

Punavihreä hallitus puuhaa sukupuolen vaihtamisesta ilmoitusasiaa – lakivaliokunnan perussuomalaiset: ”Kyseessä on merkittävä turvallisuusriski”
Hallitus ehdottaa, että sukupuolta voisi jatkossa vaihtaa Digi- ja väestötietovirastolle tehtävällä ilmoituksella. Sukupuolimerkinnän vaihtaminen perustuisi pelkästään henkilön omaan ilmoitukseen hänen sukupuolen kokemuksestaan, eikä lääketieteellistä selvitystä tai diagnoosia enää vaadittaisi.
Perussuomalaiset kansanedustajat, lakivaliokunnan puheenjohtaja Leena Meri ja jäsen Sanna Antikainen vastustavat ehdotusta.
– Kun sukupuolesta tehdään pelkkä ilmoitusasia, aukeaa valtava mahdollisuuksien lista erilaisille väärinkäytöksille. Ulkomailla – esimerkiksi Isossa-Britanniassa – on jo esiintynyt tapauksia, joissa naiseksi itsensä ilmoittanut mies on sijoitettu naisvankilaan ja tehnyt siellä sitten seksuaalista väkivaltaa muille vangeille.
Turvallisuusriski tytöille ja naisille
Sukupuolen itsemäärittelyyn perustuva laki ja erityisesti naisten oikeudet ovatkin ristiriidassa keskenään. Hallituksen esityksessä asia on kuitenkin tarkoituksellisesti unohdettu ja asianmukainen sukupuolivaikutusten arviointi on jätetty tekemättä.
– Tytöillä ja naisilla on oltava oikeus yksityisiin tiloihin kuten vessoihin, pukuhuoneisiin ja pesutiloihin. Jos naisille tarkoitettuihin tiloihin pääsee jatkossa myös miehiä, kunhan he ilmoittavat määrittelevänsä itse itsensä naiseksi, voivat tytöt ja naiset joutua miesten seksuaalisen ahdistelun kohteeksi jatkossa paitsi vankiloiden naisten asuinosastoilla niin myös naisten turvakodeissa ja jopa koulun tyttöjen suihkutiloissa.
– Kyseessä on merkittävä turvallisuusriski tytöille ja naisille, Meri ja Antikainen sanovat.
Sama halutaan sallia alaikäisille?
Sukupuolen vaihtaminen olisi hallituksen esityksen mukaan mahdollista 18 vuotta täyttäneille henkilöille. Esityksen käsittelyn yhteydessä on kuitenkin avoimesti lähdetty leikittelemään ajatuksella sukupuolen vaihtamisen sallimisesta myös alaikäisille.
– Sukupuolen vaihtaminen on sellainen merkittävä oikeustoimi, jota lapsi ei ole riittävän kypsä tekemään. Olisi hyvin erikoista, että ihminen ei voisi esimerkiksi ostaa tupakkatuotteita tai pitää hallussaan yhtä pullollista keskiolutta, mutta voisi kuitenkin vaihtaa sukupuolensa omalla ilmoituksellaan, Meri ja Antikainen toteavat.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- pukuhuoneet vessat sukupuolen vaihtaminen ilmoituksella Digi- ja väestötietovirasto vankilat tytöt ja naiset turvallisuusriski lakivaliokunta lapset Leena Meri Sanna Antikainen perussuomalaiset hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Intersektionaalinen feminismi ei suojele syrjittyä naista vähemmistön sisällä – alistettujen musliminaisten kohdalla etnisyys nousee määräävämmäksi tekijäksi kuin naissukupuoli

Hallitus valjasti rikoslain asennekasvatuksen välineeksi – lakivaliokunnan perussuomalaiset tyrmäävät ”naisministereiden suojelulain”

PS: Todellisuudesta irrallaan oleva feminismi ajaa Suomea kohti kontrolliyhteiskuntaa

Perussuomalaiset: Ideologisessa tasa-arvoselonteossa ei osata päättää edes sitä, montako sukupuolta on olemassa

Päivänpolttava kysymys Norjassa: voivatko miehet olla lesboja?
Viikon suosituimmat

Kommunistit eivät onnistuneet peruuttamaan Teemu Keskisarjan historialuentoa Lahdessa
Kommunistinen verkosto, joka käyttää Rakennusliiton osoitetta postiosoitteenaan on vaatinut Lahden kaupunginkirjastoa peruuttamaan kansanedustaja Teemu Keskisarjan historialuennon. Sama verkosto järjestää itse marxilaisen kirjallisuuden lukupiirejä kirjaston tiloissa.

Kolumni: Tapahtuuko Suomessa sama kuin Minnesotassa?
Kun Yhdysvaltojen Minnesotasta alkoi tihkua tietoja somaleiden jättimäisistä sosiaaliturvaan ja julkisiin palveluihin liittyvistä miljardihuijauksista, moni järkyttyi. Huijaukset oli toteutettu käyttämällä hyväksi ihmisten hyväntahtoisuutta: puhuttiin lasten ruokintaohjelmista, autismipalveluista ja hoivasta. Rahaa käytettiin aivan muuhun kuin mihin se oli tarkoitettu, ja sitä virtasi myös Somaliassa toimivan terroristijärjestö al-Shabaabin rahoittamiseen, kirjoittaa perussuomalaisten varakansanedustaja ja Vaasan kaupunginvaltuutettu Jukka Mäkynen.

PS-Nuoriso: Kaikki työttömät maahanmuuttajat on palautettava kotimaihinsa
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Maahanmuutto kiihdyttää perheiden koulushoppailua – nyt jopa opettajat hakevat omille lapsilleen suomenkielisiä ryhmiä
Maahanmuutto on Suomessakin johtanut siihen, että vanhemmat pyrkivät usein järjestämään lapsensa eri päiväkotiin tai kouluun kuin siihen, mihin lapsi asuinpaikan perusteella menisi. Joissain tapauksissa vanhemmat vaihtavat jopa asuinpaikkaa halutun koulu- tai päiväkotipaikan saamiseksi.

Bergbom tyrmää Fröbelin palikat -kohun: ”Nyt tämä lapsellinen kaikesta loukkaantuminen sekä uhriutuminen saa luvan riittää”
Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom arvostelee kovin sanoin Fröbelin palikoista syntynyttä uusinta cancel-kohua ja syyttää somessa kaikesta pöyristyviä ja muiden puolesta loukkaantuvia käyttäjiä lapsellisesta loukkaantumiskulttuurista. Bergbom vaatii loppua historian sensuroimiselle ja ihmettelee, miksi kaikesta mielensä pahoittavat aikuiset hakeutuvat someen valittamaan sen sijaan, että vaihtaisivat kanavaa.

Kansannousu kiihtyy Iranissa: Haavoittuneet täyttävät kriisiytyneet sairaalat – ruumiita pinotaan kasoihin
Pappisvallan vastaiset mielenosoitukset ovat Iranissa levinneet yli sataan kaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että valtakoneisto on katkaissut internet- ja puhelinyhteydet. Kuvat rajuista väkivaltaisuuksista leviävät maailmalle satelliittiyhteyksien kautta ja ne ovat aivan muuta, kuin Iranin virallisten kanavien välittämä näkymä tapahtumista.

Mäenpää hämmästelee syrjintää puolustaneen yhdenvertaisuusvaltuutetun roolia oikeudessa: ”Eihän tämän pitäisi olla mahdollista”
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää kyseenalaistaa kirjallisessa kysymyksessään yhdenvertaisuusvaltuutetun toiminnan Provinssi-tapauksen oikeudenkäynnissä ja ihmettelee, miksi valtuutettu asettui syrjinnästä tuomittujen johtohenkilöiden puolelle.

STT myöntää pitkin hampain oman uutisointinsa ongelmat – Garedew: ”Median Israel-valheita alkaa paljastua yhä enemmän”
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii STT:tä ja muuta valtamediaa virheellisestä Israel-uutisoinnista ja muistuttaa, että BBC:n omat selvitykset ovat jo paljastaneet vakavia ongelmia Gazaa koskevissa jutuissa. Garedew vaatii, että media korjaa virheensä yhtä näkyvästi kuin se levitti perusteettomia väitteitä.

Päivän Pointti: Media lyttää nyt härskisti nuoria naisurheilijoita – Iltalehdeltä pöksähti setämiesluokan läksytys squash-pelaaja Emilia Soinille

Sähköautoilijoille kilometrivero Britanniassa – Suomessa keskusta haluaa samaa
Saarivaltakunnan sähköautojen ja ladattavien hybridien omistajat joutuvat tulevaisuudessa maksamaan ajoneuvoveroa ajettujen kilometrien perusteella. Britannian hallitus perustelee uudistusta verotulojen turvaamisella, koska polttoaineveron tuotto vähenee sähköautojen yleistyessä. Uusi järjestelmä on parhaillaan lausuntokierroksella ja sen on määrä tulla voimaan keväällä 2028.
















