

LEHTIKUVA
Reijonen vaatii Fortumin hallituksen eroa – ”Kyseessä ovat suomalaisten rahat”
Kansanedustaja Minna Reijonen teki omistajaohjauksesta vastaavalle ministerille kirjallisen kysymyksen valtio-omisteisen energiayhtiö Fortumin epäselvyyksistä ennen Ukrainan sotaa. Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppuraisen vastaus jätti kysymykset avoimiksi. Reijonen vaatii Fortumin hallitusta eroamaan ja omistajaohjausministeriä ryhdistäytymään.
– Ennen Ukrainan sotaa uutisoitiin Fortumin epäselvyyksistä, mutta niistä tiedotettiin varsin vähän. Yle on nostanut esille mm. Fortumin vuonna 2018 saaman kartellituomion, pöytälaatikkofirmat ja veronkierron, kertoo kansanedustaja Minna Reijonen.
Suomen valtio omistaa yli puolet Fortumista. Omistajaohjauksen tehtävänä on ohjata valtion omistuksia. Valtioneuvoston kanslian mukaan omistajaohjaus tarkoittaa valtion yhtiöomistusten vastuullista ja ammattimaista hoitamista, jolla tavoitellaan omistaja-arvon pitkäaikaista kasvua.
– Ohjeistuksia on tarvittaessa muutettava ajantasaisemmiksi esimerkiksi tiedottamisen osalta. Valtion, kuten muidenkin omistajien, on syytä tietää merkittävistä asioista, sanoo Reijonen.
Kysymyksiin jäivät vastaukset saamatta
Kirjallisessa kysymyksessään Reijonen halusi tietää, millaisiin toimiin valtio-omisteisissa yhtiöissä yleisellä tasolla ryhdyttiin Ylen uutisoitua Fortumin epäselvyyksistä ennen Ukrainan sotaa, jotta mm. riskit huomioitaisiin paremmin ja tiedottaminen paranisi. Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen vastasi Reijosen kysymykseen luettelemalla ne lait ja suositukset, joita valtio omistajaohjauksessa noudattaa.
– Nämä kaikki ovat toki tiedossa ja luettavissa ihan vaikka valtioneuvoston sivuilta, Reijonen huomauttaa.
Vastauksessaan ministeri Tuppurainen ei mitenkään vastannut Reijosen kysymykseen eli siihen, mitä muutoksia on tehty tai tehdään. Samat ohjeet ovat olleet voimassa aikaisemminkin, mutta silti asiat eivät ole menneet oikein.
– Nyt pitää vaatia Fortumin hallituksen eroa, ja kyllä ministerin pitäisi todella ryhdistäytyä! Kyseessä ovat suomalaisten rahat, vaatii Reijonen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kartellituomio pöytälaatikkofirmat kirjallinen kysymys Minna Reijonen Tytti Tuppurainen Veronkierto Omistajaohjaus Fortum
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ranne: Valtion omistajaohjaus petti täysin – ”Ministeri Tuppuraisen on kannettava poliittinen vastuunsa ja erottava”

Reijonen: Miksi Fortumin hallituksessa on runsaasti muiden maiden kansalaisia?

Uniper-sotkusta tuppisuuna pysynyt pääministeri Marin palaa lomilta julkisuuteen – keskustelee Flow-festivaalilla musiikkielämästä

Jari Ronkainen väitetystä sähkön hintavaikuttamisesta: ”Jos väite pitää paikkansa, päitä vaaditaan vadille Fortumin hallinnossa”

Perussuomalaiset laittaisi omistajaohjauksen remonttiin: ”Ulkomaalaisilla omistajilla ei saa jatkossa olla merkittävää osaa kriittisillä aloilla”

Reijonen vaatii ryhtiä omistajaohjaukseen: ”Kaikkien valtion omistusten kohdalla tulee varmistaa, että hallitukset ja johto tietävät kristallinkirkkaasti, mitä valtio-omistaja tahtoo”

Veronkierto puhutti europarlamenttia – Ruohonen-Lerneriltä konkreettisia ratkaisuja veronkierron kitkemiseksi
Viikon suosituimmat

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”
Ylen puoluejohtajien torstai-illan tentissä vasemmistoliitto ja SDP ilmoittivat olevansa valmiita tavalla tai toisella koskemaan eläkkeisiin talouden sopeuttamiseksi. Perussuomalaisten Riikka Purra sen sijaan linjasi, että normaalin pitkän työuran tehneiden työeläkkeisiin ei pitäisi ensisijaisesti koskea, mutta maahanmuuttajien takuueläkkeisiin kohdistuu selvä tarve korjata epäkohtia.

Unkarin vaalit puhuttavat ympäri maailmaa – onko Orbánin aika ohi?
Tisza-puolueen johtaja Péter Magyar nousi suuresta tuntemattomuudesta Euroopan politiikan polttopisteeseen kahdessa vuodessa. Tänään unkarilaiset äänestävät, onko Tiszasta Viktor Orbánin Fidesz-puolueen haastajaksi.

Karkotukset pannaan Ruotsissa yhä useammin toimeen pakolla – ”Lähtö tulee vaikka huutavat ja potkivat”
Viranomaiset karkottavat Ruotsista laittomasti maassa oleskelevat yhä useammin pakkkokeinoja käyttäen. Vuonna 2025 Rikosseuraamuslaitoksen työntekijät saattoivat 2 300 henkilöä lentokoneeseen tai seurasivat lennolla mukana määräänpäähän. Määrä on kaksinkertaistunut parissa vuodessa.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on esittänyt Iltalehden haastattelussa itärajan rajanylityspaikkojen avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevilla turvapaikanhakijoilla olisi mahdollisuus saada turvapaikka Suomesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että itäraja suljettiin Suomessa vuonna 2023 turvallisuussyistä. Jos yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto ei tässä maailmantilanteessa ole kiinnostunut Suomen kansallisesta turvallisuudesta, olisi Antikaisen mielestä parasta lakkauttaa koko virasto.

Helsingin yliopiston katsaus: Ulkomaalaistaustaisten osuus raiskausrikoksista on 32 prosenttia
Helsingin yliopiston katsauksen mukaan seksuaalirikosten määrä on noussut ja korkeimmat tasot näkyvät Saharan eteläpuolisista maista kotoisin olevilla afrikkalaistaustaisilla sekä länsiaasialaistaustaisilla 18–29-vuotiailla miehillä.

Perussuomalaiset: Vasemmistohallitus loi Suomeen uuden köyhälistön
Perussuomalaiset näkee, että samalla kun oppositiopuolueet syyttävät nykyhallitusta köyhyyden lisäämisestä, he unohtavat olleensa päätöksillään itse luomassa uutta köyhälistön luokkaa Suomeen.

Tynkkynen äimistyi median rimanalituksesta: Nyt TikTokin kommenttikenttä kelpaa poliittiseksi analyysiksi – mutta miksi vasemmiston hiusvärillä ei ole väliä?
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen on äimistynyt suomalaisen median tuoreesta rimanalituksesta, jonka mukaan poliittisen kannan voi arvioida hiusvärin perusteella. Tynkkynen katsoo, että media on nyt onnistunut alittamaan riman tavalla, joka tuntuu jo parodialta.

Rydman kyselytunnilla: Leipäjonot täyttyvät ulkomaalaisista opiskelijahuijauksen uhreista – kiitos edellisen hallituksen
Perussuomalainen elinkeinoministeri Wille Rydman totesi eduskunnan kyselytunnilla, että tämän päivän Suomessa leipäjonot täyttyvät ulkomaalaistaustaisista opiskelijoista, jotka on houkuteltu Suomeen täysin epärealistisilla odotuksilla. Kiitos tästä kuuluu täysin edelliselle hallitukselle, joka mahdollisti tämän opiskelijahuijauksen.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu vaatii itärajan avaamista – Seppänen: Yhdenvertaisuusvaltuutetun maahanmuuttolinja on todellisuudesta irtautunut
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on ehdottanut itärajan avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevien turvapaikanhakijoiden oikeus hakea turvapaikkaa ei vaarantuisi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää yhdenvertaisuusvaltuutetun maahanmuuttoa koskevaa linjaa todellisuudesta irtautuneena.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu politikoi – kehystää hallituksen maahanmuuttopolitiikan uudistukset ulkomaalaisten aseman heikentämiseksi
Yhdenvertaisuusvaltuutetun tuoreessa vuosikertomuksessa hallitusohjelman mukaiset maahanmuuttokiristykset – kuten nopeampi rajamenettely ja vastaanottorahan pienentäminen – esitetään suoraan “ulkomaalaisten asemaa heikentävinä muutoksina”. Sisäministeri Mari Rantanen nostaa esiin, miten virallisen raportin otsikoinnissa on vahvaa politikoinnin makua.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää













