

Perussuomalaisten Riikka Purra, keskustan Petri Honkonen sekä vasemmistoliiton Li Andersson Ylen ja Olympiakomitean järjestämässä Urheilun suuressa puheenjohtajatentissä. / LEHTIKUVA
Purra Urheilugaalan puheenjohtajatentissä: Venäjällä ei ole asiaa olympialaisiin 2024
Suomi on historiallisesti merkittävä urheilumaa, aiemmin etenkin yleisurheilun, sittemmin vahvasti myös talviurheilun kautta, kuten hiihdon ja jääkiekon menestys osoittavat. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra herättelee kansallista keskustelua siitä, että mahdollisimman monelle suomalaislapselle avautuisi jatkossakin mahdollisuus urheiluharrastukseen perhetaustasta tai varallisuudesta riippumatta.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra linjaa, että Venäjä ei voi palata huippu-urheilun pariin Pariisin kesäolympialaisissa 2024.
– En mitenkään näe mahdollisena, että Venäjä voisi osallistua vuoden 2024 olympialaisiin. Vuosi 2024 on kuitenkin edessä ihan kohta.
Venäjä ei ole ainoa ongelma
Purra huomauttaa, että Venäjän lisäksi kansainvälisellä yhteisöllä ja huippu-urheilulla on kontollaan muitakin ongelmia.
– Ihan vasta olivat arvokisat epäilyttävässä maassa, Purra viittaa jalkapallon MM-kisoihin Qatarissa.
– On myös äskettäin ollut olympialaisia arveluttavissa maissa. Arvokisoja on kautta linjan boikotoitu ennenkin, Purra sanoo.
Hän puhui tänään Yleisradion ja Olympiakomitean yhteistyössä järjestämässä puolueiden puheenjohtajien tentissä, jonka Yle televisioi Suomen Urheilugaalasta.
Kouluihin lisää liikuntaa
Suomi on historiallisesti varteenotettava urheilumaa, aiemmin etenkin yleisurheilun, sittemmin vahvasti myös talviurheilun kautta, kuten hiihdon ja jääkiekon viimeaikainen menestys osoittavat.
Suomen urheilumenestys on perinteisesti pohjannut suomalaisten liikunnallisuuteen, jolla on paitsi kilpaurheilullista myös merkittävää kansanterveydellistä merkitystä. Purra sanookin olevansa huolissaan erityisesti kasvavasta lasten liikkumattomuuden puutteesta.
Yhdeksi ratkaisuksi Purra esittää liikunnan opetuksen lisäämistä kouluissa.
– Koulujen pihoja voidaan muuttaa liikunnallisemmiksi, mitä on toteutettu jo aiemmin esimerkiksi Helsingissä suurella menestyksellä. Liikkuminen ja liikunta olisi hyvä saada mukaan myös lasten harrastuksiin koulupäivän jälkeen. Liikunnallisuuden lisääminen ei useinkaan edes vaadi lisää laitteita.
Mahdollisimman monelle tarjottava tilaisuus
Urheilulla ja liikunnalla on myös sosiaalinen merkitys, koska urheilu tarjoaa digitaalisuuden ja verkon ulkopuolista sosiaalisuutta.
– Liikkumattomuuden lisääntyminen on yhteydessä myös siihen, että nuorilla ei ole aikaa olla kaverien kanssa muuten kuin ehkä verkon välityksellä, Purra sanoo.
Purran mukaan nyt tarvitaan erityisesti sitä, että mahdollisimman monelle suomalaislapselle avautuisi mahdollisuus urheiluharrastukseen.
– Myös huippu-urheilun näkökulmasta monia lahjakkuuksia jää syntymättä, jos urheilussa keskitytään vain niihin, joilla on varaa kalliisiin seuramaksuihin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Urheilugaala arvokisat olympialaiset harrastukset liikunta Kansanterveys hyvinvointi Riikka Purra Urheilu Venäjä koulu Lapset ja nuoret
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Koponen laskisi liikuntapalvelujen verotusta: ”Suomalaisten liikkumattomuus maksaa yhteiskunnalle miljardeja”

Valtuutettu Makkonen haluaa Helsinkiin lisää liikuntapainotteisia kouluja: ”Eikö jokainen koulu voisi olla lähiliikuntakoulu?”

Kike Elomaa vaatii hallitukselta järeitä toimia liikuntapolitiikan saralla, jotta saadaan koko kansa kuntoon

Perussuomalaiset: Lasten liikunta- ja harrastusolot turvattava koronarajoitusten aikana
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Antikainen: Hovioikeus tuomitsi HS-toimittajat maanpetosrikoksesta – mutta kuinka paljon salaisuuksia ehti vuotaa?
Helsingin Sanomien toimittajien teot eivät jättäneet tulkinnanvaraa niiden vakavuuden suhteen, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kirjoittaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää