Tagi: Pk-yritykset

LEHTIKUVA

Kansanedustaja Mauri Peltokangas piti eduskunnassa perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron koskien valtioneuvoston selontekoa julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2022-2025, joka perussuomalaisten mielestä on tyyppiesimerkki hallituksen ideologisesta tavasta hoitaa valtiontaloutta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten kansanedustaja Veijo Niemi vastustaa elvytysmiljardien pumppaamista EU:n kautta Etelä-Eurooppaan, mikä ei rakenna Suomeen kestävää yritystoimintaa. Sen sijaan valtion olisi tuettava suoraan niitä ihmisiä Suomessa, jotka koronapandemian takia ovat menettäneet toimeentulonsa. 90-luvun laman seuraukset eivät saa toistua.  Lue lisää >

Matti Matikainen

– Sekä työvoimatoimistoissa että yrittäjyyskursseilla pimitetään olennaista tietoa siitä, että yrittäjyys on työttömyysturvan este. Vaikka yrityksestä ei olisi tulojakaan, yrityksen omistaja luokitellaan yrittäjäksi ja yrittäjä ei ole oikeutettu työttömyyskorvaukseen, kertoi perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo – yrittäjä itsekin. Valtakunnallisen PerusYrittäjät ry:n perustamiskokouksessa Espoossa tänään puhunut Slunga-Poutsalo totesi, että on täysin kohtuutonta, että toimimattoman pöytälaatikkoyrityksen voidaan tulkita muuttuvan...  Lue lisää >