

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Poikien päivää vietetään kaikessa hiljaisuudessa – kasvavilta ongelmilta ummistetaan silmät
Kansainvälistä poikien päivää vietetään 16.5. Päivän tarkoitus on keskittää huomio poikien hyvinvointiin liittyviin kysymyksiin.
Kansanedustaja Jenna Simula ihmettelee, miksi poikien päivää ei huomioida riittävästi yhteiskunnallisessa keskustelussa.
– Poikien kohtaamia haasteita ei saa ohittaa kepeällä ”pojat ovat poikia” -heitolla, vaan yhteiskuntaa on rakennettava tavalla, joka huomioi niin tytöt kuin pojatkin. Liian pitkään keskustelu on pyörinyt ainoastaan tyttöjen ympärillä, ja samalla pojat ovat jääneet sivuun.
– Poikalapsen äitinä minua lämmittää, että hallitus on aivan oikein linjannut, että jatkossa panostetaan myös poikiin ja miehiin kohdistuvien tasa-arvo-ongelmien ratkaisemiseksi. Laskevat oppimistulokset, syrjäytyminen ja väkivalta ovat todellisia ongelmia, jotka eivät hyssyttelyllä katoa, Simula toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Seppänen koulurauhasta ja kouluturvallisuudesta: Mitä jos joka viikko kysyisimme lapsilta, onko kaikilla luokassa edes yksi kaveri?

Huhtasaari huolissaan nuorten syrjäytymisestä: Rajaton lapsi on turvaton lapsi

Vigelius Suomen tiukentuvasta maahanmuuttopolitiikasta: ’’Vasemmiston vaihtoehtona olisi Ruotsin tie, ghetot ja jengiytyminen’’

Hallitus tehostaa nuoriso- ja jengirikollisuuden torjuntaa – tavoitteena rikoskierteen nopea katkaisu

Tutkimuksen mukaan some heikentää oppimistuloksia – Koponen: ”Some saastuttaa lastemme aivot”
Viikon suosituimmat

Järjestörahoitus on rikki: Somalijärjestön toiminnanjohtaja maksatti veronmaksajilla jopa peruuttamattoman hammaslääkärikäyntinsä
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin uudet avustuskriteerit herättivät poliittisen myrskyn. Verorahahanojen sulkeminen uhkaa saavutettuja etuja sekä kyseenalaista hyväveliverkostoa.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Pride-marssilla maalitettiin lääkäreitä ja tutkijoita – ”Tavoitteena on pelotella”
Helsinki Pride markkinoi toimintaansa yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden edistämisellä, mutta todellisuus on toisenlaista. Viikonloppuna Helsingissä Pride-marssilla nähtiin useita plakaatteja, joissa yksittäisiä lääkäreitä ja tutkijoita maalitettiin aggressiivisesti. Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala on yksi maalituksen kohteeksi joutuneista. Hän paheksuu Pride Helsinkiä ja SETA ry:tä siitä, että ne sallivat henkilöön kohdistuvan hyökkäyksen ja painostuksen tapahtumassaan.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Loppu ilmaisille lounaille Britanniassa: Turvapaikanhakijat joutuvat pulittamaan takaisin ”kansan osoittaman anteliaisuuden”
Britannian sisäministeriö suunnittelee uudistusta, jonka mukaan tilapäisen turvapaikan saaneet joutuisivat maksamaan takaisin majoitus- ja elinkustannuksensa, jahka ovat päässeet työn syrjään kiinni. Muutoin pysyvä oleskelulupa jää maahantulijalta haaveeksi.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Seksikeinu Helsinki Priden puistojuhlassa – Antikainen: ”Onko liikaa pyydetty, että lapset säästetään julkisilta seksuaalisilta esityksiltä?”
Kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Helsinki Priden järjestäjiä kantamaan vastuunsa sen jälkeen, kun puolialastomat aikuiset esiintyivät seksikeinussa Priden puistojuhlassa keskellä päivää ja Helsinkiä lasten läsnä ollessa. Antikainen myös ihmettelee poliisin tapausta vähätteleviä kommentteja.

Pääministeri Sipilälle ikänsä valehdellut turvapaikanhakija tuomittiin halvaantuneen naisen raiskauksesta
Helsingin hovioikeus tuomitsi kolmen vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen miehen, joka nousi julkisuuteen syyskuussa 2015 valehdeltuaan ikänsä silloiselle keskustan pääministerille Juha Sipilälle. Nyt hänet tuomittiin osittain halvaantuneen naisen raiskaamisesta.

Espoon alakoululaisille tyrkytetään antirasismikoulutusta – THL:ltä haetaan 600 000 euroa ”terveyden edistämiseen”
Yksityinen säätiö haluaa opettaa espoolaisille ala-asteella opiskeleville koululaisille, mitä on tiedostamaton syrjintä. Rahaa haetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta, jonka ydintehtävä on seurata suomalaisten terveyttä, eikä suinkaan rahoittaa yhteiskunnallista kasvatusta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










