

LEHTIKUVA
Etelän maat hamuavat lisää EU-solidaarisuutta – ”Käyttävät taitavasti hyväkseen pohjoisen poliitikkojen hyväuskoisuutta ja EU-intoa”
Euroopan unionin eteläisten jäsenvaltioiden välinen huippukokous järjestettiin torstaina 10. Syyskuuta 2020 Ajacciossa, Korsikan saarella Ranskassa. Isäntänä toimineen Ranskan presidentin Emmanuel Macronin ohella huippukokoukseen osallistuivat Espanjan, Italian, Kreikan, Kyproksen, Maltan ja Portugalin valtionpäämiehet tai hallituksen päämiehet.
Huippukokouksen päätteeksi EU:n eteläiset jäsenvaltiot julkaisivat 19 kohtaa sisältävän julistuksen, joka korosti alueen omiin haasteisiin vastaamisen ohella Euroopan unionin tason yhdentymisen ja solidaarisuuden tärkeyttä.
Julistus tuo selvästi esille eteläisten jäsenvaltioiden tyytyväisyyden EU:n 21. heinäkuuta hyväksymään elvytyspakettiin, joka jakaa avokätisesti tukia ja lainoja erityisesti juuri niille.
Kohti sosialistista EU-imperiumia
Perussuomalaisten Euroopan parlamentin jäsenet Laura Huhtasaari ja Teuvo Hakkarainen kommentoivat etelävaltioiden suunnitelmia.
Huhtasaaren mukaan EU:n eteläisten jäsenmaiden linja olisi loppu Suomen itsenäisyydelle ja turmio suomalaisten hyvinvoinnille.
– Huippukokouksen julistuksen kohdat, jotka vetoavat EU:n sisäiseen solidaarisuuteen, jäsenmaiden väliseen laajempaan taloudelliseen ja sosiaaliseen lähentymiseen, solidaarisuuteen maahanmuuttopolitiikassa ja uusien verojen ja muiden tulonlähteiden hyväksymiseen EU-tasolla, viitoittavat tietä kohti keskusjohtoista sosialistista EU-imperiumia, näkee Huhtasaari.
Peli pitäisi viheltää poikki
Hakkarainen kertoo raivostuneensa nähtyään eteläisten maiden johtajien julistuksen sisällön.
– Etelän maiden poliitikot käyttävät taitavasti hyväkseen pohjoisen poliitikkojen hyväuskoisuutta ja EU-intoa. Nyt suomalaisten ja muiden pohjoiseurooppalaisten poliitikkojen on aika ilmoittaa, että tämä ei vetele ja viheltää peli poikki, vaatii Hakkarainen.
Huhtasaari ja Hakkarainen ovat yhtä mieltä siitä, että EU:n eteläiset jäsenvaltiot ajavat taitavasti omia etujaan liittoutumalla EU-tason asioissa.
Perussuomalaisten europarlamentaarikot ihmettelevätkin, miksi Suomen hallitus ei ole toiminut samoin ja liittoutunut Alankomaiden, Itävallan, Ruotsin ja Tanskan muodostaman ”nuukan nelikon” kanssa vastustaakseen EU-jäsenvaltioiden välisen yhteisvastuun ja EU-tason toimivallan kasvattamista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- hyväuskoisuus Nuuka nelikko eteläiset maat EU-elvytyspaketti jäsenvaltiot liittovaltiokehitys Emmanuel Macron Laura Huhtasaari perussuomalaiset hallitus talous Teuvo Hakkarainen itsenäisyys maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio: EU-elvytyspaketti keskustan käsissä

Purra: Eurotukipaketti peittelee ylivelkaantumista

Halla-aho: Koronakriisiä käytetään EU:n oman vallan kasvattamiseen – ”Suomalainen kotitalous maksaa korkeampia veroja, jotta italialaisen ei tarvitsisi”

Perussuomalaiset vaati EU:n jättipaketin vaikutusarviota: Sellaista ei ole tehty – ”Onko tämä teidän mielestänne faktapohjaista päätöksentekoa?”

Ranne: EU:n velka tulee jäädäkseen

Halla-aho Ylellä: EU-elvytyspaketista olisi pitänyt kieltäytyä jo kesällä – ”Suomen paikka ei ole velkaunionissa”

Italia saa EU-paketista 200 miljardia euroa

KTM Törnqvist: Suomen ja Euroopan olisi syytä palata markkinatalouteen

Purra: EU vie rahat ja tuo turvapaikanhakijat
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














