

Valtiovarainministeri Katri Kulmuni, sisäministeri Maria Ohisalo ja opetusministeri Li Andersson eduskunnan suullisella kyselytunnilla. Arkistokuvaa. / LEHTIKUVA
Halla-aho: ”Pandemia ei ole hillinnyt Ohisalon ja kumppaneiden vimmaista projektia maahanmuuttolainsäädännön rikkomiseksi”
Puheenjohtaja Jussi Halla-aho syyttää ulko- ja sisäministeriötä valehtelusta ja salailusta.
Halla-aho kirjoittaa:
”On epäuskottavaa ja epätodennäköistä, että Isis-naiset olisivat päässeet ulos leiriltä tai Turkin rajan yli omin avuin. Kysymys kuuluu, mitä Suomen ulkoministeriön asiamies on alueella tehnyt ja kenelle on maksettu. Mahdollisesti Isisille. Isisin ja vihreiden tavoitteet kohtaavat siinä, että kumpikin haluaa fanaatikkojen palaavan länsimaihin jatkamaan tihutöitään.
On itsepetosta kuvitella, että Suomeen tulevia Isis-naisia saataisiin vastuuseen mistään. Uhrit ovat kuolleita, ja naiset ovat pysyvästi naamioituja. Eikä oleellista edes ole se, ovatko he konkreettisesti syyllistyneet mihinkään. He kannattavat veristä ja primitiivistä ideologiaa ja edistävät sen leviämistä Suomessa.
”Viimevuotisessa Korpi-operaatiossa kaikki Isis-naiset pyrittiin tuomaan Suomeen. Medialle ja eduskunnalle valehdeltiin härskisti operaation olemassaolosta kunnes asiakirjat vuotivat julkisuuteen.”
On erittäin huolestuttavaa, että ulkoasiainhallinto ja sisäisestä turvallisuudesta vastaava ministeriö ovat vihreiden kaltaisen liikkeen hallussa. Viimevuotisessa Korpi-operaatiossa kaikki Isis-naiset pyrittiin tuomaan Suomeen. Medialle ja eduskunnalle valehdeltiin härskisti operaation olemassaolosta kunnes asiakirjat vuotivat julkisuuteen.
Kevättalvella sisäministeri Ohisalo ryhtyi Erdoganin kumppaniksi ja yritti sabotoida Turkin masinoiman siirtolaisinvaasion torjuntaa Kreikan rajalla. Perussuomalaiset vetivät koronakriisin puhjettua herrasmiesmäisesti välikysymyksensä pois, mutta pandemia ei ole hillinnyt Ohisalon ja kumppaneiden vimmaista projektia maahanmuuttolainsäädännön rikkomiseksi pala kerrallaan. Hetki sitten annettiin työskentelyoikeus kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille. Nyt eduskuntaan on tulossa esitys, joka ulottaa alaikäisille turvapaikanhakijoille tarkoitetut palvelut ja edut 25-vuotiaille.
Ulkoministeriön pitäisi edistää Suomen etua ulkomailla ja sisäministeriön suomalaisten turvallisuutta kotimaassa. Kumpikaan ei tee tällä hetkellä kumpaakaan. Kumpikin on valjastettu edistämään vihreää maahanmuuttoagendaa. Keskusta ja demarit ovat sen tahdottomia tukimiehiä.”
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tynkkynen: Sanotaan Pekka Haavistolle ”EI” – muuten ISIS-vaimoja tuodaan Suomeen lisää (video)

Myös ruotsalaiset Isis-vaimot ottivat hatkat al-Holin leiriltä – tietoja pantataan

Vihreät johtavat sisäministeriötä – hallitus puuhastelee poikkeusolojen aikana maahanmuuton helpotusten kanssa: ”Pääministeri ei uskalla puuttua asiaan”

Halla-aho: Turvapaikkajärjestelmämme pahimmat viat ovat avokätisyys ja hyväuskoisuus – ”Punavihreä hallitus pahentaa näitä ongelmia”

Ravitsemustieteen tohtori Yhdysvalloissa: Koronapandemian suuret kuolinluvut olisi voitu välttää, jos lihavuusepidemia ei olisi niin valtava kansanterveydellinen ongelma

Reijonen kysyi Isis-taistelijoista – sisäministeri vastasi ympäripyöreitä

Ohisalon suhmurointi närkästyttää – ujutti taas oman lempparinsa korkeaan virkaan – ”Punavihreillä outo asenne, että säännöt ja moraali koskevat kaikkia muita paitsi heitä itseään”

PS-edustajat tyrmäävät Marinin ja demareiden haaveet 6-tuntisesta työpäivästä: ”Vähemmän työtunteja samalla palkalla? Elääköhän joku utopiassa?”

Poliisi tutkii valekuolleen irakilaisen turvapaikanhakijan juttua – vihreän sisäministerin suu meni suppuun eduskunnassa
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













