

LEHTIKUVA
Purra: EU vie rahat ja tuo turvapaikanhakijat
Perussuomalaisten varapuheenjohtaja, kansanedustaja Riikka Purra nosti esille Euroopan komission ensi viikolla julkaiseman laajan maahanmuuttoa ja turvapaikkapolitiikkaa käsittelevän maahanmuuttopaketin.
– Siinä tullaan esittämään unionille lisää valtaa, jäsenvaltioiden välisen ”solidaarisuuden” vahvistamista sekä Dublinin järjestelmän virallista lakkauttamista, Riikka Purra kuvaa.
Dublin-järjestelmä määrää, mikä jäsenmaa on vastuussa turvapaikkahakemuksen käsittelystä.
Muut maat tehneet kiristyksiä
Purran mukaan vuoden 2015 tapahtumien jälkeen EU ei ole kyennyt tekemään turvapaikkalainsäädäntöönsä sellaisia rakenteellisia uudistuksia, jotka vähentäisivät Euroopan houkuttelevuutta tai ehkäisisivät järjestelmän laajamittaista hyväksikäyttöä.
– Suomi on yhtä huonossa tilanteessa. Löysät suojelukriteerit ja perheenyhdistämiskäytännöt, tehottomat palautusmenettelyt ja avokätinen sosiaaliturva tekevät maastamme jopa houkuttelevamman kuin viisi vuotta sitten – varsinkin, kun monet muut maat, jopa Ruotsi, ovat tehneet kiristyksiä, Purra muistuttaa.
– Samaan aikaan vasemmistohallitus keskustan myötävaikutuksella tekee useita humanitaarista maahanmuuttoa helpottavia muutoksia.
Leirit palavat tarkoituksella
Purra muistuttaa, että perussuomalaiset vastustavat tilapäisiä ja pysyviä unionitason taakanjakojärjestelmiä.
– Turvapaikanhakijoiden sisäiset siirrot ainoastaan houkuttelevat lisää ihmisiä liikkeelle. Ja kuten Kreikassa nähdään, jopa palamaan sytytetyiltä leireiltä tehtävät siirrot lisäävät leirien syttymistä toisaalla, Purra sanoo.
Verovajetta ja korruptiota
Maahanmuuttoon ja turvapaikkapolitiikkaan liittyvien ongelmien lisäksi Purra nosti tänään esille jäsenmaiden erot alv-verojen keräämisessä ja niin sanotun verovajeen ja korruption ongelman. Komission uusi selvitys paljasti valtavia eroja maiden välillä.
– Romaniassa alv-veroista jää keräämättä yli 33 prosenttia, Kreikassa yli 30 prosenttia, Liettuassa 26 prosenttia ja Italiassa lähes 25 prosenttia, kun taas Suomen osalta lukema on vain 3,6 prosenttia. Yhteensä puhutaan noin 140 miljardista eurosta, Purra selittää.
Suomi jakaa miljardeja
Ongelma verojen keräämisessä on erityisen räikeä juuri nyt, kun unionin valtavaa elpymispakettia ollaan laittamassa täytäntöön.
– Suomi todellakin maksaa miljardeja maille, joissa korruptio ja kyvyttömyys ja haluttomuus kerätä veroja on näin suurta. Juuri suurimmat hyötyjät ovat tehottomia verottajia. Tämän luulisi vaikuttavan koko järjestelmän hyväksyttävyyteen, Purra hämmästelee.
– EU vie rahat ja tuo turvapaikanhakijat. Meillä ei ole vaikutusvaltaa omiin asioihimme. Perussuomalaisten mielestä Suomen pitää säilyttää paitsi budjettisuvereniteetti myös päätösvalta omaan maahanmuuttopolitiikkaan, Purra huomauttaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sisäiset siirrot Dublin-menettely maahanmuuttopaketti EU-elvytyspaketti miljardit vetovoimatekijät Riikka Purra Eurooppa Euroopan komissio Turvapaikanhakijat Ruotsi perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Etelän maat hamuavat lisää EU-solidaarisuutta – ”Käyttävät taitavasti hyväkseen pohjoisen poliitikkojen hyväuskoisuutta ja EU-intoa”

Suomen pääministeri Marinilla tiukka paikka: Suomen pitäisi velkaantua lahjoittaakseen rahaa Italiaan, jotta Italia pysyisi jatkossakin tuettavien maiden joukossa

Tavio: EU-elvytyspaketin kaataminen on nyt perussuomalaisten tärkein tehtävä

Perussuomalaiset vaati EU:n jättipaketin vaikutusarviota: Sellaista ei ole tehty – ”Onko tämä teidän mielestänne faktapohjaista päätöksentekoa?”

Vihreät tahtoo Suomeen 80 000 työperäistä maahanmuuttajaa – Purra: ”Niin järjetön linjaus, että edes muut hallituspuolueet eivät lähteneet vihreiden tueksi”

Purra: Malmössä riehutaan, Göteborgissa riehutaan, liekkivideot leviävät sosiaalisessa mediassa

Euroopan komissiolta tulossa uusi ehdotus turvapaikkajärjestelmään: Asuta tai palauta

Mäkelä: Eurooppaan pyrkii elintasoperäisiä siirtolaisia – ”Ainoa keino tulijoiden pysäyttämiseen on se, että siirtolaisvirta pysäytetään Euroopan ulkopuolelle”

Visegrad-maat: Ei läpimurtoa komission turvapaikkauudistuksessa
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.
Uusimmat

Ansiotuloverotuksen vähennykset tasaavat tulonjakoa Suomessa

Perussuomalaisten kannattajat erottuvat kaikkein menokriittisimpinä
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää