

PS-Nuoriso vaatii uudessa kunta- ja aluevaaliohjelmassaan paluuta perusasioihin – ”Loppu päättäjien woke-intoilulle”
Perussuomalainen Nuoriso painottaa uudessa kunta- ja aluevaaliohjelmassaan asioiden laittamista tärkeysjärjestykseen kunta- ja aluepäätöksenteossa. Arvojulistusten, jatkuvien veronkorotusten ja latteiden lupausten sijaan on keskityttävä perusasioihin: suomalaisten perheiden tukemiseen, arjen hyvinvointiin, turvallisuuden edistämiseen ja sote-palveluiden kunnossapitoon.
Viime vuosina Suomessa on nähty useita kunta- ja maakuntatasolla toteutettuja korkean profiilin tempauksia, joissa verorahoja on käytetty asukkaiden ja palvelunkäyttäjien näkökulmasta täysin epäolennaisiin ideologisiin tarkoitusperiin.
– Tällaiset kasvojenkohotushankkeet, joista esimerkkinä satoja tuhansia euroja maksanut sulavien jääkuutioiden rahtaaminen Helsinkiin sekä päiväkotityöntekijöiden työllistäminen Afrikan Tähti -pelin sensuroimiseen, eivät kuulu kuntien ja maakuntien tehtäviin. Sen sijaan ne ilmentävät nykyisten aluepäättäjien kannattaman vihervasemmistolaisen woke-ideologian ujuttamista osaksi suomalaisten elämää, kerrotaan PS-Nuorison kunta- ja aluevaaliohjelmassa 2025.
Sukupuolikiintiöt ja ideologiset hankkeet pois
PS-Nuorison mielestä kunnissa ja hyvinvointialueilla on nähty myös Suomessa käytössä olleiden sukupuolikiintiöiden aiheuttamat ongelmat erityisesti hallinnossa.
Esimerkiksi kunnan tai hyvinvointialueen hallituksiin ei aina ole saatu valittua pätevintä ehdokasta, koska valinnassa on jouduttu sukupuolikiintiön takia harkitsemaan vain jompaan kumpaan sukupuoleen kuuluvia hakijoita.
– Sukupuolikiintiöiden aiheuttamista ongelmista on puhuttava nykyistä enemmän ja niistä luopumista on edistettävä kunnissa ja hyvinvointialueilla, PS-Nuoriso painottaa.
– Vastustetaan kunnissa ja maakunnissa verorahojen käyttöä epäolennaisiin ideologisiin hankkeisiin. Edistetään woke-kulttuurin ilmenemismuotojen purkamista kunnissa ja maakunnissa sekä sukupuolikiintiöiden purkamista julkiselta sektorilta.
Perheiden tukeminen Suomen elinehto
Yhteiskunnan tärkein yksikkö ei ole yksilö, vaan ydinperhe. Suomalaisten perheiden tukeminen on tärkeää niin kuntien kuin koko Suomen olemassaolon kannalta. Vaikka pienenevät ikäluokat ja veronmaksajien väheneminen luovat painetta sopeutuksille, säästöjä ei tule hakea lyhytnäköisesti kouluista, neuvoloista ja päiväkodeista, joiden saatavuus on oleellista kunnan pitovoiman säilyttämisessä.
– Lapsi- ja perhemyönteisellä politiikalla luodaan edellytykset perheellistymiseen koko maassa painottamalla ratkaisuja, jotka mahdollistavat tuleville sukupolville lapsuuden turvallisessa ja terveessä ympäristössä.
Lisäksi PS-Nuorison kunta- ja aluevaaliohjelmassa vaaditaan muun muassa järjestyksen palauttamista suomalaisiin kouluihin, liikuntamahdollisuuksien lisäämistä erityisesti nuoria painottaen fyysisten ja henkisten terveysongelmien ennaltaehkäisemiseksi, nuorisotyön eri muotoihin panostamista nuorten syrjäytymisen, päihteiden käytön ja jengiytymisen ehkäisemiseksi, sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntoon laittamista sekä autoilijoiden huomioimista liikennesuunnittelussa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kunta- ja aluevaalit 2025 lapsimyönteisyys perheiden tuki perusasiat koulurauha vihervasemmistolainen ideologia perhemyönteisyys sote-palvelut ydinperhe Perussuomalainen Nuoriso nuorisotyö tärkeysjärjestys liikunta autoilijat hyvinvointi Turvallisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS-Nuoriso: Keskustan on kerrottava, onko se Antti Kaikkosen johdolla ajamassa huumeiden käyttöhuoneita suomalaisten äänestäjien naapureihin
Eduskunnassa keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen ja useat muut keskustalaiset kansanedustajat äänestivät yhdessä vihervasemmiston kanssa huumeiden käyttöhuoneiden perustamisen puolesta.

Haaga-Helian opiskelijakunta estää Perussuomalaiselta Nuorisolta pääsyn vaalitorille – syy haiskahtaa woketukselta
Perussuomalainen Nuoriso ei saa kutsua ammattikorkeakoulu Haaga-Helian opiskelijakunnan Helgan 26. helmikuuta järjestettävään vaalitoriin. Helgan opiskelijakunta ilmoitti asiasta sähköpostitse maanantaina. Viestissään Helga vetoaa muun muassa fuksiaisissa sattuneeseen turvattomuuden tunteen aiheuttamiseen, joka on johtanut luottamuspulaan.

PS-Nuoriso: Musiikkiluokista luopuminen on tahditonta
Perussuomalainen Nuoriso tyrmää vasemmistoliiton esityksen luopua painotetun opetuksen, kuten musiikin opetuksen, luokista kouluissa. Samassa yhteydessä vasemmistoliitto esittää yhtäläistä valinnaisaineiden saatavuutta asuinalueesta riippumatta kunnassa.

PS-Nuoriso: Suomeen julistettava syntyvyyshätätila
Tilastokeskuksen juuri julkaisemat viime vuoden väestötilastot ovat karua luettavaa. Vuonna 2024 Suomen syntyvyyskehitys saavutti jälleen uusimman pohjalukeman.
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa – vihervasemmisto jatkaa painostusta
Kesäkuu tuo mukanaan tutun rituaalin: vihervasemmisto vaatii kuntia liputtamaan sateenkaarilipulla, ja kunnat jakautuvat. Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin kyse olisi virkavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet
Yle uutisoi vakavasta potilasturvallisuustapauksesta kotihoitoyhtiö Keltakulta Hoivassa Uudellamaalla. Hoitajat kirjoittivat asiakkaiden hoitoraportteja käännössovellusten avulla, ja kun kirjaukset paljastuivat, toimitusjohtaja kävi siistimässä ne jälkikäteen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi tapausta ankarasti.

Wolt-kuskina työskennellyt Intiasta vuonna 2021 opiskelemaan tullut mies tuomittiin lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta
Intiasta Suomeen opiskelemaan vuonna 2021 tullut mies on tuomittu neljän vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta.

Nieminen: Huumerikollisuus paisui jo vuosia sitten – viranomaiset varoittivat, Marinin hallitus peitteli ongelmia
Poliisina ja tutkinnanjohtajana työskennellyt perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen arvioi, että huumerikollisuuden kansainvälistymisen ensimerkit sekä nuorten rikollisuuden ongelmat olivat nähtävissä jo vuosia sitten. Hänen mukaansa viranomaiset ja poliitikot eivät kuitenkaan käsitelleet kehitystä julkisuudessa riittävän avoimesti.

Autot ja asunnot paloivat Belfastissa – turvapaikanhakijan tekemä raaka puukkohyökkäys raivostutti britit
Henkilöautot, bussit ja asunnot paloivat soihtuina yössä, kun raaka veitsihyökkäys kärjistyi katuväkivallaksi eri puolilla Pohjois-Irlantia. Belfastissa tapahtunut puukotus oli saanut ihmiset suunniltaan. Sudanilaismies viilteli hirvittävästi uhriaan keittiöveitsellä ja kuvat sosiaalisessa mediassa kiihdyttivät kansalaiset raivoon.

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille
Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä hallituksen esitys kansalaisuuslain kiristämisestä, jonka näkyvin uudistus on uusi kansalaisuuskoe. Kansalaisuuskokeen suorittamisvelvoitteesta järkyttynyt vasemmisto-oppositio perustelee kielteistä kantaansa muun muassa mahdollisella psykologisella stressillä, jota kokeen suorittaminen saattaa aiheuttaa kansalaisuutta hakeville.

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille
Yle julkisti eilen selvityksen kotihoitoyhtiö Keltakullan hoivasta: Osa hoitajista ei kyennyt vastaamaan suomeksi edes yksinkertaisiin kysymyksiin. Hoitajat laativat asiakaskirjaukset käännössovelluksen avulla. Tapaus on jälleen todiste ongelmasta, josta perussuomalaiset ovat varoittaneet jo vuosia – ja jota SDP on pyrkinyt vähättelemään ja selittämään pois.

Ei ole todellista – Ison-Britannian keskuspankki wokettaa Churchillin, Alan Turingin ja Jane Austenin pois brittien seteleistä
Ison-Britannian keskuspankin päätös poistaa maan historialliset merkkihenkilöt puntaseteleistä on herättänyt kansainvälistä huomiota. Tapaus on noussut kiistaksi historiasta ja kansallisesta identiteetistä. Keskuspankille laaditun raportin mukaan osa ihmisistä saattaa nähdä Winston Churchillin, Alan Turingin ja Jane Austenin kaltaiset hahmot elitistisinä, kiistanalaisina ja liian vanhahtavina. Historiallisten henkilömuotokuvien tilalle raportin laatinut Savanta esittää inklusiivisuuden nimissä luontoaiheita. Bank of England kiistää tehneensä päätöksen yksinomaan Savantan raportin perusteella ja vetoaa "seteliturvallisuuteen" sekä yleisön toiveisiin. Konservatiivivaikuttajat ovat arvostelleet ratkaisua woke‑henkiseksi pyrkimykseksi pyyhkiä Britannian historiaa pois julkisesta kuvastosta. Heidän mukaansa päätös on peruttava.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














