Tagi: teollisuuspolitiikka

KUVAKAAPPAUS/YLE

Samaan aikaan kun sähkön hinta nousee, Suomessa on käyttökatkolla jopa seitsemän voimalaitosta. Perussuomalaiset vaatii reservin ottamista takaisin käyttöön. – Kaikkien politiikkatoimien tulee tähdätä suomalaisten ostovoiman säilyttämiseen, jotta tulevasta talvesta tulee siedettävä, perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangas sanoo.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Alenevasta kannatuksesta eduskuntavaalien alla kärsivän keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko vyörytti tänään perussuomalaisten puoluepomon Riikka Purran päälle erikoisia väitteitä, jotka Purra joutui kaikki korjaamaan. Saarikolle huomautettiin myös, että keskustan toimet hallituksessa ovat puheisiin nähden hyvin toisenlaisia.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaiset esittää energian hinnan alentamiseen useita toimia, kuten veronalennuksia sekä päästökaupan keskeyttämistä toistaiseksi. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra toteaa, että päästökaupan keskeyttämisellä voidaan laskea sähkön hintaa arviolta jopa puoleen nykyisestä. – Euroopassa käynnissä oleva sota on jo itsessään peruste, jolla koko päästökauppajärjestelmä voidaan panna hyllylle ainakin muutamaksi vuodeksi, Purra sanoo.  Lue lisää >