

LEHTIKUVA
Raatikainen: Ulkomailta varastettujen autojen rekisteröinti Suomeen pysäytettävä
Käytettyjen tuontiautojen myynti on lisääntynyt Suomessa ja joukosta löytyy yhä useammin ulkomailta varastettuja autoja, jotka on rekisteröity Suomessa virheellisin tiedoin. Autoja löytyy nykyään viikoittain. Myös poliisi on huomannut muutoksen automarkkinoilla.
Aiemmin Euroopassa varastetut autot vietiin EU-maiden ulkopuolelle, mutta nykyään autot jäävät Eurooppaan ja niitä siirrellään maasta toiseen käyttämällä hyväksi eri maiden rekisteröintimenettelyjä.
Viranomaiset eivät tarkista taustoja
Suomessa tuontiauton rekisteröintimenettelystä sekä verotuksesta huolehtivat verohallinto ja Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi.
– Nämä viranomaiset eivät kuitenkaan tarkista auton taustoja tai auton omistussuhdetta, perussuomalaisten kansanedustaja Mika Raatikainen muistuttaa.
– Käytetyn auton ensirekisteröintiin riittää tällä hetkellä, kun autosta on rekisteriote ja siitä maksetaan verot. Kun verohallinto antaa luvan ja autoon on tehty rekisteröintikatsaus, auton voi rekisteröidä Suomessa.
Varkaus selviää usein vasta huollossa
Raatikaisen mukaan käytännössä kuka tahansa voi rekisteröidä minkä tahansa ulkomailta tuodun ajoneuvon, jos siitä on maksettu autovero ja ajoneuvo täyttää tekniset vaatimukset, näin myös alkuperältään ”hämärän” ajoneuvon voi ”puhdistaa” rekisteröimällä ajoneuvo Suomeen.
– Joskus autonomistajalle selviää, että auto on varastettu hänen käydessään autohuollossa. Auton merkkiosista löytyy valmistenumero, joka ilmoittaa auton olevan varastettu ulkomailla. Asiasta lähtee tällöin ilmoitus poliisille, joka noutaa auton tutkintaa varten.
Ostaja yleensä menettää autonsa
Raatikainen selventää, että jos auto on viety anastusrikoksella, saa uhri omaisuutensa takaisin ja auton ostanut henkilö menettää sen. Jos taas kyse on petosrikoksesta, auton uusi omistaja voi saada auton takaisin tutkinnan jälkeen.
– Asioiden selvittely vie aikaa ja resursseja.
Johtopäätöksenä Raatikainen toteaa, että Suomen rekisteröintimenettely on liian löysä, eikä asiakkaalla ole luotettavaa keinoa tarkistaa auton tietoja muuten kuin kysyä myyjältä auton historiasta.
Eucaris-järjestelmä käyttöön Suomessakin
Raatikainen ihmettelee, miksi Suomi ei ole ottanut käyttöön rekisteröintivaiheessa tarkastusta EU-rekisteriviranomaisille rakennetusta Eucaris-järjestelmästä, jolla voidaan etsiä tietoja eri maiden auto- ja ajokorttirekisteristä.
– Järjestelmän avulla ulkomailta Suomeen tuotujen autojen väärät valmistenumerot huomattaisiin ja varastettuja autoja voitaisiin estää tulemasta rekisteröidyksi Suomessa. Esimerkiksi Ruotsissa ja Virossa ja monessa muussakin EU-maassa ensirekisteröintiin vaaditaan tarkempi selvitys tuontiauton omistajuudesta kuin Suomessa.
Raatikainen teki kirjallisen kysymyksen, jossa hän perää hallitukselta toimia, jotta ulkomailla varastettujen autojen tuonti Suomeen saadaan pysäytettyä tehostamalla tuontiautojen vastaanotto- ja rekisteröintimenetelmää ottamalla esimerkiksi käyttöön EU-maissa yleisesti käytetty Eucaris-järjestelmä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Professori Vesa Kanniainen julkaisee maahanmuuttolukunsa kirjana: Lähi-idästä ja Afrikasta saapuvat aiheuttavat eniten kustannuksia julkiselle taloudelle
Professori emeritus Vesa Kanniaisen analyysi maahanmuuton nettokustannuksista Euroopassa herätti huomiota alkusyksystä. Analyysia esittelevää YouTube-videota ja Kanniaisen haastattelua on ladattu tähän mennessä 130 000 kertaa.

Varsinais-Suomen hyvinvointialue päätti: Laittomasti maassa oleville laajemmat terveyspalvelut – perussuomalaiset vastusti
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuusto päätti eilen pitää laajemmat terveyspalvelut laittomasti maassa oleville. Suomen hallitus kuitenkin esittää, että viranomaiset rajaavat palveluita hieman. Varha oli jo ottamassa tulevan lakimuutoksen täysimääräisesti huomioon, mutta nyt alue aikoo kuitenkin tarjota laajempia palveluita.

10-vuotias tyttö raiskattiin – protestit vastaanottokeskuksella Dublinissa jatkuvat jo toista iltaa
Dublinissa on ollut väkivaltaisia mellakoita kahtena peräkkäisenä iltana, koska karkotettavaksi määrätyn turvapaikanhakijan epäillään raiskanneen 10-vuotiaan tytön vastaanottokeskuksessa. Poliitikot tuomitsevat mellakoinnin, mutta eivät ole valmiita antamaan kansalaisille mahdollisuutta vaikuttaa maahanmuuttopolitiikkaan väkivallattomin ja demokraattisin keinoin.

Transaktivistit yrittivät estää feministien konferenssin vandalisoimalla kokouskeskusta Brightonissa
Transaktivistit yrittivät estää feministien konferenssin rikkomalla kokouskeskuksen ikkunoita, koska tapahtuma oli heidän mielestään "transfobinen". Paikallinen vihreiden kansanedustaja kommentoi vandalismia sanoen, että Brightonin valitseminen kokouspaikaksi oli provokaatio ja että kaupungin ei pitäisi vuokrata tilojaan tapahtumille, jotka "luovat jännitteitä".

Trumpin vastaiset suurmielenosoitukset todistivat tarpeettomuutensa: USA ei ole vajoamassa diktatuuriin
Yhdysvalloissa järjestettiin lauantaina laajoja mielenosoituksia presidentti Trumpia vastaan. Järjestäjien mukaan niihin osallistui jopa seitsemän miljoonaa ihmistä. Nämä iloisissa karnevaalitunnelmissa sujuneet suurmielenosoitukset ovat jo itsessään todiste siitä, että maa ei ole vajoamassa diktatuuriin.

Tyytymättömyys Saksan yleisradiota kohtaan kasvaa – lupamaksusta taistellaan oikeudessa
Jokainen saksalainen voi vetää yleisradiomaksunsa oikeuteen, jos pystyy todistamaan, että yleisradio ei täytä sille asetettuja mielipiteenvapauden, hyvän laadun ja poliittisen tasapuolisuuden vaatimuksia.

Ideologinen pakkoruokinta alkaa vuonna 2026 – Antikainen: Helsinki kieltää lihan lapsilta
Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan viisivuotissuunnitelman mukaan kouluissa ja päiväkodeissa ei enää tarjota kinkkuleikkeitä vuodesta 2026 alkaen. Vuoteen 2030 mennessä lihaa olisi tarjolla vain kahdesti viikossa ja joka toinen viikko ainoastaan kerran.

Riikka Purra: ”Rakastan tavallisten ihmisten halua paljastaa järjettömiä kohteita, joihin veronmaksajan rahaa tungetaan”
Valtiovarainministeri Riikka Purra suitsuttaa tavan kansalaisia, jotka haluavat somessa tuoda esille havaitsemiaan mahdollisia kohteita, joihin verovarojen tärvääminen ei ole ainakaan maksajan etu: "Ongelmat pitää paljastaa kaikkien silmille, mahdollisimman raadollisesti", valtiovarainministeri vaatii.

Oxfordin yliopiston kansleri: Yliopiston ei pidä olla ”turvallinen tila”
Oxfordin yliopiston uusi kansleri haluaa opiskelijoiden valmistautuvan kohtaamaan epämukaviltakin tuntuvia ajatuksia: "turvallisia tiloja" ei enää ole. Hänen kaudellaan yliopisto ei aio enää sortua cancel-kulttuuriin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää













