

MATTI MATIKAINEN
Raatikainen: Sisäministerin esittämät lähiöpoliisit kuulostavat paluulta menneisyyteen, taajamiin tarvitaan normaaleja poliisipartioita – ”On viisasta varautua jatkossa ääri-ilmiöihin”
Perussuomalaisten poliisikansanedustaja Mika Raatikainen ottaa kantaa eilen (19.8.) uutisoituun hallituksen sisäiseen riitaan poliisien resursseista. Raatikainen muistuttaa, että perussuomalaiset ovat jo vuosia vaatineet poliiseille lisää resursseja.
– Muun muassa syksyllä 2014 teimme välikysymyksen poliisien resurssien riittävyydestä. Nykyinen ja edellinen hallituksemme eivät ole osoittaneet suurta asiantuntemusta näihin asioihin.
– Sisäministeri Kai Mykkäsen (kok.) esittämä ajatus lähiöpoliisista kuulostaa paluulta menneisyyteen. Olisi tehokkaampaa, että taajamissa näkyisi normaaleja poliisipartioita ennen kuin olemme tilanteessa, jossa se yksinäinen lähiöpoliisi ei voi enää edes mennä alueelle, josta on muodostunut no-go-lähiö. Tästä olemme varoittaneet useaan otteeseen, Raatikainen toteaa.
Suomessa liian vähän poliiseja
Raatikainen huomauttaa, että Suomessa on edelleen väkilukuun suhteutettuna vähemmän poliiseja kuin melkein missä tahansa muussa maassa.
– Suomessa on noin 1,2 poliisia tuhatta asukasta kohti. Keskimääräinen eurooppalainen taso on 2,5 poliisia tuhatta henkilöä kohti. Jotta poliiseja olisi meillä yhtä paljon kuin keskimäärin Euroopassa, se tarkoittaisi yli 7 000 poliisin palkkaamista!
Rahaa riittää turvapaikanhakijoille
Sisäministerin mukaan vaatimus 800 uudesta poliisista tarkoittaisi yli 50 miljoonan euron tasokorotusta vuosimenoihin. Mykkänen ei näe mahdolliseksi 800 poliisin lisäämistä, kun velkaa otetaan tänäkin vuonna.
– Kuitenkin hallitus varautuu 100 000 uuden turvapaikanhakijan elämisen rahoittamiseen. Yhtälö on täysin vastuuton ja älytön. Miten hallitus löytää rahat heille, mutta ei poliiseille? ihmettelee Raatikainen.
Ääri-ilmiöihin varauduttava myös Suomessa
Raatikainen olettaa ”jopa nykyhallituksen huomanneen, mitä Ruotsissa tapahtuu”.
– On viisasta varautua jatkossa autopaloihin, mellakointiin ja muihin ääri-ilmiöihin myös Suomessa. Lauantaina 18.8. oli Turun terrori-iskun vuosipäivä.
– Valtion perustehtäviin kuuluu hoitaa ulkoista ja sisäistä turvallisuutta. Siksi poliisien resursseja tulee lisätä, Raatikainen vaatii.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Terrori-iskua muistettiin Turussa, mutta kukkien laskua Aurajokeen häiritsi anarkistien rummutus ja mölinä

Ruotsidemokraattien Jimmie Åkesson tuhopoltoista: ”Ei ole kyse siitä, että muutama kundi polttaa pari autoa, koko maa on menossa säpäleiksi”

Packalén ja Raatikainen: Suomeen on saatava 7 850 poliisia – ”Poliisin kyky ylläpitää yleistä järjestystä ja turvallisuutta on heikentynyt”

Eurovaaliehdokas Raatikainen: Hallitsematon maahanmuutto pysäytettävä tai terrori-iskujen määrä kasvaa entisestään

Immonen: Maahanmuutto-ongelmaa ei korjata muutamalla kymmenellä lähiöpoliisilla – ”Suomi kokee tällä menolla Ruotsin kohtalon”
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

22 EU-maata haastaa Espanjan löysän maahanmuuttolinjan – uppiniskainen sosialistipääministeri ei taivu
22 Euroopan unionin jäsenmaata, Suomi mukaan lukien, ilmaisi viikonloppuna lähettämässään kirjeessä epäluottamuksensa Espanjan maahanmuuttopolitiikkaan. EU-maiden sisäministerit kokoontuvat tiistaina kiireelliseen videopalaveriin.

Nizzan terroristi tappoi 86 ihmistä – pikkuveli rehenteli veriteolla ennen karkotustaan
Ranskassa vietettiin heinäkuun puolivälissä surujuhlaa, kun Nizzan tuhoisasta terrori-iskusta tuli kuluneeksi kymmenen vuotta. Harrasta tunnelmaa järkytti tieto terroristin veljen rikoksista tapahtumapaikan läheisyydessä.

Islamisaatiolle vauhtia Britanniassa – koko poliisikunta paastolle solidaarisuussyistä
Valtaväestölle vieraan uskonnon tavat ja rituaalit hiipivät Englannin arkeen ilmeisen hyvää tarkoittavien toimien myötä. Muslimipoliisit haluaisivat koko virkakunnan osallistuvan ramadanin paastoon, jotta työtoverit ymmärtäisivät uskonnon merkityksen muslimeille. Toisaalta kukaan ei tiettävästi ole vastavuoroisesti ehdottanut joulukinkun tarjoamista vieraan uskonnon edustajille vuoden pimeimpänä aikana kristittyjen tapoihin tutustumiseksi.

Käräjäoikeus katsoi pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehneen maahanmuuttajan alaikäiseksi – THL:n ikäarvio jäi ristiriitaiseksi
Pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehnyt Irakista kotoisin oleva mies sai tuomion törkeästä ryöstöstä. Hän pahoinpiteli uhria tämän kotona, vei veitsen uhrin kaulalle ja vaati rahaa sekä omaisuutta. Käräjäoikeus katsoi hänet kuitenkin rikosoikeudellisesti alaikäiseksi, koska THL:n oikeuslääketieteellinen ikäarvio jäi ristiriitaiseksi.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












