Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Reijonen huolissaan rokotteiden mahdollisesta vanhentumisesta: ”On harmillista, jos käyttökelpoisia rokotteita vanhentuu, vaikka niille olisi tarvetta”

05.07.2022 |10:07

Suomi on aloittanut neljännen koronarokotteiden kierroksen. Kuitenkin rokotuksen saaminen on hyvin rajoitettua ja kaikilla halukkailla ei ole ollut mahdollisuutta rokotuksiin.

– Tästä on uutisoitu ja asiaan on ottanut kantaa myös presidentti Sauli Niinistö, joka ei saanut rokotetta, vaikka olisi sen halunnut. Monet kyselevät, milloin neljäs rokote on mahdollista saada, kertoo kansanedustaja Minna Reijonen.

Rokotteista on maksettu

Presidentti Niinistö oli keväällä kysynyt, saisiko neljännen rokotteen, koska edellinen oli jo vanhentunut. Hän ei saanut rokotetta, mutta kylläkin koronan. Presidentti sairasti virustaudin huhtikuussa ja joutui olemaan pari päivää siihen liittyvän keuhkokuumeen takia sairaalahoidossa.

– Mediassa on ollut epämääräistä tietoa, että rokotteita olisi vanhentumassa nyt syksyllä. On harmillista, jos käyttökelpoisia rokotteita vanhentuu, vaikka niille olisi tarvetta. Rokotteista on myös maksettu, joten senkään vuoksi ei ole järkevää päästää niitä vanhenemaan, Reijonen sanoo.

Tärkeää terveydenhuollon kannalta

Reijonen painottaa, että rokotteilla on saatu monta sairautta kuriin ja ne ovat tärkeitä kansalaisten terveydenhuollon kannalta.

– Ilman rokotteita suomalaisiakin kuolisi moniin tauteihin, jotka nyt rokotteilla on pystytty jopa kokonaan hävittämään maastamme. Rokotteilla on myös ehkäisty tehokkaasti esimerkiksi poliosta aiheutuvia vammautumisia ja monien tautien jälkitauteja. Suomessa ei ole enää polio, kurkkumätä tai hinkuyskä epidemioita.

Reijonen teki kirjallisen kysymyksen ja kysyi, miten on edennyt neljänsien koronarokotteiden antaminen ja onko Suomessa vanhentumassa koronarokotteita.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe

20.12.2025 |10:00
3.
Suomen uutiset logo

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu

23.12.2025 |15:00
5.
Suomen uutiset logo

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa

22.12.2025 |10:02
6.
Suomen uutiset logo

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys

22.12.2025 |12:37
9.
Suomen uutiset logo

Professori Wall Street Journalissa: Woke-DEI ei toimi – tarvitaan näkemysten monimuotoisuutta

23.12.2025 |17:11

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää