PS-Nuorten puheenjohtaja Samuli Voutila: “Kansallismielisyys voitti – vasemmisto kyykkäsi”
Vaikka asiaa katsookin perussuomalaisten lasien läpi, on pakko todeta, että kolmossija vaaleissa on tuloksena loistava, analysoi Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Samuli Voutila Uuden Suomen blogillaan presidentinvaalin tulosta.
Kansanedustaja Toimi Kankaanniemen tavoin Voutila korostaa Laura Huhtasaaren kampanjan merkitystä puolueen kenttäväelle.
– Kesän tapahtumien jälkeen vaalit yhdistivät kenttää ja näin myös omin silmin sen, kuinka pyyteettömästi ja vilpittömästi ihmiset tekivät työtä Lauran kampanjan eteen. Olemme edelleen Suomen paras toripuolue ja haluan omasta puolestani kiittää perussuomalaisia nuoria ja kaikkia persuperheen jäseniä hyvästä työstä.
Tuloksen tulkinnassa Voutila painotti kahta asiaa: kansallismielisyys on tullut jäädäkseen – kun taas vasemmistolaisuus näyttää katoavan poliittiselta kartalta.
– Kansallismielisyydestä on tulossa uusi normaali kaikkialla Euroopassa ja Lauran kolmossija näissä vaaleissa kielii myös siitä.
Vasemmiston kyykkäsi kaikkien aikojen pohjanoteeraukseen
Voutilan mielestä 6,9 prosentin ääniosuutta voi toki joku pitää pienenä, mutta se tulee suhteuttaa vaalien kokonaisluonteeseen.
– Milloin muistat, että esimerkiksi keskusta tai demarit olisi saanut näin surkeaa tulossa missään vaaleissa? Tai että vasemmiston yhteiskannatus olisi ollut näin alhainen, Voutila kysyy.
Muistin virkistämiseksi: vuonna 2006 Tarja Halonen sai jo ensimmäisellä kierroksella vasemmiston yhteisehdokkaana 46,3 prosenttia äänistä. Vuonna 2012 Paavo Lipponen sai silloisiin odotuksiin nähden katastrofaalisen heikon tuloksen: 6,7 prosenttia. Yhdessä Paavo Arhinmäen 5,5 prosentin tuloksen kanssa perinteinen vasemmisto sai siis 12,2 prosenttia kuusi vuotta sitten ja 6,3 prosenttia nyt. Jos otetaan huomioon Vihreiden Pekka Haavisto, punavihreiden yhteiskannatus tuli alas vielä enemmän: 31 prosentista 18,7 prosenttiin.
Voutila uskoo, että presidentinvaaleista on hyvä ponnistaa tuleviin maakunta- ja eduskuntavaaleihin.
– Sijat 2–4 maakunnissa antavat hyvän pohjan myös mahdollisia maakuntavaaleja ja eduskuntavaaleja ajatellen. Vaikka perussuomalaiset on yritetty koko vuosikymmenen kuitata “ohimenevänä ilmiönä”, olemme tulleet jäädäksemme, Voutila kirjoittaa blogillaan.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat
Härskiä on: Vihreät, SDP ja keskusta huutavat vesiasiassa sutta, mutta ovat itse se susi – ajoivat äskettäin Jyväskylän ja Ähtärin vesihuollon yksityistämistä
Puhdistuksesta huolimatta pylväiden saumoihin imeytynyttä väriainetta nousee koko ajan pintaan – Purra: “Voi teitä aktivistit Elokapinassa”
Eduskunnan puhdistustyöt jatkuvat edelleen.
Yksijalkaisesta nigerialaisesta merirosvosta tulee uustanskalainen – kotoutumissuunnitelma on jo valmiina
Tanskalaisen fregatin merirosvouksen vastainen operaatio päättyi siihen, että tulitaistelussa jalkansa menettänyt nigerialainen merirosvo tuotiin Tanskaan hoitoon. Lucky-niminen merirosvo on nyt saanut myönteisen turvapaikkapäätöksen ja hänelle on laadittu kotoutumissuunnitelma. Hänen ei tarvitse enää palata Afrikkaan, jossa elämä yksijalkaisena olisi hyvin raskasta.
Hollywoodin woke-kiihko vähitellen laantumassa, uudet tuulet puhaltavat – Kummisetä-trilogian ohjannut Francis Coppola kasasi elokuvatiiminsä omaperäisellä tavalla
Elokuvaohjaaja Francis Ford Coppola pyristelee Hollywoodin woke-kulttuuria vastaan. Kummisetä-trilogiasta tunnettu ohjaajalegenda kertoi tavoitteekseen tehdä elokuvan, jota ei voisi luonnehtia tyypilliseksi woken läpitunkemaksi Hollywood-tekeleeksi. Coppola halusi näyttelijäkaartiinsa cancel-kulttuurin uhriksi joutuneita hahmoja sekä oikealta että vasemmalta. Tällaisia ovat mm. konservatiivisia näkemyksiä esittänyt Jon Voight sekä takavuosien Trump-kriitikko Shia LaBeouf.
Kamala Harrisin vastaus meni “sanasalaatiksi” – TV-yhtiö julkaisi parannellun version haastattelusta
Kamala Harris oli vaalikampanjansa tiukimmassa haastattelussa "60 minuuttia" -ohjelmassa. Harrisin vastaus Yhdysvaltain ja Israelin suhteita koskien oli niin sekava ja sisällötön, että TV-kanava joutui editoimaan ennakkomainoksiaan uudestaan. Ukrainan mahdolliseen Nato-jäsenyyteen Harris kieltäytyi ottamasta kantaa.
Oman turvapaikkapolitiikkansa kaaokseen ajanut Saksa etsii ratkaisumalleja Hollannista ja Pohjoismaista
Saksassa vaaditaan muutosta yhteiskunnallisia jännitteitä synnyttävään hallitsemattomaan maahantuloon ja siirtolaispolitiikkaan. Mallia etsitään nyt myös Hollannista ja Pohjoismaista.
Maahanmuuttajat kärsivät työstressistä – matka kehitysmaasta hyvinvointiyhteiskunnan hoivaan on paljon pitempi kuin maantieteellinen etäisyys
Matka kehittyvästä maasta pohjoismaisen työelämän ja hyvinvointiyhteiskunnan runsaudensarven ääreen voi olla henkisesti paljon pitempi kuin maantieteellinen etäisyys. Seurauksena voi olla jopa ”vähemmistöstressi”. Kansankoti panostaa nyt julkisia varoja valaistakseen kaikkia kansalaisia akuutista ongelmasta.
Jani Mäkelä: Oppositio on valehdellut vesihuoltoasiassa
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä (ps.) moittii oppositiota, jonka vesihuoltoa koskevat väitteet eivät pidä paikkaansa.
Perussuomalaiset: Kehitysyhteistyöhön mullistavia muutoksia – Suomi asettaa tiukat rajat rahaa saaville maille
Kehitysyhteistyötä uudistetaan tällä hallituskaudella. Uusi strategia nojaa vahvasti kahteen keskeiseen ohjenuoraan: yksityinen sektori saa suuremman roolin kehitysavun toteuttajana ja rajalliset panostukset kohdennetaan tarkemmin niihin maihin, jotka aidosti haluavat kasvaa ja vaurastua. Eduskunnassa käsiteltiin tiistaina ensimmäistä kertaa yhdessä Suomen kauppa- ja kehityspolitiikan selontekoa.