Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Raatikainen: Viittomakielisillä oltava oikeus valita koulunsa

10.11.2014 |14:11

Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Raatikainen ihmettelee kuulovammaisen opiskelijan syrjivää kohtelua helsinkiläisessä yksityiskoulussa (IL 10.11.2014).  Koulu eväsi opiskelijalta jo tälle myönnetyn opiskelupaikan ja palautti lukukausimaksun ilmoittamalla, ettei koululla ole mahdollisuuksia ”erikoisjärjestelyihin lyhyellä varoitusajalla”.

– Tällä hetkellä moni viittomakielinen lapsi ei saa äidinkielen opetusta koulussaan, vaikka niin haluaisi. Viranomaiset ja päättäjät ovat tehneet päätöksiä kuulematta viittomakielistä lasta tai nuorta, Raatikainen avaa yleistä ongelmaa.

Eriarvoista kohtelua

Suomessa on jo käytössä lähikouluperiaate, jossa oppilaan ensisijainen vaihtoehto on kaikkein lähimpänä sijaitseva koulu. Lapsen vanhempi voi kuitenkin halutessaan hakea koulupaikkaa myös jostakin toisesta koulusta joko oman kunnan sisä- tai ulkopuolelta.

– Viittomakielisillä lapsilla ja heidän vanhemmillaan ei samaa mahdollisuutta ole. Kunnat ovat joutuneet tekemään säästötoimia, mikä on johtanut tilanteeseen, jossa viittomakieliset lapset eivät ole aina toivomassaan omakielisessä ympäristössä, Raatikainen tietää.

– Lasten asioista päätettäessä tulisi tietenkin ajatella lapsen etua. Myös viranomaisten tulisi ottaa huomioon, miten heidän päätöksensä vaikuttavat lapsiin. Lapsen etu olisi, että hänelle ja hänen vanhemmilleen annettaisiin mahdollisuus valita.

Raatikainen jätti aiheesta kirjallisen kysymyksen viime torstaina.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”

23.02.2026 |11:00

Uusimmat

Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää