

PS-kansanedustajat: Työn perässä muuttavat vapautettava asuntokaupan varainsiirtoverosta
Perussuomalaiset kansanedustajat Sami Savio, Toimi Kankaanniemi ja Ville Vähämäki ovat tehneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka tarkoituksena on vapauttaa työpaikan perässä oman työssäkäyntialueensa ulkopuolelle muuttavat henkilöt asuntokaupan yhteydessä maksettavasta varainsiirtoverosta.
– Asumisen ja liikkumisen kalleus vaikeuttavat työllistymistä uudella paikkakunnalla. Vuokra-asuntojen heikon saatavuuden lisäksi ostajan asuntokaupassa maksama varainsiirtovero hankaloittaa entisestään työn perässä muuttamista, Savio arvioi.
Tuhansien eurojen verohelpotus
Kansanedustajat haluaisivat vapauttaa henkilön varainsiirtoveron maksamisesta esimerkiksi silloin, kun tämä ostaa asunnon uudelta työssäkäyntialueelta toistaiseksi voimassa olevan tai vähintään puoli vuotta kestävän määräaikaisen työsopimuksen saadessaan. Varainsiirtoveron määrä on nykyään 2-4 % asunnon velattomasta kauppahinnasta, ellei kyseessä ole ensiasunnon ostaja.
– Erityisesti kasvukeskuksiin työn perässä muutettaessa varainsiirtoverosta vapauttaminen voisi tarkoittaa useiden tuhansien eurojen helpotusta asunnon uuden työpaikkansa lähistöltä ostavalle työntekijälle. Tämä olisi merkittävä kädenojennus ahkeralle työnhakijalle, Kankaanniemi toteaa.
Lisäisi työvoiman liikkuvuutta
Suomen talouden käännyttyä lopulta nousuun syntyy uusia työpaikkoja varsinkin kasvukeskuksiin ja niiden läheisyyteen. Kansanedustajien näkemyksen mukaan asumiskulujen alentaminen parantaisi kannustetta etsiä ja vastaanottaa pienipalkkaistakin työtä.
– Toimenpidealoite on jatkumoa perussuomalaisten eduskuntaryhmän tekemille avauksille asumisen halpuuttamiseksi. Varainsiirtoverotulomenetysten vastapainona esittämämme muutos edistäisi merkittävällä tavalla työvoiman liikkuvuutta vähentäen samalla työttömyyttä ja kasvattaen valtion tuloverokertymää, Vähämäki perustelee.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisilta oma paketti lisätalousarvioon: Halvempaa asumista, osaamista ja kasvua sekä turvallisuutta

Eerola: Olemme hyvinvoinnin tekijöiden puolue

PS: Suomi nousee työllä, joka kannattaa

Immoselta ja Puistolta ratkaisuja työvoiman kohtaanto-ongelmaan: Haittamaahanmuutto kuriin – ”Asuntoja töissä käyville suomalaisille”
Viikon suosituimmat

Antikainen: Vasemmistoliiton kansanedustaja paasasi Venäjän valheita eduskunnassa – ”Nyt riittää”
Kansanedustajat keskustelivat hallituksen esityksestä vuoden 2026 talousarviosta. Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho käytti puheenvuoron, jota perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi.

Päivän Pointti: Yle ja Helsingin Sanomat pyrkivät peittelemään Bondi Beachin terrori-iskun tekijöiden yhteyksiä ääri-islamismiin

Kansanedustaja Matias Mäkynen väittää hallituksen lisäävän köyhyyttä, mutta tilasto kertoo totuuden: Pienituloisuuden kasvu johtuu maahanmuutosta
Demarikansanedustaja Matias Mäkynen väittää Facebookissa pienituloisten määrän kasvun olevan hallituksen syytä, vaikka tuore tilastotieto osoittaa, että pienituloisuutta on lisännyt lähinnä maahanmuutto.

Tampere lähettää 50 000 euroa Gazaan – Vigelius kritisoi pormestari Nurmisen päätöstä: ”Rahoille olisi tarvetta kotimaassakin”
Tampereen kaupunginvaltuusto käsittelee tänään maanantaina valtuustoaloitetta humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille. Kaupunginhallitus on hyväksynyt päätösehdotuksen, jonka mukaan 50 000 euron kertasuoritus maksetaan pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) harkinnanvaraisesta määrärahasta, josta pormestari on tehnyt päätöksen. Perussuomalaisten kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Joakim Vigelius kertoo puolueen vastustavan rahan lähettämistä Gazaan.

Nuorisojoukot kylvävät kauhua Helsingissä – uhreja hakattu, potkittu, ryöstetty ja nöyryytetty
Helsingin poliisi tutkii poikkeuksellisen laajaa rikossarjaa, jossa nuoria epäillään ryöstöistä ja pahoinpitelyistä eri puolilla pääkaupunkia. Tapaukset ovat sijoittuneet elokuun lopun ja marraskuun alun väliseen aikaan, ja rikosilmoituksia on kertynyt yhteensä 25. Epäiltyjä on noin 40, joista lähes puolet on ollut tekohetkellä alle 15-vuotiaita.

Puolueilla kärkäs kiista 50 000 euron Gaza-avustuksesta Tampereen valtuustossa: ”Raukkamaista! Herätkää ihmisyyteen!”
Tampereen kaupunginvaltuusto kävi maanantai-iltana 1,5 tuntia kestäneen tulisen keskustelun valtuustoaloitteesta humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille.

Demaripormestari Nurminen näyttää, miten kaiken voi tehdä reilummin – Koponen: ”Demarit tekevät arvovalinnan vähentää suomalaista henkilöstöä ja lähettää rahaa ulkomaille”
Tampereen valtuusto pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla lähetti eilen 50 000 euroa Gazaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen pitää päätöstä irvokkaana, kun Tampere on juuri irtisanonut yli sata kaupungin työntekijää.

Trump nostaa islamismin valokeilaan Ruotsissa
Ruotsi on noussut yhdeksi Muslimiveljeskunnan vaikutusvallan keskeisistä maista Euroopassa poliittisten ja järjestöllisten kytkösten kautta. Islamismiin linkittyneet toimijat ovat juurtuneet myös julkisesti rahoitettuun kansalaisjärjestökenttään, jossa Pelastakaa Lapset on joutunut kriittisen tarkastelun kohteeksi. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätös luokitella useita Muslimiveljeskunnan haaroja terroristijärjestöiksi voi nyt pakottaa Ruotsin arvioimaan suhdettaan poliittiseen islamiin.

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe
Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

Antikainen: Kansanedustaja Yrttiaho jatkaa Venäjän myötäilyä – vasemmistoliiton johto hyväksyy hiljaisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon toistuvia ulostuloja, jotka asettuvat yksiin Venäjän etujen kanssa. Antikaisen mukaan vasemmistoliiton johto kantaa täyden poliittisen vastuun vaikenemisestaan.














