

LEHTIKUVA
Reijonen: Miksi Fortumin hallituksessa on runsaasti muiden maiden kansalaisia?
Fortumin hallitus teki tammikuussa päätöksiä isoista rahoista. Fortum myönsi Uniperille noin 8 miljardia euroa konsernirahoitusta takauksina ja lainoina. Tuli skandaali ja riski realisoitui. Suomalaisille veronmaksajille on sen takia tiedossa mahdollisesti jopa kymmenen miljardin menetykset, kirjoittaa Minna Reijonen.
Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen ärähtää, että suomalaisten ei todellakaan kuulu maksaa saksalaisten kaasulaskuja.
Reijonen ihmettelee, miksi yhtiössä, jossa enemmistön osakkeista kuitenkin omistaa Suomen valtio, voi hallituksen jäseninä olla runsaasti muiden maiden kansalaisia.
– Yhtiökokous valitsee hallituksen. Siinä vaiheessa tulee kiinnittää huomiota hallituksen vahvaan osaamiseen.
– Kun kyseessä on Fortum eli yhtiö, josta Suomen valtio omistaa yli puolet, on tärkeää huomioita myös hallitusten jäsenten kansalaisuus, Reijonen sanoo.
Suomen kansalaiset aliedustettuina
Fortumin hallituksessa istuvilla henkilöillä on Suomen, Saksan, Portugalin, Tanskan, Yhdysvaltojen ja Sveitsin kansalaisuuksia. Osalla hallituksen jäsenillä on kaksoiskansalaisuus.
Reijonen hämmästelee, että pelkästään Suomen kansalaisuuden omaavia henkilöitä on yhdeksänjäsenisessä hallituksessa vain kolme.
– On huomionarvoista, että Suomi omistaa tästä yhtiöstä kuitenkin yli puolet. Vastaavasti kokonaan Saksan kansalaisia tai Saksan kaksoiskansalaisuuden omaavia henkilöitä on hallituksen jäsenissä kolme henkilöä.
Saksalle ja EU:lle nöyristelyn loputtava
Reijonen pitää tärkeänä, että selvitetään jatkossa, miksi yhtiössä, josta Suomi omistaa enemmistön, on mahdollista olla hallituksen jäseninä runsaasti toisen valtion kansalaisia. Reijosen mielestä hallituksen jäsenten kansalaisuudella on merkitystä, kun puhutaan Suomen ja suomalaisten edusta.
– Suomi tarvitsee vahvaa omistajaohjausta. Ei tule nöyristellä Saksalle tai muille maille tai EU:lle. Näin kuitenkin valitettavan usein tunnutaan tekevän.
Ongelmia myös muissa valtionyhtiöissä
Reijosen mukaan kaikki yhtiöt, joissa Suomella on omistuksia, on käytävä kriittisesti läpi. Epäselvyyksiä tiedon kulkemisessa on viime viikkoina ollut esimerkiksi VR:n hallintoneuvostossa ja Nesteen sidosryhmien neuvottelukunnassa.
– Erikoista on, ettei tieto ole kulkenut edes asianosaisille kansanedustajille.
– Epäonnistumisen syitä ja seurauksia pohditaan pitkään. On tärkeää miettiä tulevaisuutta ja selvittää tämä katastrofi siten, että Suomelle aiheutuu mahdollisimman vähän vahinkoa. On huomioitava sekä hallituksen että poliittinen vastuu, Reijonen painottaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kansalaisuudet yhtiön hallitus miljarditappiot Neste Uniper valtionyhtiöt veronmaksajat Minna Reijonen VR Omistajaohjaus Fortum Saksa EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suomi pelaa veronmaksajien rahoilla jättimäistä energiarulettia ja ottaa jatkuvasti turpiinsa – talousammattilaiselta karu arvio holtittomista pelureista

Purra vaatii vastuun kantamista Uniper-sotkusta: ”Omistajaohjaus on Suomessa surkeassa jamassa”

Ranne: Valtion omistajaohjaus petti täysin – ”Ministeri Tuppuraisen on kannettava poliittinen vastuunsa ja erottava”

Ranne: Suomen ei pidä joutua Saksan energiapoliittisten töppäysten maksajaksi

PS vaatii hallitukselta vastauksia Uniperin miljardiskandaalista: Suomalaisille veronmaksajille on aiheutumassa miljardien, jopa yli kymmenen miljardin menetykset

Reijonen vaatii Fortumin hallituksen eroa – ”Kyseessä ovat suomalaisten rahat”

Perussuomalaiset laittaisi omistajaohjauksen remonttiin: ”Ulkomaalaisilla omistajilla ei saa jatkossa olla merkittävää osaa kriittisillä aloilla”

Perussuomalaiset haluaa lopettaa kaksoiskansalaisuusjärjestelmän ja kiristää ulkomaalaisten maakauppoja – Purra: ”Nyt on sen aika”

Reijonen vaatii ryhtiä omistajaohjaukseen: ”Kaikkien valtion omistusten kohdalla tulee varmistaa, että hallitukset ja johto tietävät kristallinkirkkaasti, mitä valtio-omistaja tahtoo”
Viikon suosituimmat

Feminismi halusi eroon miesten ahtaista ja ”toksisista” roolimalleista, mutta kuinkas sitten kävikään?
Perinteisten sukupuoliroolien purkamisen ja moninaisemman mieskuvan piti vapauttaa ja tehdä elämästä helpompaa. Toisin kävi. Yhä useamman nuoren miehen kohdalla lopputulos näyttää olevan päinvastainen. Tuore yhdysvaltalaistutkimus kertoo sukupolvesta, jossa epäonnistumisen kokemus, yksinäisyys ja epätoivo ovat yleistyneet. Samalla moni kaipaa elämäänsä merkitystä juuri perinteisistä ihanteista, perheestä, vastuusta ja aikuisuuden selkeistä rakenteista. Vähitellen keskustelu poikien ja miesten asemasta on ainakin muuttunut entistä moniäänisemmäksi, eikä woke-feminismillä ole siitä enää yliotetta.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Mitä Ylen nationalismikeskustelussa jäi sanomatta?
Veronmaksajien kustantamassa mediassa väiteltiin tällä viikolla akateemisten herrojen Janne Saarikiven ja Teivo Teivaisen kesken nationalismista, mutta johtopäätökset jäivät piippuun vinoutuneen kysymyksenasettelun vuoksi.

SDP:n Mäkynen vihjailee valtion ruokakaupoilla – Vigelius: ’’Neuvostoliitossa se tarkoitti tyhjiä hyllyjä ja pulaa kaikesta’’
SDP:n kolmas varapuheenjohtaja Matias Mäkynen kutsuu valtion ruokakauppoja ’’harkinnan arvoiseksi ehdotukseksi’’.

Bergbomilta yllättävä lukusuositus: Jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom esittää yllättävän kehotuksen: jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit. Ne sisältävät niin pimeitä politiikkatoimia, että koen velvollisuudekseni välittää ne mahdollisimman laajasti suomalaisten tietoon, Bergbom sanoo.

Vasemmistohallituksen velkajuhlan lasku tuli maksuun – Mäkelä muistutti opposition vastuusta Suomen talousahdingosta
Perussuomalaisten Jani Mäkelä sekä kokoomuksen Jukka Kopra vaativat oppositiolta realismia ja vastuunkantoa. He korostivat MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa, että Suomen talousongelmien juuret ovat edellisen vasemmistohallituksen velkapolitiikassa. Miehet eivät hyväksyneet nykytilanteen vierittämistä yksin nykyhallituksen syyksi.

”DEI:stä on tullut kirosana” – monimuotoisuus saa kritiikkiä Hollywoodissa
Viihdealan ammattilaiset käyvät keskustelua siitä, onko monimuotoisuutta korostavien käytäntöjen yleistyminen kaventanut taiteellista vapautta, erityisesti vitsailun ja komedian osalta.

Euroopan vasemmisto muuttui nuivaksi – Suomessa toverit vielä jumittavat poteroissaan
Kotimaisen vasemmistomme ideologinen maahanmuuttokiihko vaikuttaa tänä päivänä jo muinaisjäänteeltä, kun viime vuosina vasemmistopuolueet kautta Euroopan ovat korjanneet linjaansa maahanmuuttokriittiseksi.

Länsimainen kulttuuri taantuu: sisäinen pehmeys ja massamaahanmuutto tuhoavat Eurooppaa
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja, tekniikan tohtori Jussi Lindgren varoittaa blogissaan, että länsimainen kulttuuri on hiipumassa. Lindgrenin mukaan professori Samuel P. Huntingonin aikoinaan ennustama kulttuurien yhteentörmäys on nyt käynnissä, ja Eurooppaa heikentävät sekä sisäinen hedonismi että hallitsematon maahanmuutto.

Perussuomalaisten Lapin piiri nimesi lisää eduskuntavaaliehdokkaita
Perussuomalaisten Lapin piiri ry:n piirihallitus nimesi kokouksessaan 10.4.2026 lisää ehdokkaita vuoden 2027 eduskuntavaaleihin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää













