Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Haaga-Helian opiskelijakunta estää Perussuomalaiselta Nuorisolta pääsyn vaalitorille – syy haiskahtaa woketukselta

18.02.2025 |14:35

Perussuomalainen Nuoriso ei saa kutsua ammattikorkeakoulu Haaga-Helian opiskelijakunnan Helgan 26. helmikuuta järjestettävään vaalitoriin. Helgan opiskelijakunta ilmoitti asiasta sähköpostitse maanantaina. Viestissään Helga vetoaa muun muassa fuksiaisissa sattuneeseen turvattomuuden tunteen aiheuttamiseen, joka on johtanut luottamuspulaan.

Opiskelijakunta Helgan hallitus teki äskettäisessä kokouksessaan päätöksen, ettei Perussuomalaista Nuorisoa kutsuta Helgan 26.2. järjestettävään vaalitoriin, jonne edustajistoa muista puolueista on silti tulossa paikalle.

Taustalla on PS-Nuorison äskettäinen osallistuminen Haaga-Helian fuksiaisissa eli uusien opiskelijoiden tehtävätilaisuudessa, jossa toivotetaan uudet opiskelijat tervetulleiksi. Helsingin keskustassa järjestetyn opiskelijatapahtuman teemana oli eläintarha.

PS-Nuoriso järjesti tapahtumassa tehtävärastin, jonka teemaksi valittiin metsästys ja metsästysharrastuksen ympärillä käytävä kansalaiskeskustelu. Rastin tehtävässä piti esimerkiksi tunnistaa vieraslajeja ja osua niihin metsästysaseella. Tehtävärastissa oli rivissä viisi kuvaa eri vieraslajeista, kuten espanjansiruetanasta, täpläravusta ja supikoirasta.

Mielensäpahoittaminen ei lopu alistumalla sille

Viestissään PS-Nuorisolle Helga vetoaa fuksiaisissa väitetysti aiheutettuun turvattomuuden tunteen nostattamiseen fuksiaisissa. Helgan mukaan PS-Nuoriso on rikkonut ”turvallisen tilan periaatteita”, sillä rasti on tulkittu “kaksoisviestinnäksi maahanmuuttajista” ja ”rasistiseksi”, mikä on luonut ”turvattomuuden tilaa” ulkomaalaistaustaisille opiskelijoille.

PS-Nuorison puheenjohtajan Lauri Laitisen mukaan Helga on alistunut mielensäpahoittajille.

– Taipuminen mielensäpahoittamisen edessä on syy sille, miksi sananvapaus on hävitetty korkeakouluista. Woke-aktivistit ovat aina valmiita pöyristymään, ymmärtämään väärin, valittamaan ja uhriutumaan, sillä heidän lopullinen päämääränsä on heille epämieluisia totuuksia kertovien puolueiden vaientaminen. Mielensäpahoittaminen ei tule loppumaan, vaikka sen edessä antaisi periksi kuinka monta kertaa, Laitinen sanoo.

Opiskelijajärjestöjä kohdeltava yhdenvertaisesti

Perussuomalainen Nuoriso ja Perussuomalaiset Opiskelijat vaativat, että poliittisia nuoriso- ja opiskelijajärjestöjä kohdeltaisiin aidosti yhdenvertaisesti korkeakoulussa eikä woke-kulttuurin aikaansaama mielensäpahoittaminen sanelisi niiden päätöksentekoa.

Laitisen mukaan Haaga-Helia ei ole kohdellut PS-Nuorisoa poliittisesti neutraalilla tavalla.

– Miten voi olla, että meiltä estetään pääsy kaikkien puolueiden tilaisuudesta vain siksi, että joku on saattanut kokea tilanteensa turvattomana tai pahoittaneensa mielensä siitä, mitä me olemme tehneet, Laitinen sanoo ja huomauttaa, että fuksiaispäivänä järjestäjätaho Helga ei huomauttanut millään tavalla tehtävärastin toiminnasta tai paheksunut sitä.

– Peruste vaalitoriin osallistujan syrjimiselle ei voi olla pelkästään se, että joku kenties kokee itsensä turvattomaksi. Kysehän on täysin subjektiivisesta kokemuksesta.

Woke ei saisi sanella päätöksiä

PS-nuoriso ja Perussuomalaiset Opiskelijat vaativat, että poliittisia nuoriso- ja opiskelijajärjestöjä jatkossa kohdeltaisiin aidosti yhdenvertaisesti korkeakouluissa eikä woke-kulttuurin aikaansaama mielensäpahoittaminen sanelisi niiden päätöksentekoa.

– Perussuomalaiset eivät ilmeisesti kuulu “turvallisempaan tilaan”, vaan sen sijaan perussuomalaisesti ajattelevia ajetaan “turvallisemmasta tilasta” järjestelmällisesti ulos milloin mistäkin syystä. Eivätkö eri tavalla ajattelevat ja wokea kyseenalaistavat uudet opiskelijat olekaan tervetulleita Helgan fuksiaisiin? kysyy Perussuomalaisten Opiskelijoiden puheenjohtaja Matias Päivä.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Nyt se on tutkittu: Woke on median lietsoma, todellisuutta vääristävä kupla

04.12.2024 |08:01
Suomen uutiset logo

PS-Nuoriso vaatii poliittisten nuorisojärjestöjen tukikikkailulle loppua

13.02.2025 |08:09

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
3.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
6.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
7.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
8.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35
9.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52
10.
Suomen uutiset logo

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa

14.03.2025 |19:25

Uusimmat










Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää