

LEHTIKUVA
PS: Koulutuksesta on leikattu liikaa – ”Tämä kehitys ei saa enää jatkua”
Perussuomalaiset olivat tänään mukana jättämässä välikysymystä koulutuksen tasa-arvosta. Ryhmäpuheenvuoron pitänyt Ritva Elomaa painotti, että laadukas opetus on suomalaisen yhteiskunnan kivijalka.
– Tasa-arvoinen koulutusjärjestelmä on ollut maamme kehityksen ja sivistyksen perusta pitkään. 90-luvun laman ja 2008-luvun talousromahduksen myötä on hieno ja ainutlaatuinen koulutusjärjestelmämme kohdannut paljon haasteita. Leikkaukset ovat koetelleet suomalaista koulutusta usean hallituskauden aikana.
– Meillä on koulutusjärjestelmä, josta voimme olla ylpeitä, mutta kuinka kauan? Meidän on kansakuntana pysyttävä kehityksen kärjessä myös koulutuksen osalta, Elomaa totesi.
Talousnäkymät mahdollistavat satsauksen koulutukseen
Elomaa muistutti, että koulutus on investointi tulevaisuuteen. Koulutusta on kehitettävä tutkimustiedon pohjalta ja uudistustyön on oltava jatkuvaa.
– Koulutuksen rahoitus, etenkin rahoituksen puute on ollut tapetilla poliittisessa keskustelussa jo pitkään. Leikkauksia on perusteltu alaspäin osoittaviin kansantaloutta kuvaaviin käppyröihin.
– Nyt talousnäkymät ovat valoisammat kuin aikoihin ja hallituksella olisi mahdollisuus näyttää miten paljon se koulutusta arvostaa. Valitettavasti nykyinen hallitus näkee koulutuksen säästökohteena investoinnin sijaan, Elomaa harmitteli.
Perussuomalaiset haluavat pitää ryhmäkoot pieninä
Perusopetuksessa opetus, oppimistulokset ja koulurauha kärsivät resurssipulan johdosta liian suuriksi paisuneista opetusryhmistä. Erityisryhmiä on jouduttu purkamaan ja tukea tarvitsevia oppilaita on siirretty perusopetuksen ryhmiin.
– Vaihtoehtobudjetissamme esitimmekin lisää määrärajoja ryhmäkokojen pienentämiseen. Ryhmäkoot ovat uhka jo varhaiskasvatuksessa eikä varhaiskasvatuksen tavoitteiden täyttäminen ole mahdollista, Elomaa huomautti.
– Koulumenestyksen edellytyksenä on koululaisten fyysinen ja henkinen hyvinvointi. Perussuomalaiset esittivät vaihtoehtobudjetissaan lisärahoitusta myös vähävaraisten lasten liikuntaharrastusten tukemiseen.
Miten onnistuu ammatillisen koulutuksen uudistus?
Ammatillisen koulutuksen rahoituksesta leikattiin viime vuonna noin 13 prosenttia.
– Pystytäänkö mittava ammatillisen koulutuksen uudistus viemään läpi nykyisillä resursseilla ilman, että opetus ja oppilaat kärsivät? Perussuomalaiset ajavat kautta linjan alueellista tasa-arvoa. Miten toteutuu koulutuksellinen tasa-arvo kun osalla nuoristamme lähilukio on saavuttamattomissa? Elomaa kysyi.
Suomalaisten lasten ja nuorten tulevaisuus pelissä
Elomaa muistutti, että koulutusjärjestelmämme on ollut maamme kultakaivos.
– Korkean sivistystason ohella sen on mahdollistanut talouden kehityksen ja yksilön silmissä se on ollut väylä suomalaiseen unelmaan. Opiskelemalla, työllä ja tahdolla on lähtökohdista riippumatta voinut saavuttaa paremman elämän, Elomaa sanoi.
– Koulutuksesta on leikattu liikaa eikä tämä kehitys saa enää jatkua. Kannatamme tehtyä ehdotusta epäluottamuslauseen antamisesta hallitukselle.
Korjaus 28.2.2018 klo 22:56 – Otsikosta puuttui ”ei”-sana
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Elomaa: Suomalaisissa kouluissa oltava riittävät koulupsykologi- ja kuraattoripalvelut

Elomaa ja Savio: Hallitus tarjoaa avointa piikkiä maahanmuuttajien kotoutumiskoulutukseen

Köyhien perheiden lapset eivät pääse kouluun – vanhempien tulot vaikuttavat taas lasten kouluttautumiseen

Elomaa ja Savio: Yhdenvertainen koulutus Suomen menestyksen kivijalka
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää












