

LEHTIKUVA
Puisto: Rahahuolto on kriittinen huoltovarmuustekijä
Rahahuoltoon on syytä kiinnittää nykyistä parempaa huomiota, kehottaa kansanedustaja ja talousvaliokunnan jäsen Sakari Puisto. Vaikka asiaa ei normaalioloissa tule välttämättä miettineeksi, rahahuollon toimivuus on kriittinen huoltovarmuustekijä silloin, kun asiat ovat pahasti pielessä.
Ratkaisuksi Sakari Puisto ehdottaa varamaksujärjestelmää. Tällaisesta järjestelmästä olisi hyötyä myös muulloin kuin kriisiaikoina.
– Nyt tulisi pikimmiten selvittää digitaalisten alustojen käyttöönotto käteisen ja muiden maksuvälineiden oheen. Naapurimaamme Ruotsi on ollut edelläkävijä, Puisto kuvailee.
Ruotsin keskuspankki on parhaillaan aloittamassa oman digitaalisen kruunun, e-kronan, testauksen. Sitä voidaan käyttää maksuvälineenä, esimerkiksi matkapuhelinsovelluksen muodossa, talletusten ja tilisiirtojen tekemiseen.
Käteinenkin turvattava
Käytännössä se on keskuspankin oma luomus, joka toimii liikepankkien tilinsiirtojärjestelmästä riippumatta. Vaikka koko muu maksujärjestelmä olisi jäissä, lohkoketjuun perustuva rinnakkainen järjestelmä mitä luultavimmin pysyy toiminnassa ja turvassa.
Myös Baltian maissa, etenkin Virossa ja Liettuassa, on muodostunut vahvoja lohkoketjuteknologian keskittymiä yritysten ja julkisen hallinnon myötävaikutuksessa.
– Kävimme ulkoasiainvaliokunnan kanssa Virossa loppuvuodesta, ja meille esiteltiin e-Estonia-hanketta. Se on puolestaan kokonainen digitaalinen palvelujärjestelmä, joka on rakennettu pienellä rahalla. Hajautettu järjestelmä sisältää erilaisia julkisia palveluita ja rekistereitä, ja on suunniteltu kestämään kyberhyökkäyksiä.
– Samalla käteisen varmuus pitää turvata. Otto-automaatithan siirtyivät juuri nekin ruotsalaisomisteiselle yritykselle, kansanedustaja muistuttaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- digitaaliset alustat maksuvälineet koronakriisi Käteinen raha Sakari Puisto Huoltovarmuus perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suomen Pankki haluaa turvata riittävät käteispalvelut – Mäenpää vaatii hallitukselta pikaisia toimia

Mäenpää huoltovarmuudesta ja turvallisuuspolitiikasta täysistunnossa: Käteismaksaminen ja ampumaharjoittelu turvattava jatkossakin
Viikon suosituimmat

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Rydman: Ylen faktantarkastus on luokatonta – tarkastaa eri asiaa mistä puhuttiin, asiantuntijana veronmaksajien rahoittamien järjestöjen päälobbari
Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri kritisoi kovin sanoin Ylen harjoittamaa "faktantarkastusta" koskien taannoista A-studion debattia hallituksen sote-säästöistä kehysriihessä. "Faktantarkastus" on jälleen kerran tyypillisen yleläistä, sillä tarkastelun kohteeksi on otettu jotain aivan muuta kuin kehysriihessä tehdyt päätökset ja asiantuntijaksi on napattu SOSTE ry:n pääsihteeri, jonka päivätyö on lobata järjestöille lisää veronmaksajien rahaa.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

Päivän pointti: Turun Sanomat kompostoi oman journalisminsa
KOLUMNI | Useimmat aikuiset ovat jossain kohtaa elämäänsä törmänneet siihen meluisaan ja kiusalliseen hetkeen, jolloin pieni lapsi alkaa kovaan ääneen vaatimaan kaupassa karkkia. Vanhempien järkipuhe hammaspeikoista tai kunnon ruoan syömisestä ei tehoa, makealle perso jälkeläinen vain korottaa ääntään. Vanhempien ”Ville-kulta, äidillä ei ole nyt rahaa karkkiin” ei tehoa. Ipanan mieli on lukinnut tavoitteensa – karkkia on saatava hinnalla millä hyvänsä. Jos äiti asettuu poikkiteloin, sen pahempi hänelle. Muut vanhemmat sitten seuraavat huvittuneena tahtojen taistelua.

Purra Ykkösaamussa: Hyvinvointivaltio ei kestä ilman selkärankaisia päätöksiä
Valtiovarainministeri Riikka Purra avasi Ylen Ykkösaamussa hallituksen kehysriihen päätöksiä. Hän korostaa, että ilman rakenteellisia uudistuksia ja tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa hyvinvointivaltion ylläpitäminen tulevaisuudessa on uhattuna. Purra linjaa myös, että kilpailukykyä ei voida tuhota liian kunnianhimoisella ilmastopolitiikalla.

Vigeliukselta pitkä lista STEA-järjestöavustuksia: ”Miljoonien eurojen tukia maahanmuuttajille ja monikulttuurisuuteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius vaatii kriittisempää tarkastelua sosiaali- ja terveysalan järjestöille myönnettäviin avustuksiin.

Saksa patoaa turvapaikanhakijoiden määrää luokittelemalla lähtömaita turvallisiksi
Talousvaikeuksissa painiskeleva Saksa hillitsee siirtolaisvirtaa listaamalla yhä useampia maita turvallisiksi. Näistä maista tulevia ei pidetä suojelun tarpeessa olevina, ja viranomaiset palauttavat heidät nopeasti. Taustalla vaikuttavat myös EU‑parlamentin päätökset.

Bergbom: Perussuomalaiset aloitti rikollisten palautusrallin
Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom kiittää Facebook‑videollaan hallituksen toimia palautusten lisäämisessä ja arvostelee vasemmistoliittoa hallituksen esitysten vastustamisesta eduskunnassa. Bergbom korostaa, että tiukemmalla maahanmuuttopolitiikalla ja ennakollisella maahantulokiellolla voitaisiin rikollisten pääsy Suomeen estää kokonaan.

Päivän Pointti: Vasemmistoliitto vaatii työajan lyhentämistä – vaikka työntekijä voi sopia siitä oman työnantajansa kanssa vaikka jo tänään
Uusimmat

Iloista vappua

Talous nousuun – oppositio hyökkää välikysymyksellä

Päivän pointti: Turun Sanomat kompostoi oman journalisminsa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää










