

LEHTIKUVA
Koronan varjolla lisää maahanmuuton kustannuksia – vain perussuomalaiset vastustavat
Hallintovaliokunta käsitteli tänään lakiehdotusta, jossa ehdotetaan, että ilman huoltajaa oleva lapsi tai nuori, jolle on myönnetty oleskelulupa hänen haettuaan Suomessa alaikäisenä kansainvälistä suojelua tai joka on otettu Suomeen pakolaiskiintiössä, voi olla tukitoimenpiteiden piirissä nykyisen 21 vuoden sijaan 25-vuotiaaksi asti. Perussuomalaiset vastustavat esitystä.
Esityksen seurauksena valtion korvaamat jälkihuollon kustannukset nousevat. Muutoksen arvioitu kustannus on 2,6 miljoonaa euroa vuonna 2021 ja 5 miljoonaa euroa vuosina 2022-2024.
Perussuomalaiset huomauttaa vastalauseessaan, että koronapandemian vuoksi Suomen talouden näkymät ovat heikentyneet nopeasti. Vallitsevassa kriisitilanteessa valtion menoja tulisi kyetä priorisoimaan.
– Kerta toisensa jälkeen, esitys esitykseltä näemme, minkä asian hallitus nostaa agendansa kärkeen. Jälleen yksi korona-ajan paketti, joka lisää maahanmuuton kustannuksia, tällä kertaa iskusanojen ”yhdenvertaisuus” ja jopa ”lapset” takana, hallintovaliokunnan puheenjohtaja Riikka Purra sivaltaa.
– Minkäänlaisia positiivisia muutoksia pakolaismaista tulevien kotoutumiseen esitys ei tuo. Mutta tuopa jälleen kerran lisää kustannuksia ja lisää katkeruutta ja vastakkainasettelua.
”Ei ihme, että kansa puhuu partalapsista”
Jälkihuollon yläikärajan nostaminen pidentää ulkomaalaisten täysi-ikäisten nuorten mahdollisuutta jälkihuoltoon neljällä vuodella. Perussuomalaiset katsoo, että tällainen etuuksien merkittävä laajentaminen tekee Suomesta entistä houkuttelevamman kohteen hakea kansainvälistä suojelua. Esitys ei tosiasiassa kuitenkaan koske lapsia tai nuoria vaan aikuisia.
– Lakimuutosta perustellaan jälleen lasten ja nuorten edulla. Kuitenkin se lisää etuja 21-25-vuotiaille aikuisille, joista moni on todellisuudessa tätäkin vanhempi. Ei ole ihme, että kansa puhuu ”partalapsista”, jos laki kohtelee partasuisia miehiä lapsina, perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho toteaa.
– Hallituksen esitys on jälleen yksi uusi vetovoimatekijä haitalliselle maahanmuutolle eli Suomeen vaeltavalle, ikänsä valehtelevalle haittamaahanmuuttajalle, hallintovaliokunnan jäsen Mauri Peltokangas tykittää.
Suomalaiset heikommassa asemassa
Perussuomalaisten kansanedustaja Mari Rantanen huomauttaa, että lakimuutoksen jälkeen maahanmuuttajataustaiset ovat etuoikeutetussa asemassa.
– Suomalainen saa 25-vuotiaaksi asti nyt lakiehdotuksessa listattuja palveluita vain, jos hän on lapsena ollut lastensuojelun asiakas. Muuten hän kuuluu aikuissosiaalityön piiriin. Yhdenvertaisuus ei siis toteudu vaan se heikkenee esityksen myötä kantasuomalaisten osalta, Rantanen toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- koronapandemia hallintovaliokunta vetovoimatekijät kustannukset Riikka Purra Mari Rantanen hallitus Jussi Halla-aho maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Alaikäisinä turvapaikkaa hakeneille lisää etuja, kustannukset paisuvat – Purra: Miehiä holhotaan 25-vuotiaaksi asti

Halla-aho: Hallituksen ongelmana kyvyttömyys priorisoida rahankäyttöä – ”On pystyttävä karsimaan menoja, joilla ei ole mitään tekemistä suomalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden kanssa”

Suomalaiset ovat pahoja, puuro on pahaa, kaikessa syrjitään – Mari Rantanen: ”Tänään on pöyristelty eduskunnan kyselytuntia myöden kuinka rasistinen maa Suomi on”

Kuntaliitto: Vieraskielisen väestön määrä yli kaksinkertaistuu vuoteen 2040 mennessä

Raiskausten määrä noussut huomattavasti, epäiltynä yhä useammin ulkomaalainen tekijä – Halla-aho: Merkittävä osa jäisi tapahtumatta ilman tällaista maahanmuuttoa

Halla-aho: Politiikassa edessä paluu normaaliin päiväjärjestykseen – ”Perussuomalaisten keskeiset teemat tulevat silmille entistä vahvemmin poikkeusolojen jälkeen”

Ravitsemustieteen tohtori Yhdysvalloissa: Koronapandemian suuret kuolinluvut olisi voitu välttää, jos lihavuusepidemia ei olisi niin valtava kansanterveydellinen ongelma

Maahanmuuttajat jonottavat koronatestejä päästäkseen lomailemaan lähtömaihin – kyläilyreissuilta tuodaan Suomeen uusia tartuntoja

Angry Birds-pelin kehittäjän uusi bisnes: Rahastaa kuntia tuomalla Aasiasta Suomeen opiskelijoita – kulut lankeavat veronmaksajille
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Valkoisen punta on vain 88 penniä – yleisradioyhtiö BBC syrjii valkoisia työntekijöitään palkkauksessa
Yleisradioyhtiö BBC maksaa etnisiin vähemmistöihin kuuluville työntekijöilleen korkeampaa palkkaa kuin valkoisille. Myös vammaiset ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat työntekijät tienaavat enemmän kuin muut samoissa työtehtävissä. Vähemmistöjen näkyvyyttä on lisätty myös ohjelmissa. Nyt vähemmistöjen edustajia näkyy ruudulla niin usein, että se tuntuu monien katsojien mielestä pakkosyötöltä.
Uusimmat

Virkamiehet ehdottavat ruuhkamaksuja – perussuomalaiset sanovat ei

Elomaa: Korjaamme Marinin hallituksen aiheuttaman YEL-katastrofin
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












