Perussuomalaiset esittää energian hinnan alentamiseen useita toimia, kuten veronalennuksia sekä päästökaupan keskeyttämistä toistaiseksi. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra toteaa, että päästökaupan keskeyttämisellä voidaan laskea sähkön hintaa arviolta jopa puoleen nykyisestä. – Euroopassa käynnissä oleva sota on jo itsessään peruste, jolla koko päästökauppajärjestelmä voidaan panna hyllylle ainakin muutamaksi vuodeksi, Purra sanoo.

Perussuomalaiset on kesällä ottanut voimakkaasti kantaa sen puolesta, että Uniperin tappiot kaasumarkkinoilla eivät kaadu suomalaisten veronmaksajien niskaan.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra huomauttaa, että katse on nyt suunnattava tammikuuhun 2022, kun Fortum pääomitti Uniperia 8 miljardilla.

– Summa on valtava, jopa 10 prosenttia valtion vuosibudjetista. Niin valtava, että tukemista ei päättänyt yhtiön toimitusjohtaja eikä hallitus. Summa on niin valtava, että kumpikaan taho ei olisi uskaltanut tehdä tällaista päätöstä ilman selustan varmistamista.

Perussuomalaiset on vaatinut vastauksia lukuisiin edelleen täysin pimennossa oleviin seikkoihin, mutta hiljaisuus on korvia huumaavaa.

– Omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.) pelasi median kanssa hokemaleikkiä eikä suostunut vastaamaan kysymyksiin. Pääministeri Sanna Marin ja valtiovarainministeri Annika Saarikko ovat valinneet piiloleikin. Heitä ei näkynyt lainkaan.

– Tämä asia ei poistu. Perussuomalaiset pitää huolen, että asia perataan perin pohjin, ja ministerit vastaavat. Mikäli se ei tapahdu kesällä, se tapahtuu syyskuussa. Valtio-omistuksen kautta kyseessä ovat lopulta veronmaksajan rahat, ei sen vähempää, Purra sanoo.

Nyt tarvitaan sinivalkoinen siirtymä

Perussuomalaiset lanseerasi keväällä käsitteen sinivalkoinen siirtymä, joka kuvaa paitsi uudenlaista teollisuuspolitiikkaa, myös laajemmin tarvetta vetää ja ajatella kotiinpäin.

Purra toteaa, että sinivalkoinen siirtymä sisältää ajatuksen myös siitä, että ulkomaalaisilla omistajilla ei saa jatkossa olla merkittävää osaa myöskään kriittisillä aloilla.

– Suomalainen omistajaohjaus vaatii täydellisen remontin, johon kaikkien puolueiden pitää sitoutua. Suurissa valtio-omistuksissa on periaatteellinen ongelma, mikäli pääomistaja ei puutu silloinkaan, kun pitäisi. Sitten yhtiö toimii kuten lystää ja ilman riskiä. Veronmaksaja kuittaa. Mikäli omistajaohjausta ei haluta tiukentaa, valtio ei voi omistaa pörssiyhtiöistä tällaisia siivuja.

Suomelle luu käteen Uniper-pelastuspaketista

Omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.) on markkinoinut Uniper-pelastuspakettia ”parhaana mahdollisena kompromissina”. Purra suhtautuu lopputulokseen realistisemmin.

– Joka tapauksessa on selvää, että Uniperin niin sanotussa pelastuspaketissa Saksa voitti ja Suomelle jäi luu käteen. Molempien maiden hallituspoliitikot väittivät diilin olleen hyvä, mutta Suomen kohdalla surkuhupaisa spinnaus osoitettiin täydelliseksi bluffiksi vain muutamassa tunnissa.

Purra toteaa, että Saksan ja Suomen poliittisen kulttuurin ero ei liity vain neuvottelijoiden osaamiseen.

– Suomenkin mediassa on kerrottu, että saksalaiset äänestäjät ovat raivoissaan, sillä kaasulaskuihin on odotettavissa perheille jopa 200-300 euron vuosikorotusta. Onpa puhuttu Saksan kansan nousemisesta jonkinlaiseen kapinaankin ja kerrottu, kuinka herkällä korvalla päättäjät kuuntelevat kansan huolia.

– Muutama sata euroa vuodessa, onhan siinäkin nousunsa. Mutta. Suomessa sähkölaskut nousevat monille kuukaudessa tuon verran. Uusien sähkösopimusten hinnat ovat käytännössä räjähtäneet.

– Saksassa kannetaan siis voimakasta poliittista huolta muutaman satasen vuodessa nousevista kaasulaskuista. Suomessa hallituksen avainministereitä ei edes näkynyt, viikkokausiin. Kun he jälleen tulivat esiin, heillä on uusi hokema, nimittäin: Mitään toimenpidettä ei voi sulkea pois. Mitään toimenpidettä ei voi sulkea pois. Älkää sitten sulkeko vaan toimikaa, Purra vaatii.

Perussuomalaiset vaatii veronalennuksia energialle

Purra kertoo saaneensa paljon yhteydenottoja kansalaisilta, jotka pohtivat, miten selviytyä ensi talven sähkölaskuista.

– Kansalaisten jokapäiväiset yhteydenotot kertovat karua tarinaa siitä, että perheiden sähkölaskut uhkaavat nousta useita tuhansia euroja vuodessa. Ihmiset miettivät, miten selviävät talvesta. Mitä huoneita jätetään lämmittämättä, kuinka alas sisälämpötilan voi laskea, onko varaa käydä töissä.

– Millä ihmeellä pieni- ja keskituloinen palkansaaja maksaa lisää tuhansia euroja sähkölaskua vuodessa samaan aikaan kun kaikki muukin, kuten liikkuminen ja ruoka ja asuntolainat, maksavat yhä enemmän? Purra kysyy.

Perussuomalaiset esittää useita toimia energian hinnan alentamiseen, kuten veronalennuksia liikenne- ja lämmityspolttoaineisiin sekä kotitalouksien sähköveroon.

Päästökauppa seis, sähkön hinnasta puolet pois

Jotta suomalaiset voisivat saada edullisempaa sähköä, perussuomalaiset esittää myös päästökaupan keskeyttämistä toistaiseksi.

Purra huomauttaa, että Euroopassa käynnissä oleva sota on jo itsessään peruste, jolla koko päästökauppajärjestelmä voidaan panna hyllylle ainakin muutamaksi vuodeksi.

– Sähkömarkkinoilla on voimassa epäoikeudenmukainen hinnoittelu, josta erityisesti Suomi kärsii. Päästökaupan keskeyttämisellä voidaan laskea sähkön hintaa, arviolta jopa 30-50 prosenttia. EU-tason päästökaupan keskeyttämisellä olisi siis mahdollista jopa puolittaa sähkön hinta. Kyseessä olisi välttämätön kriisiaikojen toimi, jota todennäköisesti suuret EU-maat alkavat kylmän talven yhteydessä kannattaa. Suomen pitää alkaa ajaa tätä perussuomalaisten esitystä voimakkaasti, Purra sanoo.

Hän huomauttaa, että sen sijaan, että päästökaupasta olisi toistaiseksi oltu luopumassa, sitä ollaan laajentamassa, ja se käy kalliiksi suomalaisille.

– EU:n ilmastopaketin esittämä päästökaupan laajentaminen nostaa entisestään suomalaisten yritysten ja kotitalouksien kustannuksia puolellatoista miljardilla vuodessa. Ilmastopaketti tulee osa kerrallaan iskemään syvälle Suomeen, tärkeisiin vientialoihimme, yrityksiin, metsänomistajiin, omakotiasujiin, ostovoimaan. Kriittinen tilanne edellyttää koko EU:n ilmastopaketin uudelleenarviointia ja Suomen hallituksen ilmastokurjistamisen välitöntä lopettamista.

Suomen Uutiset