

Psykoterapiakeskus Vastaamon logoja kuvattuna yrityksen nettisivuilta ja somekanavista Helsingissä 3. marraskuuta 2020. / LEHTIKUVA
Purra: Psykoterapiatietoja ei pitäisi kirjata Kanta-palveluun
Monelle ihmiselle on jopa elintärkeää pystyä luottamaan psykoterapeuttiinsa. Ihmisen synkimmät ja syvimmät tunteet, kokemukset ja ajatukset kerrotaan terapeutille luottaen siihen, että nämä eivät vahingossakaan vuoda vääriin käsiin. Perussuomalaisten kansanedustaja Riikka Purran mielestä arkaluontoisten tietojen kirjaaminen Kantaan voi tuhota elintärkeän luottamuksen, millä voisi olla hyvin ikäviä seurauksia.
Perussuomalaisten kansanedustaja Riikka Purra muistuttaa, että vaikka terapiassa käyminen on koko ajan tavanomaisempaa ja hyväksytympää, osalle potilaista pelkästään se, että joku saisi tietää terapiassa käynnistä, voi aiheuttaa ahdistusta.
– Pahimmillaan pelko voisi johtaa siihen, ettei ihminen uskalla hakea tarvitsemaansa apua. Tällä voisi olla hyvin ikäviä seurauksia, Purra sanoo.
Vastaamon tietomurto koskettaa tuhansia
Purran mukaan poikkeuksellisen laaja, tuhansia ihmisiä koskettanut tietomurto psykoterapiakeskus Vastaamossa vuonna 2020 on karmea esimerkki siitä, mitä voi tapahtua, kun asiakaskäyntien kirjaukset joutuvat vääriin käsiin.
– Myöskään Kanta-palvelu ei ole haavoittumaton eikä vapaa väärinkäytöksistä. Siellä tietoturvariskiä suuremman riskin muodostavat yksittäiset käyttäjät hoitohenkilökunnassa. Lehdistä saamme lukea vain pahimmista tapauksista, joiden tekijät ovat jääneet kiinni, Purra huomauttaa.
Purra on laatinut kirjallisen kysymyksen ministerille koskien psykoterapiatietojen kirjaamista Kanta-palveluun. Kirjaamista perustellaan muun muassa sillä, että se parantaisi asiakkaan kokonaisvaltaista hoitoa ja tiedonvälitystä eri hoitotahojen välillä. Useat terapeutit ovat itse vastustaneet julkisuudessa asiaa.
Enemmän riskejä kuin hyötyä
– Pahimmillaan terapiapotilaiden tietojen kirjaaminen Kantaan voi tuhota psykoterapian ydinasian eli luottamuksen. Siitä ei nähdä useissa tapauksissa olevan potilaalle mitään hyötyä, Purra sanoo.
Purra kysyy kirjallisessa kysymyksessään, miten hallitus aikoo turvata psykoterapian asiakkaan ja terapeutin välisen elintärkeän luottamuksen ja onko hallitus tehnyt vaikutusarvion siitä, miten terapiatietojen siirtäminen Kantaan vaikuttaa ihmisten haluun mennä psykoterapiaan ja uskoutua terapeutille.
Ministeri Krista Kiuru ei vastauksessaan vastaa näihin kysymyksiin, vaan luettelee esimerkiksi tällä hetkellä voimassa olevia käytäntöjä ja ohjeita. Ministeri myös selittää, miten Kanta-palvelu on pyritty tekemään mahdollisimman tietoturvalliseksi.
Sosiaali- ja terveysministeriössä on käynnistymässä laaja sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallintasäädösten kokonaisuudistus, jossa ministerin mukaan on mahdollista arvioida muutostarpeita psykoterapiaa koskevien potilasasiakirjojen laatimiseen. Myös potilasasiakirjoja koskevaa ohjeistusta päivitetään samassa yhteydessä.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Reijonen: Miksi kansanedustajia ei tiedotettu eduskuntaan kohdistuneesta kyberhyökkäyksestä?

Uskonnon oikeuttamaa eläinrääkkäystä – Purra: Rituaaliteurastus lopetettava

Purra: Viihteellinen hijab-päivä on loukkaus moneen suuntaan

Maahanmuuttajavaltaisten alojen väärinkäytöksiä yritetään suitsia – Purra: Esitys lisää ongelmia

Tutkintaryhmä selvittämään Helsingin kaupunkiin kohdistunutta tietomurtoa
Viikon suosituimmat

Kommunistit eivät onnistuneet peruuttamaan Teemu Keskisarjan historialuentoa Lahdessa
Kommunistinen verkosto, joka käyttää Rakennusliiton osoitetta postiosoitteenaan on vaatinut Lahden kaupunginkirjastoa peruuttamaan kansanedustaja Teemu Keskisarjan historialuennon. Sama verkosto järjestää itse marxilaisen kirjallisuuden lukupiirejä kirjaston tiloissa.

PS-Nuoriso: Kaikki työttömät maahanmuuttajat on palautettava kotimaihinsa
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Kansannousu kiihtyy Iranissa: Haavoittuneet täyttävät kriisiytyneet sairaalat – ruumiita pinotaan kasoihin
Pappisvallan vastaiset mielenosoitukset ovat Iranissa levinneet yli sataan kaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että valtakoneisto on katkaissut internet- ja puhelinyhteydet. Kuvat rajuista väkivaltaisuuksista leviävät maailmalle satelliittiyhteyksien kautta ja ne ovat aivan muuta, kuin Iranin virallisten kanavien välittämä näkymä tapahtumista.

STT myöntää pitkin hampain oman uutisointinsa ongelmat – Garedew: ”Median Israel-valheita alkaa paljastua yhä enemmän”
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii STT:tä ja muuta valtamediaa virheellisestä Israel-uutisoinnista ja muistuttaa, että BBC:n omat selvitykset ovat jo paljastaneet vakavia ongelmia Gazaa koskevissa jutuissa. Garedew vaatii, että media korjaa virheensä yhtä näkyvästi kuin se levitti perusteettomia väitteitä.

Päivän Pointti: Media lyttää nyt härskisti nuoria naisurheilijoita – Iltalehdeltä pöksähti setämiesluokan läksytys squash-pelaaja Emilia Soinille

Sähköautoilijoille kilometrivero Britanniassa – Suomessa keskusta haluaa samaa
Saarivaltakunnan sähköautojen ja ladattavien hybridien omistajat joutuvat tulevaisuudessa maksamaan ajoneuvoveroa ajettujen kilometrien perusteella. Britannian hallitus perustelee uudistusta verotulojen turvaamisella, koska polttoaineveron tuotto vähenee sähköautojen yleistyessä. Uusi järjestelmä on parhaillaan lausuntokierroksella ja sen on määrä tulla voimaan keväällä 2028.

Nuoret näyttävät Suomen suunnan – alle 16-vuotiaat ulkomaalaistaustaiset enemmistönä jo 15 alueella pääkaupunkiseudulla
Tilastokeskuksen rekisteriaineisto kertoo vääjäämättömästä muutoksesta pääkaupunkiseudulla. Nuorista yhä suurempi osa on taustaltaan maahanmuuttajia ja vanhat kantasuomalaiset kuolevat pois. Jos segregaatio etenee nykyvauhtia ja kansalaisten yhteisyys katoaa, koko perinteistä yhteiskuntaamme uhkaa mureneminen ja sortuminen.

Renee Goodin ja hänen partnerinsa yhteyksiä äärivasemmistolaisiin aktivistiryhmiin tutkitaan
Viikko sitten Ylen pääuutislähetys uutisoi, että "maahanmuuttoviraston agentti ampui siviilin tämän omaan autoon" Minneapolisissa. Ampumavälikohtauksesta on sen jälkeen saatu uutta tietoa silminnäkijöiden kuvaamilta videoilta, jotka osoittavat, että asiat eivät menneet ihan niin suoraviivaisesti kuin valtamedia meille kertoi. Oikeusministeriö aikoo tutkia surmansa saaneen naisen partnerin yhteydet äärivasemmistolaisiin aktivistiryhmiin.

Garedew ja Antikainen nousivat sähkön tehomaksua vastaan – KD:n Räsänen liittyi joukkoon: ”Rankaisee tavallisia omakotiasujia”
Omakotitaloasukkaille suunniteltu uusi sähkönsiirron tehomaksu herättää vastustusta hallituspuolueiden riveissä. Perussuomalaisten kansanedustajat Kaisa Garedew ja Sanna Antikainen sekä kristillisdemokraattien Päivi Räsänen ovat jättäneet ministeri Sari Multalalle kirjalliset kysymykset koskien Energiaviraston esittämää mallia, jonka he arvioivat kuluttajia kohtaan kohtuuttomaksi.

Piisinen syyttää SDP:tä taloustilanteen heikentämisestä – ”Hallitus korjaa nyt vihervasemmiston perintöä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jorma Piisinen arvostelee Facebook-kirjoituksessaan SDP:tä ja edellisiä hallituksia Suomen taloustilanteen heikentämisestä. Piisisen mukaan nykyinen hallitus joutuu korjaamaan vuosikymmenien aikana syntynyttä velkaantumista ja rakenteellisia ongelmia.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää













