

PS ARKISTO
Elomaa: Av-tuotantokannustin on sijoitus, joka maksaa itsensä takaisin
Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa on erittäin tyytyväinen siihen, että työ- ja elinkeinoministeriö on varmistanut audiovisuaalisten tuotantojen kannustinrahoituksen vuoden 2024 talousarvioesityksen puitteissa.
Av-tuotantokannustin auttaa suomalaisia pk-yrityksiä luomaan laadukasta kotimaista sisältöä. Tuotantokannustimen rahoitus on enintään 10 miljoonaa euroa, mutta se ei ole kulu, vaan sijoitus, joka maksaa itsensä takaisin. Se on yritystoiminnan kasvua luova instrumentti.
– Toimin puheenjohtajana hallitusneuvottelujen kulttuuri, liikunta ja nuoriso -pöydässä. Neuvottelupöytämme nosti luovien alojen potentiaalin vahvasti esille, sisältäen av-alan, kertoo Ritva ”Kike” Elomaa.
– Kannustimen avulla houkutellaan ulkomaisia tuotantoyhtiöitä kuvaamaan elokuvia ja sarjoja Suomessa sekä edistetään kotimaisten elokuvien kansainvälistä rahoitusta ja jakelua.
Kannustin on lisännyt kotimaista draamatuotantoa
Elinkeinoministeri Wille Rydman on todennut olevan hienoa, että Suomi voi jatkaa kotimaisten elokuvien ja sarjojen kansainvälisen menestyksen edistämistä nyt, kun siinä on päästy hyvään vauhtiin. Kansainvälisen näkyvyyden kautta viesti korkeasta osaamisesta sekä luotettavasta toimintaympäristöstä leviää. Myös muut toimialat hyötyvät tästä.
– Tähän on helppo yhtyä. Haluan erikseen kiittää hallitusta, erityisesti valtiovarainministeri Riikka Purraa ja elinkeinoministeri Rydmania aktiivisuudesta asiassa, Elomaa kiittää.
– Erityisesti kotimainen draamatuotanto on kasvanut kannustimen myötä. Kannustin edellyttää ulkomaista rahoitusta, jolloin myös kansainvälinen jakelu varmistuu.
Muun muassa rikossarjat Sorjonen, Kaikki synnit ja Ivalo ovat levinneet laajalti maailmalla. Elokuvista Jalmari Helanderin ohjaama Sisu on saanut miljoonien yleisön, ja sen innoittamana Utsjoelle tulee myös uudenlaisia matkailijoita. Myös Marko Röhrin Metsän tarina, Järven tarina ja Tunturin tarina -dokumenttielokuvat ansaitsevat Elomaan mielestä erityismaininnan upeasta suomalaisesta tuotannosta, jonka av-tuotantokannustin on osaltaan mahdollistanut.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Marko Röhr draamatuotanto av-tuotantokannustin Jalmari Helander av-tuotannot elokuvat kannustimet tv-sarjat Wille Rydman Riikka Purra Ritva ”Kike” Elomaa Pk-yritykset Kulttuuri
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ex-toimittajan mielestä Yleisradiossa ei ole agendajournalismia – Leena Meri moittii Yleä yksipuolisista sisällöistä: ”Puututaan enimmäkseen tietyntyyppisiin asioihin”

Rajua kritiikkiä tv:n deittiohjelmalle: Liian paljon valkoisia alttarilla – ei edusta koko kansaa

Monty Python-legenda tuomitsee nykymenon: Woke tappaa luovuuden

Ylen aamuohjelmassa taas sakea väite: ”Perussuomalaiset vihaa taidetta”

Valtiovarainministeri Purra: Velkaannumme yli 11 miljardia euroa lisää ensi vuonna – ”Näin emme voi jatkaa”
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.

PS-Nuoriso: Kokoomus ja RKP pelastivat nuorisojärjestöjensä hillotolpat – kärsijöinä valtio ja veronmaksajat
Kokoomus ja RKP ovat hallituksessa tyrmänneet uudistuksen, jolla opetus- ja kulttuuriministeriö ministeri Mika Poutalan johdolla olisi muuttanut nuorisojärjestöille maksettavaa tukea oikeudenmukaisemmaksi. Nykyinen aikansa elänyt järjestelmä suosii pitkän historian omaavia järjestöjä valtavilla tukisummilla, vaikka niiden jäsenmäärä ja toiminnan taso eivät enää vastaisi tuen tasoa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














