

LEHTIKUVA
Ravitsemustieteen tohtori Yhdysvalloissa: Koronapandemian suuret kuolinluvut olisi voitu välttää, jos lihavuusepidemia ei olisi niin valtava kansanterveydellinen ongelma
Viime viikolla ja viime viikonlopun Donald Trumpin kampanjatilaisuuden myötä koronatartunnat ovat taas otsikoissa. Osavaltiokohtaisia suuria tartuntamääriä on uutisoitu tällä viikolla erityisesti Floridan, Arizonan ja Texasisin osavaltioissa. Näissä osissa Yhdysvaltoja on ollut paljon rajoituksiin löyhästi suhtautuneita kansalaisia.
Viime viikkoina alueella on perätty myös nuorten kansalaisten parempaa suojautumista. Toisaalla on myös keskusteltu korona-ajan jälkeisestä pelosta, joka pitää kansalaisia yhä karanteenioloissa ja siten vaikeuttaa yhteiskunnan elpymistä.
NBC:n poliittisen keskusteluohjelman isäntä Bill Maher vitsaili, että helikopterivanhempien kasvattamilla milleniaaleilla on immuunijärjestelmä koronapelkoon. Hän sanoi, että esimerkiksi Japanissa vain yksi alle 30-vuotias on kuollut tautiin.
– Tämä on teidän haasteenne. Menkää rannoille, ravintoloihin ja ostoskeskuksiin ostamaan pöksyjä. Ole sankari, koska kuulut vähiten koronan tappamaan ryhmään.
Maher sanoi lisäksi, että näillä nuorilla, jotka käyvät klubeilla ja keskipäivän allasjuhlissa, jota ennen he eivät ole nukkuneet silmänräpäystäkään ja ovat harrastaneet suojaamatonta seksiä sekä vetäneet kokaiinia bakteereja täynnä olevalla 20 dollarin setelillä, on käsittämätön puolustusjärjestelmä – myös koronaan.
Lihavuusepidemian vaikutuksista vaietaan
Ravitsemustiede on myös yksi asia, josta USA:ssa on vaikea saada riippumattomia tutkimuksia. NBC uutisoi Friedman School of Nutrition Science and Policyn ravitsemustieteen tohtori ja kardiologi Dariush Mozaffarian haastattelun. NBC:n mukaan tohtorin opinahjo on “ainoa” lobbauksesta vapaa, riippumaton toimija kiistanalaisella tieteenalalla.
Mozaffarian sanoo, että koronapandemian suuret kuolinluvut olisi voitu välttää, jos lihavuusepidemia ei olisi niin valtava kansanterveydellinen ongelma. Tohtori sanoo myös, että yksilön vastuu omasta terveydestään on merkittävässä roolissa viruksen vastaisessa taistelussa.
– Aineenvaihdunnan tervehdyttäminen vie neljästä kuuteen viikkoon, joka pienentää jo merkittävästi vakavaan koronaan sairastumisen riskiä, hän sanoo.
Lihavuusepidemian vuoksi diabetes on suuri kansanterveydellinen ongelma ja se on myös yksi suurimmista koronaviruskuoleman riskitekijöistä.
– Koronaviruspandemian vaikutukset eivät olisi olleet läheskään näin pahoja 30-40 vuotta sitten, jolloin kansakunnan lihavuusongelma ei vielä ollut paisunut tämän päivän mittoihin, Mozaffarian kiteyttää NBC:n haastattelussa.
Tappava hongkongilainen riehui vuonna 1968
Koronakuolemien määrän ennakoidaan nousevan syksyllä USA:ssa jopa yli kahdensadantuhannen. Vertailun vuoksi: vuonna1968 virus nimeltä hongkongilainen tappoi CDC:n mukaan 34 000-100 000 USA:n kansalaista.
Silloiseen noin 200 miljoonan väestömäärään suhteutettuna kuolemien osuus oli suuri. Tuolloin viruksen torjumisessa ei ollut käytössä mitään laajempia yhteiskunnan sulkemistoimenpiteitä. Maailmanlaajuisesti kuolemia arvoidaan olleen yhdestä neljään miljoonaan.
HELI-MARIA WIIK
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Analyysi: Mihin muutoksiin koronavirus johtaa maailmassa ja Suomessa?

Koronan varjolla lisää maahanmuuton kustannuksia – vain perussuomalaiset vastustavat

Suomen Perustan toiminnanjohtaja ihmettelee, miten vähällä media on päästänyt koronakriisiä hoitaneet hallituksen ja THL:n – ”Karmeita toimeenpanon virheitä ja väärä strategia”

Vanhusten kuolemat kaksinkertaistuneet paikoin Ruotsissa – sosiaalihallitus kiistää ja hallituksen suosio romahtaa

Halla-aho: ”Pandemia ei ole hillinnyt Ohisalon ja kumppaneiden vimmaista projektia maahanmuuttolainsäädännön rikkomiseksi”

Vastaus edustaja Rantasen kanteluun – oikeuskansleri tutkii Suomen laumasuojastrategiaa

Kirjailija Jarkko Tontti moittii sekavaa koronaviestintää: ”Median olisi pitänyt puuttua voimakkaammin Ohisalon toimintaan”
Viikon suosituimmat

Kuntaliiton toimitusjohtaja myöntää: Maahanmuutosta jättilasku Espoon veronmaksajille
Työttömyys kurittaa erityisesti suurimpien kaupunkien taloutta. Työttömyyden kasvun taustalla on pitkälti maahanmuutto, sillä liki puolet työttömyyden kasvusta johtuu maahanmuutosta.

Kohuprofessori Jason Arday löydettiin kuolleena
Cambridgen yliopiston plagiointikohun keskiössä viime viikkoina ollut 41-vuotias professori Jason Arday on kuollut. Arday löytyi elottomana Etelä-Lontoosta perjantaina iltapäivällä.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Vihreiden kansanedustaja vaati avoimuutta politiikan rahoitukseen – puolison yhtiön 290 000 euron sopimus jäi kaikkien rekisterien ulkopuolelle
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu on vaatinut näkyvästi avoimuutta politiikan rahoitukseen. Hopsun puolison vastaperustetun yhtiön 290 000 euron sopimus Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kanssa syntyi ilman kilpailutusta eikä näkynyt missään julkisessa vaikuttamisrekisterissä. Torstaina hyvinvointialue perui koko hankinnan.

Poliittinen korrektius tappaa – professorin menestyskirja vaatii länsimaita ryhdistäytymään
Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.

Woket taas vauhdissa: Suomen Akatemian brittiesikuva myöntää miljoonarahoituksen homopornon tutkimiseen, vetää rahat pois avaruusteknologialta
Äskettäin Jason Ardayn tapaus nosti tapetille kysymyksen tiedemaailman kyvystä tunnistaa omat harhansa. Britanniassa samaa keskustelua käydään koko tiedepolittiikan laajuudeltauseissa eturivin medioissa. Suomen Akatemiaa muistuttava Britannian julkinen tiederahoituselin myönsi äskettäin lähes miljoona puntaa homopornon kulttuurihistorian tutkimiseen samalla kun Jodrell Bankin kuuluisalta radioteleskooppiverkolta leikattiin rahoitusta.

Talouskasvu käynnissä – sosiaalidemokraattinen säätiö alkoi epäillä ennustajia
Kalevi Sorsa -säätiö moittii tuoreessa raportissaan, etteivät suomalaiset ennustelaitokset osaa ennakoida talouskasvua. Eli väitteen esittää sosiaalidemokraattinen ajatuspaja, jolla ei ole itsellään yhtäkään testattua ennustetta.

Ministeri Rydman ei anna periksi: ”Suomalaisen ja suomalaisen veronmaksajan etu on asetettava etusijalle”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman sai Jyväskylässä pitämänsä puheen jälkeen runsaasti tukea muun muassa järjestörahoituksen perkaamiselle. Paikallaolijat kannustivat häntä pitämään kiinni linjastaan, vaikka järjestöleikkaukset eivät maistu kaikille hallituskumppaneille.

Garedewilta uusi lomake vanhemmille: Woke-kielto lapsille
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew korostaa lapsilla ja vanhemmilla olevan perustuslaillinen oikeus vakaumukseen, uskoon ja mielipiteisiin - myös silloin, kun ne koskevat perinteisiä sukupuoli- ja seksuaalisuuskäsityksiä. Garedew on lisännyt omille internetsivuilleen vanhemmille tarkoitetut lomakepohjat, joilla äidit ja isät voivat kieltää lapsensa osallistumisen sateenkaari-ideologiseen opetukseen ja ohjelmaan koulussa tai varhaiskasvatuksessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












