

LEHTIKUVA
PS: Uusi kalastuslaki on epäonnistunut jo syntyessään
Maa- ja metsätalousvaliokunnan perussuomalaiset jäsenet, kansanedustajat Lauri Heikkilä ja Pirkko Mattila ovat jättäneet tänään valiokunnassa hylkäysesityksen esitykseen uudesta kalastuslaista.
Vaikka uuden lain lähtökohtana on edelleen vesialueen omistajalle kuuluva kalastusoikeus, helpotetaan kaupallisten kalastajien eli ammattikalastajien kalaan pääsyä ely-keskuksen myöntämän alueellisen luvan avulla, ilman vedenomistajan lupaa.
– Tässä on selkeä epäkohta aikaisempaan lakiin nähden. Tämä voi myös aiheuttaa suuria ristiriitoja kaupallisten kalastajien ja muiden kalastajien välillä. Toisaalta tällainen päätös ei edistä kalakantojen kestävää käyttöä ja hoitoa tietyillä vesialueilla, Heikkilä ja Mattila huomauttavat.
– Nyt esitetty malli lisää ely-keskusten valtaa ja hallintobyrokratiaa varsin tuntuvasti.
Kalastus tuo lisätuloa perheille
Heikkilä ja Mattila eivät näe lähtökohtaisesti järkevänä sitä, että uudessa kalastuslaissa vapaa-ajan kalastajien tai kotitarvekalastajien saaliin myyntiä rajoitettaisiin vain pieniin määriin viikossa. Myös vapaa-ajan kalastajien verkkorajoitus kahdeksaan verkkoon on hätävarjelun liioittelua.
– Tämä olisi myös selvä heikennys aikaisempaan nähden, koska esimerkiksi monilla syrjäseuduilla kalastus tuo sekä lisätuloja että elantoa perheisiin, toteavat Heikkilä ja Mattila.
– Nyt ehdotettu rajoitus ei edesauttaisi muuta kehitystä kuin mahdollisesti harmaata taloutta maassamme. Alkuperäinen lain tarkoitus lienee kuitenkin ollut toinen.
Perussuomalaiset eivät
hyväksyneet ”jokamiehen maksua”
Hallitus tuli lopulta perussuomalaisten linjalle kalastonhoitomaksussa. Sen olisivat maksaneet aiemmasta poiketen kaikki täysi-ikäiset kalastajat, myös 65 vuotta täyttäneet, jotka harjoittavat muuta kuin ongintaa ja pilkintää.
– Tällaista ”jokamiehen maksua” eivät perussuomalaiset olisi voineet hyväksyä, joten hyvä, että tätä saatiin muutettua. Lisäksi valiokuntaryhmämme olisi halunnut poistaa kalastonhoitomaksun työttömiltä sekä toimeentulotukia saavilta. Nämä maksupoistot eivät vaarantaisi kalojen istutuksia vesistöissämme.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sosialisoiko hallitus kalavedet?
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
















