vaikuttaisi suotuisasti myös työllisyyteen.
Uudistumista tarvitaan
Epävarmuuden aika kuitenkin jatkuu edelleen.
– Suomen taloudessa tarvitaan nyt kipeästi uudistumista. Siihen olemme hallituksen puolesta kantamassa oman kortemme kekoon, totesi elinkeinoministeri Wille Rydman.
Rydman kertoi hallituksen tekevän tarvittavat työmarkkinauudistukset, teollisuuspoliittisen strategian valmistelu on aloitettu ja tutkimus- sekä kehitystoiminnan rahoitusta vahvistetaan voimakkaasti.
– Suomen menestys ja kasvu perustuvat osaamiselle, uudelle tiedolle ja innovaatioille.
Yrityksissä ymmärretäänkin, että kehitystyö on välttämätön osa uudistumaista. Suurin osa eli 60 prosenttia yrityksistä aikoo PK-barometrin mukaan pitää innovaation, tuotannon ja tuotteiden kehitystyön tason ennallaan vaikeasta suhdannetilanteesta huolimatta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- T&K teollisuuspoliittinen strategia kysynnän sakkaaminen vientitakuut Juuso Heinilä Pk-yritysbarometri työmarkkinauudistukset talouden epävarmuus suhdanteet Juhana Brotherus maksuvaikeudet matalasuhdanne tutkimus- ja tuotekehitys Etelä-Savo Kanta-Häme rahoitus Wille Rydman Kasvuyritykset Lappi Pk-yritykset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hoitoalan duunari toivoo ”jotain rajaa” ay-liikkeen lakkoaallolle

Terveisiä Hakaniemeen: Nyt on painava syy lopettaa lakkoilu ja mennä töihin

Emeritusprofessori Matti Virén arvostelee ay-liikkeen kiihkoilua: Lakkoilu on hullua puuhaa – ”Talous on kuralla ja kasvunäkymät nollassa”

Purra: Liitoille ei anneta veto-oikeutta työmarkkinauudistuksissa – ”Hallituksella on poliittinen mandaatti viedä uudistuksia läpi”
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.
Uusimmat

Verotus keveni – valtion verotulot silti kasvussa

Puisto: Kiinan ylikapasiteetti ajaa alas teollisuutta Euroopassa

Reijonen rajoittaisi luottamuspaikoista maksettavia palkkioita
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











