

Pääministeri Sanna Marin. Arkistokuvaa. / LEHTIKUVA
Suomen pääministeri Marinilla tiukka paikka: Suomen pitäisi velkaantua lahjoittaakseen rahaa Italiaan, jotta Italia pysyisi jatkossakin tuettavien maiden joukossa
KOMMENTTI | Suomen Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen (sd.) perusteli aiemmin tällä viikolla Ylen A-Studiossa Suomen osallistumista EU:n elvytyspakettiin Suomen viennin turvaamisella. Tämä on älyllisesti epärehellistä. Monin verroin oikeampi syy on yrittää pitää Italia EU:n jäsenmaana. Tämä tarkoittaa pitkäaikaista tukirahan pumppaamista Italiaan.
Politico uutisoi, että Italiassa on muutama uusi puolue, joiden poliittinen päämäärä on irroittaa Italia EU:sta. Mielipidemittausten mukaan 70 prosenttia italialaisista arvelee EU:n olevan joko hyödytön tai hyödyttävän heitä varsin vähän. Puolet italialaisista eroaisi EU:sta samoin tein.
Tämän vuoksi EU-johtajilla on kova paine saada tyynnyteltyä Italian EU-vastaista ilmapiiriä.
Italian EU-ero ravistaisi unionia niin rajusti, ettei EU ja yhteisvaluutta euro siitä välttämättä selviäisi.
Marinilla kova paikka
On oletettavaa, että Suomen pääministeri Sanna Marin (sd.) on varsin tietoinen siitä, mitkä panokset elvytyspaketissa on. Pakettia on outoa perustella Suomen viennin turvaamisella Italiaan, koska kauppataseemme ylijäämä lasketaan miljoonissa, ei elpymispaketin miljardeissa.
Tällaiset miljardiluokan lahjoitukset viennin turvaamispuheet halventavat suomalaisten älykkyyttä. Suomelta ei ole kiellettyä kasvattaa kotimaista kysyntää tai kaupitella tuotteitaan EU:n ulkopuolelle.
On myös oletettavaa, ettei Marinilla ole pokkaa torpata koko pakettia, vaikka se olisikin Suomen perustuslain vastainen. Perustuslakivaliokunta antoi Marinille mahdollisuuden neuvotella pakettia lähemmäksi perustuslakiamme.
Muutamankin euron lahjoitus on eritoten yhdestä syystä varsin hölmöä puuhaa. Suomella ei ole patjan alle varastoitu varoja, joita voitaisiin viskellä pitkin maailmaa. Joka ainoa lahjoituseuro on lainattava sijoittajilta. Se heikentää Suomen omaa rahoitusasemaa.
Italian haluttomuus taipua ehdolliseen rahoitustukeen kielii siitä, ettei maa edes aio korjata epäterveitä rakenteitaan. Tällä menolla 750 miljardin euron avustuspaketti on siten pelkkä aperitiivi. Lahjontarahaa pitää lapioida jatkossakin.
Uusi EU-eroa ajava puolue
Italian päähallituspuolue Viiden tähden liikkeestä erotettu Gianluigi Paragone on perustanut uuden EU-eroa ajavan puolueen. Puolueella ei ole vielä edes nimeä, mutta se on silti saanut jopa seitsemän prosentin kannatuksen.
Lisäksi EU-eroa väläyttäneet Liitto ja Italian veljet ovat suosittuja puolueita. Liitto on suosituin puolue. Se on tosin menettänyt kannatustaan vielä radikaalimmalle Italian veljille. Näiden kahden puolueen yhteenlaskettu kannatus pyörii 40 prosentin tuntumassa.
Italiassa voidaan joutua järjestämään parlamenttivaalit. Maan hallituksen olisi määrä äänestää EVM:n tukirahoituksesta syyskuussa ja se voi kaataa hallituksen.
Näillä kannatusluvuilla Liiton puheenjohtaja Matteo Salvinilla ei ole mahdollisten vaalien jälkeen oikein muuta vaihtoehtoa kuin muodostaa hallitus EU-vastaisista puolueista.
Italiassa kerätään parhaillaan allekirjoituksia kansalaisaloitteeseen, jonka tavoite on järjestää kansanäänestys maan EU-erosta.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Jani Mäkelä EU-elvytyspaketista: Koko paketti on hylättävä – paketin vastuut ”hävittäjähankintojen luokkaa”

Immonen elpymispaketista: EU-oikeuspalvelu ei ole riippumaton laillisuusvalvoja, hallitus velvollinen ottamaan huomioon perustuslakivaliokunnan valtiosääntöiset huomautukset

Sanna Antikainen: Tiedossa maksajan rooli, Suomen uskallettava sanoa EU-neuvotteluissa ”ei”

Jani Mäkelä EU-neuvotteluista: Suomen viennin väitetään riippuvan tästä, mutta viennistämme vain kuusi prosenttia menee niihin maihin, jotka paketista eniten hyötyisivät

Korot ovat laskeneet 40 vuoden ajan – onko se hyödyllistä?

Purra: EU vie rahat ja tuo turvapaikanhakijat

Tavio: EU-elvytyspaketin kaataminen on nyt perussuomalaisten tärkein tehtävä
Viikon suosituimmat

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.

Helsingin poliisi tehosti ulkomaalaisvalvontaa – maasta poistettu tänä vuonna lähes 500 henkilöä
Maassaolon edellytysten tarkastuksia tehtiin ulkomaalaisvalvonnassa lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










