

Matti Matikainen
Toimitus suosittelee
Viikon 47/2014 luetuin
”Yrittäjyyskursseilla pimitetään tietoa siitä, että yrittäjyys on työttömyysturvan este”
– Sekä työvoimatoimistoissa että yrittäjyyskursseilla pimitetään olennaista tietoa siitä, että yrittäjyys on työttömyysturvan este. Vaikka yrityksestä ei olisi tulojakaan, yrityksen omistaja luokitellaan yrittäjäksi ja yrittäjä ei ole oikeutettu työttömyyskorvaukseen, kertoi perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo – yrittäjä itsekin.
Valtakunnallisen PerusYrittäjät ry:n perustamiskokouksessa Espoossa tänään puhunut Slunga-Poutsalo totesi, että on täysin kohtuutonta, että toimimattoman pöytälaatikkoyrityksen voidaan tulkita muuttuvan päätoimiseksi heti, kun tavallinen palkkatyö loppuu.
– Sen sijaan, että työtön olisi oikeutettu työttömyyskorvaukseen, jää ihmiselle käsiinsä ainoastaan tuottamaton yritys, Slunga-Poutsalo kertoi.
Jos ainoastaan perheen toisella vanhemmalla on Y-tunnus, yksin tämä saattaa estää myös puolisoa ja aikuisia lapsia saamasta työttömyyskorvausta. Aikuisten lasten työttömyyskorvaus voidaan evätä tilanteessa, jossa he ovat silloin tällöin satunnaisesti tuuranneet toista vanhemmista työskentelemällä hänen omistamassaan pienessä liikkeessä. Vaikka maksetut palkat olisivat nimellisiä ja työpäiviä vain muutamia, voidaan työttömyyskorvaus silti evätä.
Ay-liikkeestä ei tukea yrittäjille
Työttömyysturvan ongelmat ovat vain Slunga-Poutsalon mukaan yksi ongelmakohta, jonka yrittäjä arkipäivässään kokee. Myös verotukseen ja yrittäjän kohtaamaan lupabyrokratiaan olisi myös vihdoin tehtävä niitä muutoksia, joilla yritystoiminta säilyy ja kehittyy Suomessa.
– Pienet ja keskisuuret yritykset ovat yksi merkittävimmistä avaimista taloutemme kasvuun. Maan hallitus ei ole nähnyt metsää puilta, tai itse asiassa yrittäjiä EK:n ja suuryritysten takaa. Ja kun ay-liikekin on unohtanut yksinyrittäjät, on merkittävä talouden haara jätetty selviytymään yksin, Slunga-Poutsalo muistutti.
PerusYrittäjät valtakunnalliseksi yrittäjäjärjestöksi
Tänään Espoossa perustetun Perusyrittäjät ry:n tarkoituksena on toimia valtakunnallisesti yksinyrittäjien, pienten ja keskikokoisten yritysten yrittäjä-, elinkeino- ja työnantajapoliittisena etujärjestönä. Yhdistyksen tarkoituksena on asiantuntijana ja vaikuttajana parantaa yritysten ja yrittäjien kannattavan toiminnan edellytyksiä Suomessa.
Tämän syksyn tuoreimmassa Taloustutkimus Oy:n tutkimuksessa yrittäjistä 21 % kannattaa Kokoomusta, 16 % Keskustaa ja 12 % Perussuomalaisia. Kokoomuksen rooli yrittäjäpuolueena on kääntynyt laskutaipaleelle samaan aikaan kuin pienet ja keskisuuret yrittäjät ovat siirtyneet kannattamaan Perussuomalaisia.
PS VERKKOTOIMITUS
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Ministeri Rydman säästää veronmaksajien rahaa – Yle tekee siitä skandaalin
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman hylkäsi yhdeksän tutkimushanketta ja joutui siitä mediamyllyyn. Kukaan ei kuitenkaan kysy, miksi ministeriö ylipäätään jakaa tutkimusrahaa Suomen Akatemian rinnalla.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Elon Musk piti normaalien ihmisten puolta talouslehden haastattelussa: ”Teitä toimittajia vihataan paljon enemmän kuin te tajuatte”
Arvostetun talouslehden päätoimittaja kävi haastattelemassa Elon Muskia. Keskustelun lomassa toimittaja ei malttanut olla kritisoimatta Muskin mielipiteitä maailman menosta, mutta joutui nolatuksi kerran jos toisenkin.

Helsingin poliisi tehosti ulkomaalaisvalvontaa – maasta poistettu tänä vuonna lähes 500 henkilöä
Maassaolon edellytysten tarkastuksia tehtiin ulkomaalaisvalvonnassa lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Maahantulija puukotti saksalaisen opiskelijan kuoliaaksi avoimella kadulla – Saksassa kasvaa entisestään pelko, että kuka tahansa voi joutua sattumalta veitsi-iskun uhriksi
Saksaa järkyttää jälleen uusi veitsihyökkäystapaus. Trierin yliopistossa historiaa opiskeleva 22-vuotias saksalainen Marius Dick oli palaamassa 15. heinäkuuta ostoksiltaan kun samanikäinen afganistanilainen Sajad M. hyökkäsi avoimella kadulla leipäveitsi kädessä hänen kimppuunsa. Vanhemmat vaativat saksalaisilta poliitikoilta täyskäännöstä suhteessa rikollisiin maahantulijoihin.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

SDP:n valtuutettu vaatii selvitystä Vantaan areenan rahoituksesta – unohti kertoa, että puolue kannatti sopimuksen hyväksymistä kaupunginhallituksessa
Vantaan SDP vaatii perusteellista selvitystä Kivistön areenahankkeen rahoituksesta, kun Ylen MOT paljasti epäselvyyksiä rahoittajien taustoista. Vuosi sitten SDP:n kaupunginhallitusryhmä äänesti itse samojen sopimusten puolesta, kun perussuomalaiset vaativat tarkempaa selvitystä.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










