Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

PS: Jätevesiasetuksen lieventäminen ei riitä, vaan se on kumottava

18.12.2014 |17:21

Kokoomuslainen ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen esitti tänään haja-asutusalueiden jätevesiasetuksen siirtymäsäädöksiin pidennystä.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmälle tämä hallituksen silmänkääntötemppu ei käy.

– Kansalaisille kohtuutonta ja kallista asetusta ei pidä pitää elossa keinotekoisesti; varsinkaan, kun se ei vastaa todellisuutta, toteaa eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jari Lindström.

Turhien puhdistamojen myyminen estettävä

Lindström muistuttaa, että perussuomalaisten linja asiassa on alusta alkaen ollut selkeä.

– Me haluamme yksiselitteisesti kumota tämän epäonnistuneen asetuksen. Tähän eduskuntaryhmämme linjaukseen vaikuttaa myös se, että jätevesiasetus ei ole riittävän selkeä.

Huonoa lainsäädäntöä pitää voida muuttaa muutoinkin kuin vain siirtämällä ongelmaa eteenpäin.

Lindströmin mukaan olennaista on estää vääränlaisten ja turhien puhdistamojen myyminen ihmisille.

Keskustelu aiheesta jatkuu perjantaina YLE Radio 1:n Ykkösaamussa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa

06.08.2026 |10:50
5.
Suomen uutiset logo

Islamisaatiolle vauhtia Britanniassa – koko poliisikunta paastolle solidaarisuussyistä

03.08.2026 |10:33
6.
Suomen uutiset logo

Käräjäoikeus katsoi pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehneen maahanmuuttajan alaikäiseksi – THL:n ikäarvio jäi ristiriitaiseksi

03.08.2026 |14:33
8.
Suomen uutiset logo

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon

08.08.2026 |13:32
9.
Suomen uutiset logo

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle

05.08.2026 |17:37

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää