

MATTI MATIKAINEN
Raatikainen: Harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjunnan parlamentaarisen seurantaryhmän toimenpideohjelman kokonaistilanne on erittäin hyvä
Harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjunnan parlamentaarisen seurantaryhmän viimeinen kokous oli 20.2.2019. Seurantaryhmän puheenjohtaja Mika Raatikainen on erittäin tyytyväinen ryhmän toimenpideohjelman kokonaistilanteeseen.
– Toimenpideohjelman kahdestakymmenestä kärkihankkeista 19 on jo valmistunut. Kaikki kärkihankkeet, jotka liittyvät markkinoiden toimivuuden ja terveen kilpailun turvaamiseen parantamalla yritysten ja kansalaisten oikein toimimisen mahdollisuuksia ovat valmistuneet, kansanedustaja Mika Raatinen kertoo.
Hankkeissa lisätään velvoitteiden hoitamista koskevien tietojen sekä mahdollisia harmaan talouden toimijoita koskevan tiedon yleisöjulkisuutta, saatavuutta ja maksuttomuutta. Kansallinen tulorekisteri otetaan myös käyttöön.
– Hanke harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjunnan aiheuttamasta sääntelytaakasta ja sen seurannasta on valmistunut. Korruption ennaltaehkäisyä, tunnistamista ja paljastamista tehostetaan. Myös hanke poikkihallinnollisen selvityksen harmaan talouden torjunnan toimenpiteistä jakamistalouden yhteydessä on valmis.
Pimeän työn torjuntaa edistetty
Kaikki kuusi kärkihanketta liittyen harmaan talouden ja talousrikollisuuden ilmiöiden ennakoivaan puuttumiseen sekä asenteisiin vaikuttamiseen ovat valmistuneet.
– Harmaan talouden ja talousrikollisuuden tilannekuvatoiminto on otettu käyttöön. Pimeän työn torjuntaa ja kansallista sekä kansainvälistä yhteistyötä on edistetty. Viranomaisten toimintasuunnitelmaa rahanpesun torjunnaksi on tehostettu. Hankeselvitys tyyppihyväksyttyjen kassajärjestelmien soveltuvuudesta Suomeen on valmistunut. Viranomaisten toimintasuunnitelmaa rahoitusmarkkinoiden väärinkäytön torjumiseksi on tehostettu. Myös hanke EU:n jätesiirtoasetusten mukaisten tarkastussuunnitelmien laadinnan edistämiseksi ja kansainvälisten jätesiirtojen valvomiseksi on valmistunut, Raatikainen luettelee.
Rikosprosessia pyritty lyhentämään
Kaksi hanketta viranomaisten tietojenvaihdon kehittämiseksi ovat valmistuneet. Viranomaisten toimivaltuuksia ja tietojenvaihtosäännöksiä on kehitetty ja selvitys ulosottomenettelyssä varattomaksi todettujen yritysten aiheuttamista ongelmista on tehty.
– Kuusi seitsemästä kärkihankkeesta liittyen harmaan talouden rikostorjuntaketjun vaikuttavuuteen sekä hallinnollisten seuraamusten kehittämiseen on valmistunut. Hallinnollisten seuraamusten käyttöalaa on laajennettu. Esitutkintaviranomaiset, valtakunnansyyttäjänvirasto, verohallinto sekä konkurssiasiamiehet ovat luoneet toimintamallin, jota soveltamalla voidaan varmistaa rikosvastuun kohdentuminen esitutkintaa rajaamalla sekä käyttämällä vaikuttavia hallinnollisia seuraamuksia.
– Selvitys verotukseen liittyvien väärinkäytösten paljastamisesta ja selvittämisen tehokkuudesta ja vaikuttavuudesta on valmistunut. Ulosotto-, syyttäjä-, esitutkinta- ja veroviranomaisten yhteistyöhanke rikoksella saadun hyödyn jäljittämisen, turvaamisen ja poisottamisen tehostamiseksi on valmistunut. Rikosprosessia on pyritty lyhentämään ja rikoshyötyyn liittyviä täytäntöönpanotoimenpiteitä on tehostettu lainvoimaisten rikostuomioiden jälkeen erityisesti kansainvälisissä asioissa, Raatikainen sanoo.
Talousrikosten rangaistusasteikkojen arviointi on valmistumassa piakkoin. Raatikaisen mukaan seurantaryhmän työ harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjunnassa on ollut onnistunutta yli puoluerajojen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Raatikainen ja Ronkainen tyytyväisiä hallituksen perussuomalaiseen linjaukseen kaksoiskansalaisuudesta ja maakaupoista

Perusuomalaisten Mika Raatikaiselta sivallus Ylen toimittajalle: Olisi asiallista joskus tehdä vanhan ajan kunnon journalismia ilman foliohattua, ennakkoluuloja tai -asenteita

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Irakilaiset on palautettava kotimaahansa – nyt

Mepit äänestivät veronkierron vastaisista suosituksista
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa – vihervasemmisto jatkaa painostusta
Kesäkuu tuo mukanaan tutun rituaalin: vihervasemmisto vaatii kuntia liputtamaan sateenkaarilipulla, ja kunnat jakautuvat. Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin kyse olisi virkavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet
Yle uutisoi vakavasta potilasturvallisuustapauksesta kotihoitoyhtiö Keltakulta Hoivassa Uudellamaalla. Hoitajat kirjoittivat asiakkaiden hoitoraportteja käännössovellusten avulla, ja kun kirjaukset paljastuivat, toimitusjohtaja kävi siistimässä ne jälkikäteen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi tapausta ankarasti.

Wolt-kuskina työskennellyt Intiasta vuonna 2021 opiskelemaan tullut mies tuomittiin lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta
Intiasta Suomeen opiskelemaan vuonna 2021 tullut mies on tuomittu neljän vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta.

Autot ja asunnot paloivat Belfastissa – turvapaikanhakijan tekemä raaka puukkohyökkäys raivostutti britit
Henkilöautot, bussit ja asunnot paloivat soihtuina yössä, kun raaka veitsihyökkäys kärjistyi katuväkivallaksi eri puolilla Pohjois-Irlantia. Belfastissa tapahtunut puukotus oli saanut ihmiset suunniltaan. Sudanilaismies viilteli hirvittävästi uhriaan keittiöveitsellä ja kuvat sosiaalisessa mediassa kiihdyttivät kansalaiset raivoon.

Nieminen: Huumerikollisuus paisui jo vuosia sitten – viranomaiset varoittivat, Marinin hallitus peitteli ongelmia
Poliisina ja tutkinnanjohtajana työskennellyt perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen arvioi, että huumerikollisuuden kansainvälistymisen ensimerkit sekä nuorten rikollisuuden ongelmat olivat nähtävissä jo vuosia sitten. Hänen mukaansa viranomaiset ja poliitikot eivät kuitenkaan käsitelleet kehitystä julkisuudessa riittävän avoimesti.

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille
Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä hallituksen esitys kansalaisuuslain kiristämisestä, jonka näkyvin uudistus on uusi kansalaisuuskoe. Kansalaisuuskokeen suorittamisvelvoitteesta järkyttynyt vasemmisto-oppositio perustelee kielteistä kantaansa muun muassa mahdollisella psykologisella stressillä, jota kokeen suorittaminen saattaa aiheuttaa kansalaisuutta hakeville.

Helsingissä käytettiin satoja miljoonia euroja pyöräilyyn – mutta buumi jäi tulematta
Helsinki on käyttänyt lähes 200 miljoonaa euroa pyöräilyinfrastruktuuriin. Tuore väitöstutkimus Helsingin yliopistosta osoittaa, että rahat eivät ole muuttaneet kaupunkilaisten liikkumistottumuksia.

Vihervasemmiston mukaan kansalaisuuskoe aiheuttaa psykologista stressiä maahanmuuttajille – Koponen: ”Edes oma mielikuvitus ei olisi riittänyt tuollaiseen selitykseen”
Eduskunta hyväksyi keskiviikkona kansalaisuuslain kolmannen kiristyspaketin. Lain myötä kansalaisuuden vaatimuksiin tulee kansalaisuuskoe. Vasemmisto-opposition perustelut uudistuksen vastustamiselle hämmentävät perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koposta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














