

PS ARKISTO
Ronkainen valtion koronatuesta: ”Rahaa kipattu Kankkulan kaivoon”
Perussuomalainen kansanedustaja Jari Ronkainen on julkaissut blogikirjoituksen, jossa hän ruotii Business Finlandin maksamia koronatukia. Lähipäivinä on uutisoitu mm. huutokauppakeisari Aki Palsanmäen ja europarlamentaarikko Petri Sarvamaan puolison Sari Helinin saamista tuista.
– Sen vielä ymmärtää, että kuparipannujen kauppaaminen on siirrettävä verkkoon näin korona-aikana. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, miksi 100 000 euron hätäapua pitäisi maksaa sosiaalisen median yrityksille, joille luulisi nyt karanteeni- ja rajoitusaikoina käyttäjiä riittävän, Jari Ronkainen kirjoittaa.
Toisille 100 000, toisille 2 000 euroa
Ronkainen kritisoi hallituksen mutta myös Euroopan Keskuspankin hätäavun kohdistamista vakavaraisiin yrityksiin sen sijaan, että sillä tuettaisiin asiakaskadosta kärsivää liiketoimintaa.
– Valtion tukirahaa on kipattu Kankkulan kaivoon, kun tukikriteereiksi on määritelty kehittämistoiminta ja vakaalla pohjalla oleva kassa. Asiakaskadosta kärvistelevä ravintola-ala ei tukirahoja ole nähnyt samalla kun itsensä työllistävät mikroyrittäjät tai pk-yrittäjät joutuvat odottamaan 2 000 euron tukisummia tai joustoluottoja.
– Sama on tapahtumassa myös suuremmassa mittakaavassa. Euroopan Keskuspankin tukitoimien kohteeksi on valikoitunut mm. vuokrayhtiö Kojamo ja energia-alan Fingrid, Fortum sekä Teollisuuden Voima, joista yksikään ei ole ongelmayhtiö, Ronkainen kuvailee.
Rahaa riittää järjettömyyksiin
Ronkaisen luottamus hallituksen toimiin ja tänään eduskunnassa käsiteltävään julkisen talouden suunnitelmaan ei ole korkealla.
– Tilannetta ei helpota myöskään se, että talouden kuvan synketessä hallitus ei ole joustamassa kunnianhimoisista ilmastotavoitteistaan, saati rahan kippaamisesta ulkomaille kehitysavun muodossa.
– Lisäksi haiskahtaa siltä, että löysää velkarahaa jaetaan nyt isolla kädellä hyväveliverkostoille. Tähän asti nähdyillä toimenpiteillä koronakriisistä selviämisestä on tulossa pitkä ja ankara taival, Ronkainen päättää tekstinsä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ravintola-ala Aki Palsanmäki Sari Helin veroeurot Petri Sarvamaa Business Finland Jari Ronkainen valtion tuki EKP Pk-yritykset perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Huhtasaari: Koronakriisi on paljastanut, että Suomi ei ole ollut tilanteen tasalla – ”Siksi jäimme sivuun myös EU:n suojavarusteiden yhteishankinnasta”

Suomalaisten turvallisuus on perussuomalaisille tärkein asia: ”Kehitysapumenot, maahanmuuton kustannukset sekä poliittisten järjestöjen tuet ovat menoja, joista pitää näissä olosuhteissa leikata”

Halla-aho patistaa Yleä, Sitraa, puolueita jne kulukuurille koronan vuoksi – ”Nyt jos koskaan on kyettävä panemaan asioita tärkeysjärjestykseen”

Ulkoministeriö jakoi taas miljoonia maailmalle – suomalaisten verovaroja sujahti Kongoon, presidentti Tarja Halosen kehityspoliittisiin tehtäviin ja YK:n ympäristörahastoon

Seksuaalijärjestöille muhkea avustuspotti veikkausvoittovaroista: Setalle vajaa miljoona, Sexpolle melkein 400 000 euroa

Helppoa rahaa: Maahanmuutto- ja monikulttuuriyhdistyksille jaettiin veikkausvoittovaroista 5,5 miljoonaa euroa

Euroopassa yhteisvastuullisten koronatukien vaateet sen kuin kasvavat

Kansallismielinen Itävallan vapauspuolue vaatii loppua koronarajoituksille ja paluuta normaaliin – jokaiselle kansalaiselle tonni käteen ja kuluttamaan

Juuso: Yritysten määräaikaista kustannustukea jatkettava – ”Lapin matkailu pelastettava täystuholta”
Viikon suosituimmat

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Kappalainen kritisoi kirkon toimintaa: ”Kirkon pitäisi olla poliittisesti neutraali”
Antti Kruus on tullut tunnetuksi värikkäistä mielipiteistään. Hän sanoo, että kirkon kannat muistuttavat liikaa vasemmistolaista ajattelua, vaikka suuri osa seurakuntalaisista edustaa oikeistoa.

Tynkkynen pudotti uutispommin RKP:lle: Ruotsinkieliset nuoret tyrmäävät lisämaahanmuuton
Suomenruotsalaisten nuorten suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut kielteisemmäksi, ilmenee Ajatushautomo Magman tuoreesta nuorisobarometrista. Muutos näkyy tyttöjen ja poikien keskuudessa. Yli puolet nuorista arvioi, että maahanmuuton lisääntyminen johtaa yhä vaikeampiin konflikteihin yhteiskunnassa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













