

MATTI MATIKAINEN
Purra: Silpomisen tai sen uhan pitää aina käynnistää lastensuojelulliset toimet
– Tyttöjen sukupuolielinten silpominen on yksi esimerkki monikulttuurisen yhteiskunnan ilmiöistä, joita kaikki suomalaiset ainakin näennäisesti vastustavat, mutta joiden kieltämiseksi ei kuitenkaan olla valmiita tekemään mitään, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Riikka Purra.
Eduskunnassa käytiin tänään lähetekeskustelu kansalaisaloitteesta tyttöjen sukuelinten silpomisen kieltämiseksi.
– Sukuelinten silpominen ja useat muut erityisesti tyttöihin ja naisiin erilaisissa primitiivisissä kulttuurisissa ja uskonnollisissa tavoissa kohdistuvat väkivaltaiset, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien vastaiset teot ovat pahin esimerkki liberaalin yhteiskuntamme epäonnistumisesta. Miten on mahdollista, että meidän tasa-arvoisessa Suomessamme tapahtuu tällaista? kansanedustaja Riikka Purra kysyi.
– Me tiedämme, että sitä tapahtuu. Tyttöjä lähetetään silvottavaksi. Synnytysten ja naistentautien parissa työskentelevä hoitohenkilökunta näkee tämän väkivaltaisen toiminnan seurauksia koko ajan.
Pelkkä kielto ei poista ongelmaa
Silpominen on rikoslain vastaista, mutta se ei Purran mukaan riitä.
– Syyllisiä eli tämän lapselleen mahdollistamia vanhempia tai itse tekijöitä ei tuomita. Mitään seurauksia ei ole. Valistusta toki tarvitaan, mutta se on riittämätöntä, kuten yleensä näin vahvasti oman kulttuurimme vastaisissa toimissa, jotka tietyissä maahanmuuttajaryhmissä ovat yleisiä.
– Aloite silpomisen kieltämisestä on kannatettava, mutta ei riittävä. Esimerkiksi Ruotsissa silpomisen kieltävä erillislaki on ollut voimassa vuodesta 1982 asti, mutta ongelma ei ole poistunut.
Vanhemmat rikosoikeudelliseen vastuuseen
Purran mielestä on oleellista, että silpomisen sallineet vanhemmat joutuvat rikosoikeudelliseen vastuuseen ja heitä rangaistaan. Aivan kuten muitakin lastaan pahoinpiteleviä vanhempia.
– Tämä edellyttää myös sitä, että esimerkiksi hoitohenkilökunnalla tai opettajilla on velvollisuus kertoa, mikäli ne havaitsevat, että lapsi on silvottu tai häntä uhkaa silpomiseksi joutuminen. Tällä hetkellä toimijoilla on oikeus kertoa salassapitovelvollisuuden estämättä, mikäli he havaitsevat henkeen ja terveyteen liittyviä uhkia. Tiedämme kuitenkin, että silpomisen – tai muiden kulttuuristen syiden takia herkiksi arveltujen asioiden – kohdalla tätä ei juuri toteuteta, Purra sanoo.
– Silpomisen tai sen uhan pitää aina käynnistää myös lastensuojelulliset toimet. Jo maahantulon yhteydessä henkilöitä on valistettava tästä linjasta, ja siitä on pidettävä kiinni.
Turvapaikkainstituution väärinkäyttöä
Purra toteaa, että mikäli Suomesta turvaa ja suojelua saanut ihminen lähettää lapsensa silvottavaksi, jopa maahan, josta hän on itse paennut, rikkoo hän merkittävällä tavalla sitä moraalista perustaa, johon ihmisoikeuksien kunnioittamisemme nojaa.
– Kyseessä on myös turvapaikkainstituution väärinkäyttö. Me tiedämme, että esimerkiksi Somaliassa silpominen uhkaa lähes kaikkia tyttöjä ja naisia.
– On irvokasta, että samaan aikaan kun näin tapahtuu, olemme turvapaikkapolitiikassa asian vankeja. Korkein hallinto-oikeus on vasta linjannut, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saanutta naista ei voida palauttaa Somaliaan ennen kuin on selvitetty, joutuisiko hänen lapsensa siellä silpomisen uhriksi. Toisin sanoen, Suomessa emme tällä hetkellä voi tehdä silpomiselle mitään, mutta emme kuitenkaan saa palauttaa maahan, jossa silvotaan, Purra sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- väärinkäyttö turvapaikkainstituutio hoitohenkilökunta sukuelinten silpominen tytöt ja naiset vanhemmat rangaistus kielto Riikka Purra Uskonto Somalia perussuomalaiset kansalaisaloite lastensuojelu
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Rantanen: ”Sukuelinten silpomisen vastainen kansalaisaloite on loistava!”

Helsingin PS-Nuoret ja PS-Naiset: Kaupungin ryhdyttävä toimiin naisten ympärileikkauksia vastaan

Tänäkin kesänä moni tyttö joutuu matkalle – ja palaa hiljaa sukupuolielimet silvottuna

Perussuomalaisten varavaltuutettu jätti valtuustoaloitteen tyttöjen silpomista vastaan: ”Pettymyksekseni naispuolinen somalivaltuutettu jätti allekirjoittamatta”

Professorin oudot puheet kummastuttavat, vähättelee ympärileikkausten seurauksia naisille

Kouluilla kehnot mahdollisuudet estää tyttöjen ympärileikkauksia
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Aatu Arjalainen ja Nahom Hagos – kumpi on todempi uhka?

Someen jaettu pahoinpitely nostatti espanjalaisten raivon – afrikkalaisjengin ja paikallisten yhteenotot ovat jatkuneet yli viikonlopun
Paikallisten asukkaiden ja afrikkalaisjengin väliset väkivaltaisuudet ovat jatkuneet jo kolmatta yötä espanjalaisessa pikkukaupungissa. Taustalla ovat sosiaaliset ongelmat ja uskonnollinen eripura, joiden sanotaan olevan hallitsemattoman maahanmuuton seurausta. ”On aika panna vastaan ennen kuin on liian myöhäistä”, tulkitsee asukas paikallisten tuntoja.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Hallitus selvittää maahanmuuttajien arvot: ”Lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”
Maahanmuutto- ja integraatiopolitiikan pitää perustus tosiasioihin, ei näppituntumaan saatikka oletuksiin. Näin ajattelee tuore opetus- ja integraatioministeri Simona Mohamsson (ent. Mohammad). Yhteiset tasavertaisuuteen perustuvat arvot on hyväksyttävä, sillä ”lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”.

Päivän pointti: Toksinen vallankäyttö, toiminnan ristiriitaisuudet ja kasvava tyytymättömyys Pride-liikkeen sisällä herättävät pohtimaan, joko Pride-aikakausi on tullut päätökseensä

Ranska avaamassa ovea uusille tulijoille – pelkkä palestiinalaisuus riittää nyt turvapaikan perusteeksi
Ranska on päättänyt myöntää turvapaikkoja Gazan palestiinalaisille. Tie EU:n alueelle on nyt periaatteessa auki kahdelle miljoonalle uudelle pakolaiselle. Päätökseen on reagoitu voimakkaasti, sillä se voi johtaa pakolaistulvaan ja Hamasin terrroristien ujuttautumiseen Euroopan ytimeen.

Työelämägallup: Vain vajaa puolet ammattiliiton jäsenistä tietää, että työttömyysturva ei edellytä liiton jäsenyyttä
Ammattiliittoon kuuluminen ei itsessään takaa turvaa työttömyyden varalta. Turvan takaa työttömyyskassan jäsenyys. Tämä ei ole selvää läheskään kaikille ammattiliittojen jäsenille.

EVA:n tutkimus paljastaa arvomuutoksen: Suomalaiset kallistuvat oikealle, identiteettipolitiikka ei enää vetoa kansaan kuten ennen
Elinkeinoelämän valtuuskunnan tuore arvo- ja asennetutkimus osoittaa, että suomalaisten asenteet ovat siirtyneet selvästi oikeistolaisempaan suuntaan kuluneen vuosikymmenen aikana. Suomalaisista noin puolet (49 prosenttia) asemoi itsensä poliittisesti oikealle, vajaa kolmannes vasemmalle (31 prosenttia) ja viidesosa (19 prosenttia) keskelle.